Totta se on että Juhani Turpeenoja on hiihtänyt omin suksin koko matkan. Hän oli sanonut hiihtävänsä tänä talvena maailman pisimmän hiihdon ja luullut, että se on Vasaloppet. Sen hän hiihti ja sitten paljastui , että RR-hiihto on vielä pidempi. Ei kun varaamaan paikkaa tästä hiihdosta. Ja erityiseksi jutun tekee se, että hän oli koulupoikana viimeksi hiihtänyt ja tänä talvena aloittanut uudelleen. Ja Juhanin kunniaksi on mainittava, että hän jaksoi hiihtää minun tai tytön perässä, vaikka poweria varmaan olisi ollut nopeampaankin vauhtiin. Sama kiitos pitää lausua Pertille. Saavatpahan kertoa kotona, että kyllä he olisivat nopeamminkin hiihtäneet, mutta se vanha ja nuori rouva oli huollettava maaliin.
Eilen jäi kertomatta, että maaliin tulijoita odotti juhlallisesti 14 maan lippulinna ja liikuntakoulun ”Bravo”-ryhmä. Kelpasi siinä puhista viimeiset hengästymiset pihalle ja juoda mehut/kahvit bussia odotellessa.
Aamulla bussi starttasi ennen kahdeksaa. Hyvästejä sinne ja tänne, ”tavataan/nähdään” brothers and sisters in snow and storm. ”Suloisia ovat voitetut vaikeudet”, toistimme taas kun muistelimme vastatuulen päiviä Ranuan soilla! Hajaannuimme enimmäkseen Oulussa. Osa junaan, osa Oulunsalon kentälle. Junassa vielä viimeiset kertaukset. Samaan vaunuun sattui kuusamolaisia. He kyselivät ja kuuntelivat kiinnostuneina, miltä RR sisältä päin on näyttänyt.
Kohti uusia elämän vaiheita. Minne tie vie? Ketä matkalla taas kohdataan? Jokainen jättää jäljen, myös nämä päivät.

ttösi urheilija?” kysyttiin tänä aamuna, kun tyttö oli jo lähtenyt ladulle. Ihmettelijöitä hänen sitkeydestään riittää. Eilen olivat miehet saunassa alkaneet puhumaan, miten sitkeitä ovat äiti ja tytär. Juttu olisi jatkunut, mutta seinän takana hieronnassa oleva tyttö oli sanonut hierojalle, että puhuvat meistä niin hieroja oli huutanut, että seinillä on korvat!!! Hauskaa porukkaa.
Niin, tyttö meni ja minä jäin linja-autoon. Jo eilen illalla patjalleni ja makuupussiin kömpiessäni tunsin, että flunssa taitaa hiipiä. Se tuntuu ensin kurkussa, yskäisyissä, hiessä ja vilustamisessa. Yön aikana totuin ajatukseen, että viimeinen päivä jää muiden hiihdettäväksi. Kun laukun nostaminen tuo hien pintaan niin onhan se selvä, että mäkien nouseminen tekisi samoin. Totesin sen tosiasiana enkä edes harmitellut. Tulisipahan erilainen päivä. Bussissa lähti alkunperin 11, joista 7 hiihti loppumatkan (17 km).
Miten päivä kului? Lukiessa, torkkuessa, ihmisten kanssa jutellessa. Kävimme linja-autokierroksella Keminmaan kirkkojen pysäköintipaikalla ja ryhdyin matkaoppaaksi sen verran, että kerroin noista kahdesta eri vallan aikana rakennetusta kirkosta. Tai painopiste oli pastori Rungiuksessa, joka eläessään sanoi, että jos hänen julistamansa Jumalan Sana on totta, hänen ruumiinsa ei mätäne. Eikä ole mädäntynyt. Kerroin myös kahdesta isäntämaastamme Ruotsista ja Venäjästä ja ajoista noiden valtojen alla. Sain ansiotonta arvonnousua: ”Oletko historian opettaja, kun osaat noin historiaa ja puhut sujuvaa englantia”
Olimme tunteja hiihtäjien huoltopaikalla ja sain jututtaa hiihtäjiä. Ihana ilma, hieno keli. Hyvä luisto. Mahtava päätös hienolle hiihdolle. Kahden maissa tulimme Tornion kaupunginhotelliin. Sauna ja Janssonin kiusaus . Lepäilyä ja illan odottelua.
Ai miksikö kirjoitan, miksen vietä rentoutunutta lomaa ilman koneita ja internettiä? No, joka tapauksessa kirjoittaisin päiväkirjaa ja viimeksikin RR-hiihdosta siirsin ne kotona blogiin. Nyt kun minulla on pieni Samsungin matkakone ja mokkulan pätkä, niin samalla vaivalla laitan koko jutun suoraan blogiin. Kirjoittaminen on tapani kerrata tapahtumia ja miettiä joskus niitten merkitystä. Jos joku on niitten lukemisesta kiinnostunut, jaan ne mielelläni. Päiväkirjojani ei lue kukaan! En kirjoita mitään niin henkilökohtaista ja toisiin ihmisiin vahingoittavasti liittyvää, etteikö blogi voisi olla avoin.
……………………
Kolmen ruokalajin illallisen jälkeen siirryimme päätösjuhlaan auditorioon. Kiitospuheet ja jokaisella maalla oli ohjelmaa. Mukavaa kun vielä löytyy luovuutta ja kykyä pitää yhdessä hauskaa. Saksalaisilta, joita oli yli puolet ryhmästä, löytyi kronikka koko matkasta ja kun kaikki eivät kieltä ymmärtäneet niin piirroskuvilla selvennettiin, mitä sanottiin. Itävaltalaiset tekivät porukasta säestävän orkesterin ja jokaisesta maasta oli solisti tai ryhmä esittämässä Norbertin tekemän tekstin omalla kielellään vuoronperään. Suomennos oli kyllä laajennettu kronikka alkuperäisestä ja esitimme sen Kuuban serenadin sävelellä. Ja meillä suomalaisilla oli Raunon puheen jälkeen ”jos sull lysti on….” ja saimme saksalaisen säestyksen myös. Sitten kerroin kolmesta asiasta, mitä suomalaiset kaipaavat, kun menevät ulkomaille. Arvuuttelin tietysti ensin. No saunan kaikki arvasivat. Tumma leipä tuli aikanaan ja kerroin, että kun Afrikassa ostimme tummaa leipää, niin arvatkaas, mistä maasta se oli kotoisin? Saksasta. Nyt kaikki ovat saaneet RR-hiihdon aikana saunaa ja tummaa leipää, mutta kolmas erityisesti nuorison kaipaama asia on salmijakki. Ja sitten panimme salmijakkipussiin kiertämään, jotta ulkomaiset vieraat saisivat vielä tutustua tuohon suomalaisten herkkuun.
Ilta oli päätöksessä. Onneksi vielä aamupalalla ja bussissa tapaamme porukkaa, Viikossa ehtii nähdä, kokea ja kohdata paljon. Nyt on muistojen sulattelun aika. Voimien palautumisen aika. Kiitollisuuden aika.

6. päivä Keminmaalle RR-hiihto

Ensin suksitiedotus kun se eilisestä jäi pois ja Pekka ja Arto varmaan turhautuivat lukemiseen. Sukset kulkevat ja pitävät hyvin. Tosin tänään on ollut tasaista maastoa, mutta kyllä pidon potkuista tuntee. Enemmän on ongelmana se, mitä on suksien päällä kuin alla. Olemme harjanneet sukset ja tänä aamuna näytimme voidepesälle korkkia. Kannamme mukanamme pitovoidetta. Harjana toimi hotellin lavuaariharja.
Tänään jatkui ihana aurinkoinen sää. Aloitimme tytön kanssa yhdessä ensimmäisen 23 km. Huoltopisteessä nokipannukahvia ja makkaraa. Missään muualla nuotiossa paistettu makkara ei ole maistunut niin hyvältä kuin näillä retkillä. Söin kolme makkaraa. Olin jopa onnellinen, että saatoin syödä ne hyvällä ruokahalulla. Siitä olin erityisen onnellinen, koska ruokahalu minulla on täällä erittäin huono. Pakotan itseni syömään. Ehkä elimistöni käy niin ylikierroksilla, että energiaa ei riitä ruuan käsittelyyn. Saatan jopa ymmärtää aavistuksen anorektikon vastenmielisyyden tunteesta ruokaa kohtaan!
Lopun päivän kuljimme aikaisemmassa seurassa. Vauhti on ehkä aavistuksen yläkanttiin minulle, mutta selvitän kyllä matkan tälläkin vauhdilla, mutta perille päästyä olen väsynyt, No mitäpä muuta kuin saunaan ja syömään ja hierontaan ja infoon ja lepäilyyn!!
Olemme majoittuneena Honkamaan leirikeskuksessa Keminmaalla. Saimme patjan paikan leirikeskuksen luokkahuoneesta, muutaman herran kanssa. Huoneissakin oli joku yksittäinen sänky, mutta yläkerrossänky – ei kiitos ja tässä on tilaa ja ilmaa ja ihan rentoa, vaikka kaikki kulkevatkin tästä läpi. Aika hauska tunnelma: miehet voitelevat suksiaan tässä samassa huoneessa, mihin olemme levittäytyneet.
Saimme tämän päivän kilometrisaaliiksi 61 km vaikka sen piti olla 5 km lyhyempi. No samalla hinnalla enemmän hiihtokilometrejä, Yhdet huoltopisteen miehet sanoivat, että oli vähällä käydä niin että aura olisi avnnut 3 km tienpätkän hiekkatieksi turvesuolle. He estelivät, mutta vasta kun he sanoivat, että latua käyttää kolmena päivänä lähes kolmesataa hiihtäjää 17 eri maasta, uskoi kuljettaja. Kulttuuri voitti talouden kerrankin.
Jonain päivänä kuulin rohkaisevan kertomuksen. Täällä ei paljon kysellä ammatteja, mutta kun yksi ihminen kysyi minulta ja kuuli, hän sanoi kerran tarvinneensa vaimon kanssa ja vaimon ehdotuksesta neuvottelukeskuksen palveluja. Kiittelin, kun hän lähti. hän sanoi, että heille on kehittynyt tapa, että jos jommallakummalla on asia, josta haluaa puhua, hän pyytää audienssia ja hän saa puhua suunsa puhtaaksi toisen keskeyttämättä ja puolustelematta. Hän sanoi, että se on ollut heille suureksi hyödyksi. Olin kovasti iloinen, että he olivat lähteneet opettelemisen tielle. Hän sanoi, että avioliiton pelastaa puhuminen ja se taito on opeteltavissa. Onnittelin, että he alkoivat opettelemaan!
Viimeinen ilta matkalla. Huomenna juhlitaan Torniossa. Jos Jumala suo!

Ja vieläkin kuvat lakkoilivat.

5. päivä Ranualta 49 km johonkin

Eilistä päivää pitää vielä hehkutella. Ehkä joku blogin lukijoista ei ole tajunnut, että se oli sellainen taistelu, että sitä muistellaan vielä vanhainkodissakin. Monet ovat ottaneet sen puheeksi tänään ja raavaat miehetkin sanoivat, että se oli voimien rajoilla. Se vastatuuli ja tuisku ja luistamaton suksi kinoksissa.
Sen sijaan tämä päivä oli kuin paratiisin etumakua. Aamusta asti aurinkoa. Aluksi tosin -16 C, mutta ei se kylmältä tuntunut. Sain sopivan vauhtista hiihtoseuraa, sillä se on ratkaisevaa tällaisena dagen efter, jolloin edellisestä suorituksesta ei ole vielä ehtinyt palautua. Aavat suot, tyyni ilma, auringonpaiste ja kiireettömyys.
Eilen illalla ja yöllä noustessani jaloilleni ajattelin, että ei näillä jaloilla päästä huomenna liikkeelle, mutta kummasti vaan yhden Buranan ja pitkän yön jälkeen jalat olivat tutut entiset.
Ensimmäinen pysäkki oli laavu, jossa tarjottiin nuotiolla keitettyä kahvia ja saimme paistaa makkaraa. Muistan viime kerrasta, että makkara ei koskaan ole tuntunut niin hyvältä kuin tuossa paikassa. Siksi paistoin heti kaksi – melkein talven kiintiö – paljon sinappia. Ja perillä tuoretta pullaa ja tuoremehua. Kahvia en uskalla enää illansuussa ottaa, että se ei vain vaikuttaisi yöuniin. Täällä uni on yksi jaksamisen edellys.
Tyttö häipyi omia vauhtejaan jo ensimmäsillä kilometreillä. Nuorella on nuoren voimat ja jaksaminen. Löysi oman vauhtista seuraa yhdestä itävaltalaisesta. Hän on saanut paljon arvostavaa ihailua osakseen ”Ei taida Suomen maasta löytyä montaa tuon ikäistä, joka lähtisi tänne hiihtämään”. Yksi sanoi, että hänen on korpien asukkaana muutettava käsitystä helsinkiläisistä. Tytön sitkeyttä myös ihmetellään. ”Keneltä lie perinyt?” kysellään ja sanon suosiosta, että isältään. Sitkeä sissi hän kyllä on. Juttelimme, että yksi tuntemamme nuori voisi tykätä tästä, nimittäin kaima K. Hän kun tykkää sekä hiihtämisestä että kielistä. Tänä aamuna yksi mies kysyi meiltä, miten paljon kilometrejä pitää olla alla, kun eilen olimme selvittäneet matkamme.
Tänään saavuimme Hosian vanhalle koululle. Luokissa armeijan sängyt ja miehille ulkosauna. Siellä ne hangessa pyörivät, kun kuulivat, että se on suomalainen tapa.
Kielitaidosta on paljon iloa. Vaikka englanti on meille kaikille vieras kieli, syntyy hyvin juttua. Olen kaivanut muistilokeroista myös saksaa ja ihme kyllä, että sieltä putkahtaa mieleen aika paljon sanoja.
Kuvia tulee tulevaisuudessa, kone ei suostu lataamaan niitä.

4. päivä: Syötekeskus-Ranua 86 km

Taistelukeli, olisi Arto sanonut. Kaikki alkoi hyvin mahtavilla Syötteen laduilla Ahmatuvalle pienessä lumisateessa. Mutta kun aikanaan tulimme Ranuan soille, ja niitä soita riitti kymmeniä kilometrejä, kohtasi meitä sellainen tuuli, joka usein oli vastainen, että ladut olivat ummessa. Meitä oli alun perin kuuden joukko ja soilla meitä taisteli neljä. Kaksi miestä oli mukanamme ja vuorottelimme viiden kilometrin välein vetäjää ja ladun aukaisijaa. Olimme koko matkan hiihtäjistä viimeisiä ja loppumyräkässä moottorikelkkamies tuli avuksemme ja ajoi suonpätkiä kelkalla, että eteneminen oli vähän helpompaa. Saimme matkaan kulumaan 11 ½ h ja sankareina saavuimme Ranuan Ilveslinnaan. Kun menimme ruokasaliin, saimme saksalaisilta raikuvat aplodit. Yksi itävaltalainen mies, joka meni autoon viimeiseltä huoltopaikalta, harmitteli, että meni autoon, kun huomasi että me naiset olimme aikeessa hiihtää koko matkan.
Yhdessä kohdassa päivää meni hiihto nautinnon puolelle, kun keskipäivällä aurinko paistoi ja hiihdimme sopivaa vauhtia. Nyt on tietty euforinen oli, kun olemme käyneet saunassa ja lepäilemme huoneessamme.
Pekka ja Arto odottavat varmaan kärsimättöminä tietoa, miten sukset toimivat. Kun eilen iltapäivällä teippisuksi toimi hyvin, ajattelin, että jatkan tänäänkin, kun pohjassa on luistavat parafiinit. olin unohtanut Arton neuvon, että ei teippisuksia uudelle lumelle. no jäätyiväthän ne. Onneksi linja auto oli matkalla ja sain vaihtaa sukset.
Raskas päivä. Tästä voi ilma vain parantua ja keli myös. Luisto oli kyllä metsäosuuksilla oikein hyvä. Soiden jälkeen ja välillä kun pääsimme metsään ja taas ladulle, tuntui se kuin paratiisilta.

Matkalla nähtiin poroja. Eivät porot pärjää ilman isännän ruokintaa. Kuulema porokanta on liian iso, jotta ne voisvat elää pelkästään luonnossa.

Huolto kyllä pelaa. Tänäänkin kodassa keittoa ja pullakahvit puolessa välin matkaa. Tosin loppumatkan huoltopisteiden väki joutuu värjöttelemään kauan odotellessaan meitä viimeisiä, mutta iloisia ovat ja tsemppaavat meitä
Luulenpa, että en ihan vapaehtoisesti kohta syö rusinoita, suolakurkkua tai sukalaata. Suklaa on menettänyt herkun arvon.
Tänään tankkasimme hyvin noin puolen tunnin välein ja loppumatkasta erityisesti energiaa ja veren sokeriä huoltavilla jutuilla kuten hedelmäsokerilla, joten lopussakaan ei tullut tunnetta, että ei jaksaisi. Jalat vain ovat väsyneet kuin makaronit. Niitten hoitokeinoa ei tiedetä. Sauna tietty ja sitten hieroimme Mobilaatia ja otimme yöksi Buranan.

3. päivä Taivalkoskelta Pikku-Syötteelle

Pirinlammella meitä odotti iloinen Tervetuloa.

Eikö houkuttelisi sivakoida näissä maisemissa?
Mitäkä varten tätä hommaa tehdään. Eräs ikääntynyt herrasmies sanoi, että pitää näyttää itselle, että vielä pystyy johonkin. Itselläni syynä on ahneus elämälle. Huomaan, että usein toistan kahta ajatusta:
1) nyt kun on mahdollisuus
2) nyt kun vielä jaksaa
Kun lapsia oli kotona, vapaa-aikana pyrimme tekemään sellaista, mikä palveli koko perhettä. Jätin omien unelmien toteuttamisen tällä hamaan tulevaisuuteen. Nyt on sen aika. Toisaalta tiedän, että aikaa ei ole paljon. Terveys alkaa rapistua. Nyt kun vielä jaksan/pystyn, haluan tehdä sellaisia juttuja, mitä en ikääntyneenä pysty. Siksi olen mm. täällä.
Tänään hiihdossakin pääsimme jo nautinnon puolelle. Aurinko paistoi ja latu kulki upeissa harjumaisemissa. Jos eilinen oli tasaista ja taas tasaista paitsi loppumatka, tänään maasto on vaihdellut. Laskua ja nousua. Olen kovin iloinen, kun olen pystynyt laskemaan kaikki mäet.
Tänään karkasivat kaikki muut. Hiihdimme Tytön kanssa kahden ja vauhti oli lähempänä sunnuntaivauhtia. Siksi hiihdon nautintokin löytyi eikä lopussakaan vielä hyydytty. Matkasimme siis Taivalkoskelta Pikkusyöttelle Syötekeskukseen. Loppunousu tehtiin hiihtohissillä melkein hotellin ovelle.
Aamupäivällä oli pakkasta toistakymmentä eikä kenenkään suksi luistanut. Iltapäiväksi vaihdoin kakkossukset, joissa oli uusi parafiini. Jopa alkoi luistaa. Tyttö lisäsi pitoon kovempaa voidetta ja muutenkin iltapäivällä sää lämpeni -2C ja meillä näytti olevan mäissä parempi luisto kuin aikaisemmin menneillä päätellen sauvan jäljistä.
Viimeisten perässä tulee moottorikelkka. Kelkkamies oli kohtelias, hän pysähtyi kuulomatkan päähään kelkkoineen ja ilmestyi taukopaikoille. ja taas odotteli, että olimme päässeet kilometrejä eteenpäin.
Luulen, että neljäsosa tuli puolesta välistä bussilla.

Viimeinen taukopaikka oli vanhassa Naamankan tuvassa. Aikaisemmille Iso-Syötteen kävijöille paikka on tuttu nimell Jussilan talo. Tuossa vanhassa tuvassa on ulkomaalaisilla paljon kuvattavaa.

Ennen auringon laskua olimme tänäänkin perillä. Kuitenkin satuimme ikkunaan kun aurinko laski Iso-Syötteen taakse.
Saa nähdä, miten meidän/ minun huomenna käy. Kolme päivää harjoiteltu 60 km. Huomenna olisi melkein koko Pirkka eli 86 km. Puolessa välissä on bussimahdollisuus. Katsotaan voimia sillä kohtaan ja keliä ja luistoa.
Kumma se on, että täällä pitää ikään kuin syödä väkisin. Päivällisellä ja aamupalalla ei ole nälkä, mutta järki sanoo, että on syötävä. Yhden miehen sykemittari sanoi eilen, että hänellä oli kulunut 4800 kcl päivän matkalla. Mittari sanoi myös, että kahden päivän jälkeen pitäisi levätä 106 h. Hauska vekotin.

2.päivä. RR-hiihto Kuusamosta Taivalkoskelle

2.päivä. RR-hiihto Kuusamosta Taivalkoskelle
Suomalainen alkaa puheen keskustelemalla säästä. Lähdimme lumisateessa bussilla noin 20 min matkan Ojutluomaan. Keskelle ei mitään ja siitä alkoi matkanteko. Päivä sisälsi sivutuulta ja välillä kovaakin vastatuulta aukeilla paikoilla. Vastatuuli oli minulle hyväksi isoissa mäissä. Niitä pelkään, etenkin jos luvataan vaativaa laskua. Tänään selvisin kantamatta suksia tai suuremmin jarruttelematta. Iltaa kohden sää selkisi ja asteita oli -5C.
RR-hiihdon kestokeskustelun aihe on: ”Miten sukset toimi?”. Hyvin toimi tänäänkin. luistoa ei ollut yhtä paljon kuin eilen, mutta pito oli täydellinen. Kerran oli pohjissa millin jääkerros voidealueella.
Matkaa 60 km ja taukopaikkoja 6. Keskellä päivää lohikeittoa kodassa ja pullakahvit tulen ääressä kodassa.RR-hiihto on paikallisille tapahtuma, johon kootaan vapaehtoisiksi avustajiksi iso joukko ihmisiä. Ulkolaiset ihmettelevät, että ihmiset ilman palkkaa värjöttelevät keskellä metsää. Iloisia ja avuliaita ihmisiä. Tänään näin maitotonkan uusiokäytön. Tonkka oli nuotion reunalla ja siinä pidettiin mehu kuumana.
Aamulla saimme hotellista eväspaketin; sämpylä, suklaapatukka ja rusinoita ja pulloon mehua. Taukopaikoilla on rusinoita, suolakurkkua, mehua ja suklaata. Puolelta päivin tuhdimpaa.
Tänään hiihtojoukoksi muodostui 7-10 hengen porukka. Yhdellä oli sykemittari ja hänelle sopiva raja oli myös minun vauhtini. Jos joku muu veti porukkaa, tahtoi vauhti nousta yli minulle sopivan. Ihmisten juttuja on hauska kuunnella. Täällä saa käyttää olemattoman saksan taitonsa. Muut suomalaiset eivät kai osaa senkään vertaa. Kai minun kielitaitoni elpyisi siltä osin, jos vähän kertaisin lukion kurssia. Periaatteessa puhumme englantia ja infot ovat englanniksi. Ruotsia saa käyttää norjalaisen Nilsin kanssa.
Viimeisen taukopaikan jälkeen jäin muusta joukosta. Ei vaan ollut enää voimaa pysyä muiden matkassa. Ruotsalainen poika oli minun peesissäni. Maalipaikalla oli iloinen jälleennäkeminen peräpään porukan kanssa. Odotimme linja-autoa Hotelli Herkkoon.
Ja autossa nopeat palautussyömiset: kananmuna, leipää, jossa kinkkua välissä, maitoa ja banaania tai banaanilastuja. Arto etsi meille netistä sopivia palautusreseptejä. Kokeilemme tätä. Koulukuntia on monia. Niin ja sitten magnesium tabletit.
Kahden hengen hotellihuone, sauna, jossa ei tungosta, kun naisia on niin vähän ja muut ovat tulleet aikaisemmin tai bussilla. Ehkä neljäsosa tuli jonkun pätkän bussilla. Illallinen ja ihanuus: hieronta. Voiko elämältä tänään toivoa jotain enemmän.
Joku sanoi, että hiihto ei ole vielä mennyt nautinnon puolelle. Ei ehkä, mutta kokonaisuus kyllä. Kun hiihtää, niin saa oheistuotteena kaiken muun ja euforisen olon siinä vaiheessa kun on päässyt sänkyyn pitkälleen.
Huomiseksi odotamme jo selkeää säätä ja aurinkoakin. Huomenna lähtee viimeinen RR-ryhmä, jossa on mukana 3 tuttua. Muuten, meidän retkiopas, puoliammattilainen hiihtäjä, ihaili meidän hyviä hiihtovälineitä. Arveli ilmeisesti, miten meillä amatööreillä on kilpavehkeet. Sanoin, että se tasoittaa hiukan kunnon vajavuuksia. Hän oli samaa mieltä, että kehnot välineet ja tavallinen hiihtäjä ei tuota hiihtoinnostusta. Kiitos vaan Artolle, joka huolehtii, että perheväellä on hyvät liikuntavälineet! Opas ihmetteli myös, miten me naiset selviämme voitelusta. Sanoimme, että voitelumestarimme ennakoi netin avulla sään ja voitelee ja sitten voimme saada etäneuvoja, jos keli muuttuu.
Tänään puhuimme sanojen sää ja keli eroista. Täällä ero tulee konkreettiseksi. Huonollakin säällä voi olla hyvä keli