4. päivä: Syötekeskus-Ranua 86 km

Taistelukeli, olisi Arto sanonut. Kaikki alkoi hyvin mahtavilla Syötteen laduilla Ahmatuvalle pienessä lumisateessa. Mutta kun aikanaan tulimme Ranuan soille, ja niitä soita riitti kymmeniä kilometrejä, kohtasi meitä sellainen tuuli, joka usein oli vastainen, että ladut olivat ummessa. Meitä oli alun perin kuuden joukko ja soilla meitä taisteli neljä. Kaksi miestä oli mukanamme ja vuorottelimme viiden kilometrin välein vetäjää ja ladun aukaisijaa. Olimme koko matkan hiihtäjistä viimeisiä ja loppumyräkässä moottorikelkkamies tuli avuksemme ja ajoi suonpätkiä kelkalla, että eteneminen oli vähän helpompaa. Saimme matkaan kulumaan 11 ½ h ja sankareina saavuimme Ranuan Ilveslinnaan. Kun menimme ruokasaliin, saimme saksalaisilta raikuvat aplodit. Yksi itävaltalainen mies, joka meni autoon viimeiseltä huoltopaikalta, harmitteli, että meni autoon, kun huomasi että me naiset olimme aikeessa hiihtää koko matkan.
Yhdessä kohdassa päivää meni hiihto nautinnon puolelle, kun keskipäivällä aurinko paistoi ja hiihdimme sopivaa vauhtia. Nyt on tietty euforinen oli, kun olemme käyneet saunassa ja lepäilemme huoneessamme.
Pekka ja Arto odottavat varmaan kärsimättöminä tietoa, miten sukset toimivat. Kun eilen iltapäivällä teippisuksi toimi hyvin, ajattelin, että jatkan tänäänkin, kun pohjassa on luistavat parafiinit. olin unohtanut Arton neuvon, että ei teippisuksia uudelle lumelle. no jäätyiväthän ne. Onneksi linja auto oli matkalla ja sain vaihtaa sukset.
Raskas päivä. Tästä voi ilma vain parantua ja keli myös. Luisto oli kyllä metsäosuuksilla oikein hyvä. Soiden jälkeen ja välillä kun pääsimme metsään ja taas ladulle, tuntui se kuin paratiisilta.

Matkalla nähtiin poroja. Eivät porot pärjää ilman isännän ruokintaa. Kuulema porokanta on liian iso, jotta ne voisvat elää pelkästään luonnossa.

Huolto kyllä pelaa. Tänäänkin kodassa keittoa ja pullakahvit puolessa välin matkaa. Tosin loppumatkan huoltopisteiden väki joutuu värjöttelemään kauan odotellessaan meitä viimeisiä, mutta iloisia ovat ja tsemppaavat meitä
Luulenpa, että en ihan vapaehtoisesti kohta syö rusinoita, suolakurkkua tai sukalaata. Suklaa on menettänyt herkun arvon.
Tänään tankkasimme hyvin noin puolen tunnin välein ja loppumatkasta erityisesti energiaa ja veren sokeriä huoltavilla jutuilla kuten hedelmäsokerilla, joten lopussakaan ei tullut tunnetta, että ei jaksaisi. Jalat vain ovat väsyneet kuin makaronit. Niitten hoitokeinoa ei tiedetä. Sauna tietty ja sitten hieroimme Mobilaatia ja otimme yöksi Buranan.