Santiago

Yhteenvedon aika kasilla. Tulimme eilen Finesterrasta. Ensn kavimme Finesterran paatepisteessa. Vaikuttava maisema kuten arvata saattaa. Merta silmankantamattomiin. Sitten tulimme linja-autolla Santiagoon. Kaksi tuntia auto ajoi meren rantoja ja se oli upea kokemus. Ihan kavi sight seeingista. Arto oli vuorostaan flunssainen ja etsimme yopaikan tutusta seminaarinmaen albergasta. Itse muuntauduin turistiksi ja lahdin kaupungille. Tutustuin Galigian museoon, erityisesti taidemuseon osuus oli vaikuttava, modernin taiteen museoon, lauantaina katedraalin museoon ja pyhiinvaeltajen museoon.

Turustitavara ei enaa tartu kasiimme. Yhden kuvakirjan Caminosta englanniksi ostimme, naemmepahan hyvin otettuja kuvia paikoista, joissa olemme olleet. Sitten ostin yhden levyn. Kuuntelin musiikkia yhdessa turistikaupassa ja se viehatti minua. Se oli kelttilaista kansanmusiikkia, jota galicialainen yhtye soitti. Joku muisto kotiin ja jaettavaksi.

Yhtena yona nain pahuus-unta. Siina filminauhan tavoin kulki elamani pahus-teema. JOtenkin unessa oli tunnelma, etta lahellani olevien ihmisten on ollut vaikea elaa lahellani. Itsekkyyden ja omilla ehdoilla toimisen juonne nakyi elamassani selvasti. Tuota olen ajatellut matkalla. Siita olemme puhuneet.

Lapsille olen yrittanyt oettaa, etta elamassa ei ole vain yhta vaihtoehtoa, mutta huomaan, etta minn itseni on ollut vaikea sovittaa sita elamani kaytantoon. Tosin olen puhunt monista vaihtoehdoista ongelmatilanteissa ja tilanteissa, jissa asiat eivat suju suunnitellulla tavalla. Silloin voi luottaa, etta tie loytyy.

Oma vaikeuteni on siina, etta minulla on moniin asoihin selkea mielipide tai toimintatapa valmiina. Minun on tosi vaikea yhtakkia muuttaa sita. Siksi ehka muut joutuvat suostumaan minun tapaani - eli jousstamaan. Kurja katsella jalkeenpain tuota juonnetta. Siis loppuelamani saan opetella omaa laksyani:Elamassa ei ole vain yhta vaihtoehtoa. Asioissa ei ole vain yhta vaihtoehtoa.

Kuudessa viikssa on ollut aikaa ajatella paljon. Olemme puhuneet myos paljon. Olemme kerranneet omaa elamaa ja yhteista elamaa, mita se on ollut ja mita se ei ole ollut. Olemme joutuneet toteamaan, etta kolmenkymmenen neljan vuoden jalkeenkaan emme viela kelpaa toisillemme ihan sellaisina kuin olemme. Kumpikin on vaillinainen siihen nahden, mita toisiltamme tarvitsisimme. Tma lienee elaman ja laheisten ihmissuhteitten perusasetelma ja kasvamisen paikka. Kasvamisen haaste hyvaksymisen suuntaan.

Tuon maiseman edessa tuntui erityisen arvokkaalta tajuta, etta Jumalan ARMO on se joka tekee kelpaavaksi. Vaikka olemme vajavaisia ihmismitoilla ja toistemme mitoilla, Jumalalle kelpaamme armosta. Se tuntui turvapaikalta, arvokkaalta asialta.

......
Casino tapahtuu arjen eika pyhan keskella. Elaman pyhiinvaellus ei ehka nay ulospain. Se on sisainen asia. Tasta vaeltajajoukostakaan ei voisi arvata, etta olemme pyhiinvaeltajia (tosin meilla on tuntomerkit, mtta ei muuten). Arkisen tyon, melun, naurun, syomisen, juomisen, leikinlaskun, voivotuksen, keskustelujen, kohtaamiseten, kiiruhtamisen yms keskella tapahtuu pyhiinvaellus.

Aamulla otin kuvan siita, kun pyhiinveltajien kymmenet puhelimet ilivat latautumassa jattipistorasiassa. Nain lataudutaan paivan matkaan. Yhteydenpitovaline pitaa olla kunnossa. Moni varmaan latautuu myos hiljaisessa rukouksessa. Kenenkaan en ole nahnyt lukevan raamattua tai sen nakoista. Sita tietysti ihmettelen, silla kuinka kukaan voi kuulla Jumalan puhetta, jos Sana ei ole elaman evaana.

Tanaan olin viela kolmannen kerran pyhiinvaeltajien messussa. Yhta vaikuttava kokemus. Tuntia ennen kirkko taynna. Siunaa hyva Jumala jokainen Katedraaliin tulija. Kohtaa ja kosketa. Kuule jokaisen sydamen rukoukset. Tuntuu koskettavalta, etta jokainen pyhiinvaeltaja pitaa tarkeana tulla katedraaliin.

Myohemmin voin kertoa, onko Camino muuttanut minua. Moni sanoo, etta Caminolta et palaa samana. Toivottavasti en. Kuusi viikkoa on ollut tavattoman onnellista, huoletonta ja elamanmakuista aikaa. - Siita huolimatta, vaikka joskus on kohdattu vaikeita asioita-. Sekin on upeaa, etta niita voidaan kohtata eivatka ne kaada, vaan valoon tuotu ja kasitelty vapauttaa ja tekee tilaa.

Viela eilen aamulla ajattelin:"Voikohan kukaan uskoa, miten mukavalta tuntuu kavella". Minulla oli tunne, etta tata mina osaan tehda, tata jaksan tehda, tata haluan tehda. Matkan joutuminen on hidasta... ehka oppisin jotain hitauden siunauksesta.

Buen Camino kaikille matkatovereille, ihanille ihmisille, lyhyesti tai pitempaan kohdatuille. Buen Camino kaikille Matkalla oleville. God bless!

Finesterra

Olemme nahneet maailman lopun. Tai maailman loppu ymparoi meita. Ensimmainen silmays maailman loppuun oli huikaiseva. Olimme vuoren reinteella ja yhtakkia avautui meri horisontissa ja vuoret Finisterran suunnalla. Ei ihme, etta keskiajan ihmiset myksityivat, miten kaunis voi olla maan kamaran aaripiste. Tanne kannatti tehda pyhiinvaelluksia. Muistaakseni apostoli Jaakobin jaannokset on loydetty taalta ja siirretty Jerusalemin kautta Santiagoon. Siita alku pyhiinvaelluksille tanne.

Eilinen aamupaiva oli hyva, niinkuin kerroin, mutta sitten alkoi sade. Olimme vuorilla lahestymassa rannikkoa ja Cee:n kaupunkia. Eipa meissa tainnut olla kuivaa paikkaa, vaikka meilla oli sadevaatteet paalla. Periaatteessa meidan olisi pitanyt nahda meren vilahduksia jo kymmenen kilometrin aikana, mutta eipa tuon sateen, sumun ja pilvien lapi mitaan nakynyt. Siksi taman aamun aurinkoinen saa oli sitakin ihanampi lahja. Ei mikaan itsestaanselvyys.

Loysimme muutaman ystavallisen ihmisen avulla albergan, joka ei ollutkaan Camino-reitin varrella. Jos olisin tarkemmin lukenut opaskirjaa, olisin kylla loytanyt sinne. Kirjassa sanotaan: the place just to sleep. Sellainen se oli. Vanha kouolun luokka kellarikerroksessa. Vessa ja suihkut. Siina kaikki. Mutta mitapa muuta tarvitsimme kuin suojaa sateelta ja sangyn.

Vatteet ja kengat eivat ole kuivuneet moneen paivaan. No tanaan kylla kun yllatykseksemme aurinko on paistanut ja pieni tuulenhenki kaynyt, vaikka saaennustukset lupasivat edelleen sadetta. Cee:n kaupunki on 6000 ihmisen kotipaikka ja tunnettu ehka siita etta 2002 sen edustalle valui 70 000 l raakaoljya ja aiheutti aikamoisen katasrofin. kaupunki sijaitsee ihanasti vuorten sylissa ja Atlantin lahden poukamassa.

Aamulla halusin ehdottomasti, etta lahdemme vasta paivan valjettua. Olihan meilla vain 13 km matkaa ja halusin nahda viimeisen vaelluspaivan jokaisen maiseman. Meren katseleminen ylhaalta on elamys sinansa. Sita emme saa kokea Suomessa. Norjassa kylla.

Soimme viimeisen vaellusaamiaisen polun korkeimmalla kohdalla. Aurinko paistoi, levitimme markia vaatteita kuivumaan. Tuntui epatodellisen ihanalta. Kolmen sateessa taivalletun paivan jalkeen tallainen paiva on lahja, jota osaa arvostaa. Olemme odotelleet albergan avautumista. Se avataan vasta klo 15.00, joten vuoroon kaymme kahvilla/kaakaolla ja internetissa ja mita nyt viela keksimme, etta aika kuluu. Toki olisimme voineet menna myos hostelliin eli yskityiseen pensionaattiin, niita taalla on runsaasti ja kahden hengen huone saattaa maksaa yhteensa 25 €. Not too bad. Mutta albergassa on oma tunnelmansa. Ihmiset ovat iso osa caminoa, siksi valitsimme nytkin albergan, etta viela naita viimeisia Matkapaivia saisimme viettaa muiden camino-ihmisten kanssa.

Eilen illalla pollahti albergaan ne kaksi japanilaista poikaa. Voi mika jalleennakemisen ilo. Olimme kaupungilla kun pojat olivat tulleet. He sanoivat, etta he tiesivat, etta me olimme tulleet, koska he tunnistivat hameeni, joka oli kuivumassa. Moni muuten tunnistaa meidat minun hameestani "Se pariskunta, jonka vaimolla on hame!", kuuluu meidan maaritelmamme.

Sitten albergaan tuli yhdeksan maissa pyorailija, joka oli lahtenyt samana paivana Santiagosta, mutta eksynyt matkalla, kun sateen vuoksi ei voinut kayttaa caminon metsapolkuosuuksia. Han oli ikaisemme irlantilaismies, joka on lahtenyt matkaan syyskuun viidentena ja pyoraillyt Irlannista Santiagoon ja aikoo jatkaa Portugaliin. "Just for fun" han sanoi. Hanella oli laukussa mukana 20 cm pitka nalle. Lieko oma ystava vai lapsenlapsen laittama, etta nallekin paasee maailmaa kiertamaan.

Kumpa saisimme vaatteemme kuivaksi. Onneksi viela kuiva vaatekerta on olemassa, mutta markina muovipussissa monta paivaa - oh no!!Parsin tuossa asken repun paalla vahtivuorossa istuessani silkkipaitaani. Se on jo toistamiseen ratkennut. Hyvin palvellut kylla.

Olen ajatellut tehda Pyhiinvaeltajan muistojen arkun. Siihen laitan vaellusvaatteet, kengat paivakirjan, kaertat ja camino-kirjoja ja jotain muuta, mita jaa kateen. Samaan arkkuun panen muunkin henkisen/hengellisen perintoni lapsille ja lahinna lapsenlapsille; raamattuni, joitain tarkeimpia kirjoja, paivakirjani, runoni ja mita naen arvokkaaksi valittaa tuleville sukupolville. Siihen osastoon en pane materiaa.

La Picota, matkalla maailman loppuun

Matkalla maailmanloppuun ei ole nakynyt internettia. Nyt olemme aamupaivakahvilla/kaakaolla ja taalla nayttaa kone olevan. Maanantaiaamuna puoli kahdeksan maissa lahdimme ruotsalaisen Annelin kanssa suuntaamaan Finsterraa kohti. Ensin halki Santiagon kaupungin, sitten tihkusateessa 6 h Negreiran Albergaan. Paikkoja oli 20. Suruullista oli nahda, miten monet kaannytettiin pois kun paikat loppuivat. Talla reitilla nayttaa olevan aivan liian vahan majapaikkoja, kun lokakuussakin veila kulkee paljon vaeltajia.

Sunnuntai-iltana tapasimme kaikkein rakkaimman Camino-ystavamme saksalaisen Akselin - sen elakkeelle jaaneen opettajan. joka etsii talla matkalla uutta roolia tyoelaman jalkeen. Voi miten oli mukava tavata ja viettaa iltaa yhdessa. Han oli tullut paiva meidan jalkeemme ja jatkaa muutaman paivan Santiagossa ennen kotimatkaa. Han sanoi menevansa viela Katedraaliin rukoilemaan perheensa puolesta. Siunaa Jumala kaikkia katedraalissa paivittain kayvia peregriinoja. Tiedat mita he tarvitsevat. Kuule heidan rukouksensa.

Eilinen oli sade paiva. Siis ei mitaan tihkua vaan satoi kissoja ja koiria. Mitkaan sadevaatteet eivat pitaneet, vaan jokainen matkalainen oli lapimarka. Kuivat vaatteet alkavat olla vahissa. monellakin. Olimme varanneet Albergan San Marinan kylaan. Se oli yksityinen paikka ja otti vastaan varauksia. Siina oli 10 paikkaa, ja taas monet kaannytettiin pois. Anneli oli siella ja sitten yksi saksalaien ikaisemme Tyler. Tyler on vaeltanut Ranskan reitin. Sevillan reitin, ja nyt Portugalin reitin. Han oli "oikea" pyhiinvaeltaja. Han sanoi, etta Sevillan reittin on upea, ihana, kaunis ja hyva senkin takia, etta siella on vahemman vakea. Nimittain Ranskan reitilla 115 km loppupatkalla oli kieltamatta vahan markkinatunnelma. Paljon aanekasta vakea, paljon nuoria. Sain kuulla, etta nuoret kulkevat reitin ja saavat todistuksen ja kun he tyota hakeissaan nayttavat todistusta, tyonanataja arvostaa sita "Ai, sina olet kulkenut Caminon! Hmm" Siksi myos lyhytmatkalaisten on otetaava vahintaan 2 leimaa paivassa ja silti fuskaaminen eli bussilla kulkeminen valilla on mahdollista.

Kun soimme Tlerin kanssa jotenkin vaistomaisesti panin kadet ristiin ja sanoin, "We usually say Grace in this way". Amen oli yhteista kielta. Meilla oli hauska ilta yhdessa, kun albergaan tuli lopulta vain 5 ihmista. Tuntui kurjalta, etta ne jotka olivat varanneet eivat tulleret ja monet saivat jatkaa sateessa!

Albergan keittio muitutti Lapin eramaakamppia sadepaivan jalkeen. Yritimme kaasuhellan lammossa kuivatella vaatteitamme. Saimme niista kosteita. Muitui hyvin mieleen vuosien takainen Hetta-Pallas vaellus ja 4 vrk yhtamittainen sade. Tassa muistini ei peta. Silloin satoi yhta mittaa. muistan kun yollakin kuuntelin olisiko sateessa pienta taukoa. Ei ollut. Matkanjohtajana 25 hengen porukan kanssa tietysti kantoi huolta, miten vaki jaksaa etenkin henkisesti markien tavaroittensa kanssa. Siella kuivia kenkia oli vain Teuvolla. Silla matkqalla opimme panemaan markiin kenkiin muovipussit ja tuntui vahan miellyttavammalta. Niin tein tanakin aamuna, kun sukat sentaan olivat suhteellisne kuivat.

Maailman loppu haamottaa. Se on 8 h paassa. Tosin emme tieda paivaa emmeka hetkea milloin olemme siella. Matkaa ehka 35 km. Suuntaamme Cee:n merenrantakaupunkiin tanaan jos saa suinkin salii. Tanaan on ollut vain pienta tihkua. Sisista taivastakin on jo nakynyt. Tihkustakin voi olla kiitollinen. Ja sinisen vilahdus saa aikaan riemun ja toivon tunteen.

Katedraalissa, Santiago de Compostella

Voisin melkein otsikoida taman paivan tuolla tavalla. Aaamulla vointi oli ihan hyva. Nuha poissa, hiukan vasy, muta se voisi olla vaikka 800 km jalkivasymysta. Kiitos siis kaikille jotka rukoilivat tervehtymista. Albergasta on poistuttava 9.30-13.30 ajaksi, jolloin taalla siivotaan. Siispa lahdimme kaupunkiin ja katedraaliin. Ensimmainen sateinen paiva viiteen viikkoon, siksikin katedraalissa istuminen oli ihan hyva, enka myoskaan halunnut kulutaa voimia, joita tarvitaan matkan jatkuessa huomenna.

Eilen en jaksanut yhtaan katsella kirkkoa, en kulkea pyhiinvaeltajien ehtymattomassa jonossa alttarin taakse apostoli Jaakobin patsaan luo. Tanaan sen tein. Aaamulla pyhiinveltajien jono oli lyhyt. Alttarin alla on siis oletettavasti apostoli Jaakobin arkku ja hanen patsaansa katselee lempeasti kirkkokansaa. Pyhiinvaeltejien rituaaleihin kuuluu kulkea koskettamassa tai halaamassa tai suutelemassa Jaakobin patsasta - takaapain ja hartioita, koska itse patsas katselee alttarilta kirkkoon. En halunnut lwevitaa flunssaani, siksi tyydyin vain kaulkemaan ja katsomaan patsasta.

Siten puoli kymmenen istahdin penkkiin ja siina istuin puoli kahteen. Se oli suurenmoista aika monella tapaa. Aluksi oli menossa Laudes eli pappien toimitama rukoushetki. Sen he tekivat laualaen. Altarilla -siis niilla sivutuoleilla, joista jo joskus kerroin, istui 16 pappia ja he ru7koilivat laulaen. Tietenkaan en tieda, mita he rukoilivat, muta ajatelin, etta molemmissa katolisisa kirkoissa rukoillaan paljon hetkipalveluissa. Siinapa olisi oppimista meidankin kirkolle. Jos katoliset rukoilevat valmiita rukouksia, me voimme rukoilla joko valmiita tai omin sanoin rukoilla Jumalan antamien asioiden puolesta.

Olen jo aikaisemmin kertonut, miten aina kirkkoon mennessa siella naytaa olevan joku ihminen rukoilemassa. Nytkin jotkut sivukappelit oli erotettu hiljaiselle rukoukselle. Aina siella oli rukoilijoita. Itsestanikin tuntui mita luonnollisemmalta menna sinne, polvistua ja puhua Jumalalle ja kuunnella.

Kello kymmenen alkoi messu. Kirkko alkoi tayttya. Ennen jumalanplalvelusta laulua johtava pappi opetti kansalle muutaman laulun tai kerron. Jumalanpalveluksen toimitti 18 hyenkea. Kuoripoikia oli 4, nuorukaisia 3 ja loput olivat pappeja. Pojilla oli omat tehtavansa. Joku kantoi suitsutusastiaa, pari kantoi korkeita kynttiloita jne. Samoin messun aikana heilla oli omia tehtavia. Kun pappi luki evankeliumia, pikkupojat tulivat kynttiloineen lukupulpetin viereen.

Oli mukava kun voi yhtya lauluun. Tosin en sanoja tainnut, muta leuloin omiani, kun melodia tuli tutuksdi. Ihana oli kuitenkin laulaa "Halleluja" tai "Gloria in excelsis Deo". Olin tuossa messussa kuin kotonani. Polvistuin kun mut polvistuivat. opetelinhan jo Afrikassa jumalanpalveluksessa polvistumista.

Kun katselin taas kirkon komeutta, mahtavuutta, kaikkia kultauksia, korkokuvia, patsaita yms, muistelin Vanhan testamentin tarkkoja ohjeita, miten temppeli tai Ilmestysmaja piti rakentaa. Ei siina kultaa ja koristeita saastetty, jalopuuta tarvittiin paljon ja taitavia puuseppia, kultaseppia ja artesaaneja. kaikki tekivat jumalalle huonetta/temmelia ja antoivat taitonsa Jumalan palvelukseen. Ehka sielta on peraisin ylettoman arvokas kirkkotaide.

Kun messu loppui klo 11, tayttyi kirkko yhtakkia aarian myoten. Jo silloin alkoi olla seisojia. Alkoihan klo 12 pyhiinvaeltajien messu. Eilen osallistuimme siihen, mutta olin ylivasynyt seuratakseni sita. Nyt istuimme neljannessa penkkirisissa. Siis aitiopaikalla. Taalla on luterilaisista poikkeava tapa, etta jokainen halua eteen istumaan. Kun joku paikka etuosasta vapautui, heti joku taaempaa siirtyi siihen.
Nyt oli alussa nunna laulattmassa meille yhdessa laulettavia kuoroja. Siis virsia tai muuta yhteislaulua ei ollut. Urut tukivat laulua. Tata messua oli toimitamassa huomattavasti vahemman vakea; 3 pappia, kuoripoika ja 3 nunnaa. Olipa kiva havaita, etta nunnat saivat jaka itsenaisesti ehtoollista, koska ehtoollisenjakopisteita opli paljon ja ehtoollisella kavijoita myos.

Sitten halusin viela jaada kaikessa rauhassa kirkkoon- Muten messujen valiajoilla kuului kova-aanisista usein "Shh" tai "Attention, tama on Juamlan huone. Pyydamme hiljaisuuta" Vaikka ihmisia oli koko ajan paljon, seka turisteja eta pyhiinvaeltajia, siita ei muodotunut markkinapaikkaa. Katedraali naytaa olevan pyhiinvaeltajien kohtaamispaikka. Eilen tulleet saattavt tulla uudelleen messuun nahdakseen tutuja. Voi sita halausten ja poskisuudelmien maaraa ja jalleennakemisen iloa.

Iltapaivalla soimme ja teimme turistikierroksen kaupungissa lilliputtijunalla. Se oli oikein mukava, selostus seka espanjaksi etta englanniksi. Nyt keraamme voimia lahteksemme tavoitelemaan huomenna mailmanloppua.

Krisse sanoi, etta on kiva kun tuntee jonkun, joka on nahnyt maailmanlopun. Siina nyt meille missiota, etta pasemme sinne. Matka 90 km, mutta sadesaita on luvatu joka paivaksi. Ei se ole mikaan must. Jos sata liika, niin siirrymme linja-autoon. Meilla on aikaa viikko, joten pitkia paivamatkoja ei tarvitse tehda. Suunnitelmissa on kulkea nerljassa paivassa Finesterraan ja sielta perjantaina Muksiaan ja lauantaina takaisin Santiagoon. Jo jumala suo.

Santiago

aamun sumussa saavuimme Santiagon kaupunkiin. Tiella kulki pyhiinvaeltajia virtana. Katedraalin vierelle tulimme kuin varkain, jotenkin taka kautta. Ensimmaisena ilmoittautuminen Caminon toisistossa, virallisen latinankielisen plakaatin saaminen ja onnittelut matkan suorituksen johdosta. Kavimme myos laminoimassa sertifikaattimme (1 €), jotta ne sailyisivat rinkkasailytyksessa jonkunlaisena.

Tutut pyhiinvaeltajat onnittlivat toisiaan. Toivon, etta kaikki ihanat poskisuudelmia jakaneet herrasmiehet eivat saisi flunssaa, koksa tanaan flunssa todella iski paalle. Tai viime yana minulla oli vuotava nena kirjaimellisesti. Varmaan slovakialaisten nuorten laakkeet helpottivat oloa. Kevyesti kavelinaamun 5 km. Onneksi eilen teimme sen pitkan matkan. Iltapaivalla tunsin itseni niin vasyneeksi, etta raahauduin alberrgaamme, vanhaan seminaarintaloon, jossa on valtavat makuusalit ja jossa saa olla 2 yota. Nukuin kolme tuntia, hiikoilin ja kai ajoin tautia uloa. Onneksi oli lepopaiva ja sellainen on viela huomennakin.

Toimiston jalkeen kavimme kaakaolla. Olimme ansainneety paksut suklaat, silla sellaista se nyt sattui olemaan ja croissantit. Sitten haimme majapaikan seminaarin maelta ja kiiruhdimme messuun kirkkoon. Olimme noin 10 vaille ja kirkko oli tapotaynna. Tuhat on varmaan alakanttiin sanottu luku. Seisojia oli myos. Istuin yhden pylvaan jalustalla. Messun aikana yksi ikaiseni nainen osoitti minulle vapautunutta paikkaa. Uskomatonta. Enkeli matkassa, silla olin tosi vasynyt ja flunssainen, joten penkissa istuminen tuntui taibvaalliselta.

Kirkossa oli mukana joku vieraileva kuoro, joka laului muutaman tutun laulun. Melodialtaan tutun. Joku oli klassisisa lauluja, joku koraali. Ihanaa. Enpa voisi kuvitella tuohon katedraaliin mitaan bandia, vain harmoonista klassista laulua.

Messussa lueteltiin eilen saapuneitten maarat ja maat. Huomenna on meidan vuoromme. Toivottavsti paasen silloinkin messuun. Itku kylla tuli, kun muut menivat eghtoolliselle ja itse sain jaada penkkiin. Tiedan kylla, etta Jeesuksen ruumis ja veri on minunkin syntieni puolesta annettu ja vuodatettu. Omistin sen. Silti olisin halunnut kuulua siihen seurakuntaan, joka yhdessa nauttii ehtoollista. Huomaan kylla etta monet ei-katoliset pyhiinvaeltajat menevat ehtoolliselle, mutta mielessani voivat Rochesvallenissa papin sanat:Valitettavasti emme voi jakaa ehtoollispoyttaa muitten kuin katoliseen kirkkoon kuuluvien kanssa.

Messun lajkeen oli aika vaikuttava "naytos", kun 50 kg painava, katosta riippuva botafumeiro lahti liikkellee. Se on yli metrin korkea ja metrin halkaisijaltaan oleva hopeinen suitsutusastia. Papit sytyttivat siihen ensin tulen ja sitten sita alettiin heiluttaa pakuista koysista kiinni pitaen. Toki katossa oli vinssit ja vipupyorat, jotka auttoivat liiketta. Batafumeiro alkoi tehda heiluriliiketta niin etta lopulta se oli melkein 180 astetta ja savu nousi.

Alunperin sen merkitys on ollut karkottaa ja tasoittaa likaisista pyhiinvaeltajista lahtevaa lian hajua, kun he obvat tulleet messuun. Sitten toisaalta ajattelisin, etta suitsutusastia on katolisissa kirkoissa symbolisoinut rukouksia, jotka kuin savu kohoavat Jumalan luo. Tuota symboliikkaa ajattelin katsellessani botafumeiron heilumista. Kiiton Jumalaa, etta meidan pienten ihmisten rukoukset nousevat kuin savu Hanen luokseen ja han kuulee. Halleluja. Lahetin rukouksia rakkaiden puoelsta ja niitten asioiden puolesta, jotka talla matkalla on sydamelle annettu. Oli jotenkin juhlallinen ja ihana olo.

Saimme myos yhden huolen mielestamme. Saimme internet kahvilassa printattua ensi sunnuntain lentojen Bording-cardit. Ryanair kun vaatii, etta lennolle kirjautuminen on hoidettava itse ja tuotava paperi siita mukaan chik-in tiskille. Nyt se on tehty. Paluulento siis 11. 10 klo 11.20 Lontooseen ja siita illalla Tampereelle. Sita ennen on viela monta tapahtumarikasta paivaa.

Odotan vointini paranemista. Jotkut muutkin valittelevat, etta eivat ole ihan kunnossa ja on ikaakuin hiipivan flunssan aiheuttama erikoinen olo. Huomenna viela suunniteltu lepo-Santiago paiva. Messuun, kirkkoon tutustumista, vanhaan kaupunkiin tutustumista - jos on voimia.

Eilen illalla kun menimme Monte do Gogassa ravintolaan syomaan, satuimme erikoiseen seurueeseen. Emme ensin huomanneet, etta kako ravintolasali on taynna samaan porukkaan kuuluvia. Siella naytti olevan kolme katettua tyhjaa paikkaa ja kysyimme, voimmeko istua ja siihen jaimme. Porukka oli Ruotsista Orebron lahelta seurakunnan 50 hengen porukka. Pappi tuli juttelemaan ja esitteli meidat koko porukalle iltahartaudessa. Muutenkin saimme mukavaa poytaseuraa ja saimme jutella ruotsiksi. He olivat iloisia tapaamisesta ja me myos. He kokivat kuin samaan porukkaan kuuluviksi kun olin seurakunnan tyontekija ja tietty kerroin,e tta olen usein kaynyt Ruotsissa naistenpaivilla suomalaisten parissa. Syksyllakin tulossa. Ja pisteita lñisasi, etta Merja (lasten serkku) on tyossa Lillaedetin ruotsinkielisessa seurakunnassa diakonina.

Sangystani avautuu ikkunasta eteeni kivinen , kauniisti valaistu kirkon torni. Se taitaa olla seminaarin entinen kirkko. Nyt ovat tarpeen toivotukset :"Hyvaa yota", silla viimeoisen kaltainen vuotavan ja valista tukkoisen nenan yo ei ollut mukava. Tosin sekin kuuluu Matkaan. Elaman Matkalla on otettava vastaan kaikki, mika tulee. Silloin on loydyttava joustoa muuttaa sunnitelmia, vaikka kyseessa olisi ajat joista sanomme "Nama eivat minua miellyta"

Toisaalta olo on perille paasseen olo. Toisaalta sellainen, etta olemme valietapissa. Pari viikkoa sitten benediktiinilaisnunna sanoi iltahartaudessa, etta camino on jatkuva, paattymaton.

Monte do Goza

Matkalaisten huulilla on Santiago. "Menetteko tanaan Santiagoon?" "Huomenna klo 12 messuun?" Ihmiset ovat hyvan tuulisia. Maaranpaa haamottaa. Se on lahempana kiuin koskaan. Saavutettavissa.
Olemme 5 km paassa Santiagosta. Jaksoimme kavella, vaikka aioimme jaada 16 km aikaisempaan paikkaan. Huomenna siis valoisan aikaan liikkelle ( klo 8) ja tunnin matka Santiagoon. Yksi kiirehtimisen aihe oli ehtia turistitoimistoon kun se ei ole sunnuntaina auki.

Flunssa tekee tuloaan. Voi voi. Ihana slovakialainen nuori pari laakitsi minua Coldreksilla ja vitamiineilla. He olivat hartaita katolisia ja huomasimme etta matkamme motiivit olivat samat.
Eiñlen illalla soin illallista korealaisen ikaiseni naisen kanssa. Han oli haltioissaan, etta pian ollaan perilla. Han oli myos harras katolinen. Han sanoi, etta Catedraalissa han itkee ja itkee. Sinne meno on niin ihanaa. Mielenkiintoista!! Han sanoi, etta han on elaman kaannekohdassa, siksi han on Caminolla.

Matka jatkuu vaikka yksi mpaamaara saavutetaan huomenna.

Olemme ihmeissamme katsoneet jossain baarissa ollessa TV-uutisia ja nahneet tulvia Valanciassa ja Barselonassa. Koko Caminon aikana emme ole tienneet sateista mitaan. Taalla on ollut uskomattoman hyva ilma. Nytkin sopivan lammin ja sopivan viilea. Tanaan sumu halveni jo yhdeksan maissa ja sen jalkeen olemme saaneet ihailla avaria maisemia. Tosin paljon vaellamme metsikoissa, talla hetkella on eniten eukanlyptusmetsikoita.

Kyllapa taalla kukkii pihakukkana isot hortensiat, ne joita me kevaalla ja aitienpaivan aikaan ostamme sisakukiksi. Jorinit, asterit, samettiruusut, koskuskukat, malvat ja krysanteemit ovat tavallisia pihakukkia.

Tyt tiella puhutaan paljon Santiagosta. Kysellaan toisiltamme, milloin aiotte olla Santiagossa. Taman jalkeen on jaljella kahden paivan matka. Aikaisemmin kulkeneet kuvailevat tunnekokemuskia, joita heilla on ollut kun Santiagon katedraalin tornit tulivat ensimmaisen kerran nakyviin. Enlantilainen miesystavamme kertoi kyynelsilmissa etta se on jotainb lovely, se pitaa itse kokea, Kun on kulkenyt noin pitkan matkan, on oikeus tuntea suuria tunteita perillepaasysta. Saa nahda, mita se on. Jo JUmala suo, olemme lauantaina aamupaivalla perilla ja ehdimme klo 12 messuun. Monwelle olemme jo sanoneet "See you on Saturday in Mass at 12".

On ollut tosi mukava nahda "tuttuja". Tanaan taas tapasimme liettualaiset naiset. Parina paivana olemme tapailleet eestilaista poikaa. Hanen kanssan olimme illallisella eilen. Han puhuu niin sujuvasti suomea, etta sita pitaa ihmetella. Mukava ajatella, keta "tuttuja" tapaamme Santiagossa ja mita tuo tapaaminen merkitsee.

Toisa yona menimme pineen 20 hengen albergaan. Siella sattui olemaan valtavasti kuorsaava mies, joka tuntui hairitsevan harvimçnaisen paljon monen unta. JOku yritti yskia yolla, jotta ko henkio heraise. Ei apua. Viime yona olimme Palas de Reissa ja menimme Hostelliin, jotta saisimme nukkua ja levittaa tavaramme. Luksusta sekin ja se etta illalla ei tarvitse pakata... No kun halavan hostellin otimme (30 €), niin se osoittautui ikkunattomaksi - tai kylla siina ikkuna oli, mutta maitolasinen, ja avautui 3 neliometrin kuilun tai sisapihaan.. Seinat olivat sen verran ohuet, etta naapuri huoneen kursaus ja vessassa kaynnin lorinat kuuluivat. Tosin kuorsaus voi korvissa muuntua myos kosken kohinaksi, niinkuin Arto sanoi ja nukuimme kylla.

Nyt olemme tosi ihanassa albergassa Ribadiso de Baixossa. Se on kivinen, pienista kivista tehty, siisti paikka joen rannalla. ASken liottelin jalkojani monien muitten jalkavaivaisten kanssa kylmassa virtaavassa jokivedessa. Huoltorakennukset ovat hyvat. Suihkuissa on jopa erillinen tila pukeutumiselle ja penkki siina. Tosi luxusta. Nukkumishuone on kuin aitassa nukkuisi. Hirsiseinien tilalla kluitenkin kiviseina.

Iltapaivan tunteina luen ensin opaskirjasta, mista olemme tulleet ja missa olemme ja mita huomenna on edessa. Sitten matkalukemisena minulla on 6 00 sivuinen engl. kielinen Elisabet Elliotin kirja "Women, men and family". Sain sen Mailikselta. Elisabet E on hanen ystavansa, nyt jo yli 90-vuotias vanha lahwetyssaarnaaja. Hanen miehensa oli yksi niista seitsemasta lahetyssaarnaajasta, jotka auka intiaanit tappoivat ehka 50-vuotta sitten. Itsekin muistan kun tuosta uutisoitiin. Pidan kirjaa oikein arvokkaana. Jalusin ottaa paksun ja englanninkielisen kirjan, jotta siita riittaisi lukemista koko matkaksi.

Albergue do Brasilissa oli asukkaiden luettvaksi kirjoja. Siella tutkin mainiota uutta Camino-kirjaa. Se on kirjoittanut kanadalainen Gay Tauscher ja nimi oli A Journey of Days. Relearning Life?s Lession. Hyvaa luettavaa sille, joka haluaa uutta Camino-kirjallisuutta. Faktaa Matkasta ja kokemusksista ja ihmisista.

Ribaduso da Baisko

Ribaduso da Baisko