ttösi urheilija?” kysyttiin tänä aamuna, kun tyttö oli jo lähtenyt ladulle. Ihmettelijöitä hänen sitkeydestään riittää. Eilen olivat miehet saunassa alkaneet puhumaan, miten sitkeitä ovat äiti ja tytär. Juttu olisi jatkunut, mutta seinän takana hieronnassa oleva tyttö oli sanonut hierojalle, että puhuvat meistä niin hieroja oli huutanut, että seinillä on korvat!!! Hauskaa porukkaa.
Niin, tyttö meni ja minä jäin linja-autoon. Jo eilen illalla patjalleni ja makuupussiin kömpiessäni tunsin, että flunssa taitaa hiipiä. Se tuntuu ensin kurkussa, yskäisyissä, hiessä ja vilustamisessa. Yön aikana totuin ajatukseen, että viimeinen päivä jää muiden hiihdettäväksi. Kun laukun nostaminen tuo hien pintaan niin onhan se selvä, että mäkien nouseminen tekisi samoin. Totesin sen tosiasiana enkä edes harmitellut. Tulisipahan erilainen päivä. Bussissa lähti alkunperin 11, joista 7 hiihti loppumatkan (17 km).
Miten päivä kului? Lukiessa, torkkuessa, ihmisten kanssa jutellessa. Kävimme linja-autokierroksella Keminmaan kirkkojen pysäköintipaikalla ja ryhdyin matkaoppaaksi sen verran, että kerroin noista kahdesta eri vallan aikana rakennetusta kirkosta. Tai painopiste oli pastori Rungiuksessa, joka eläessään sanoi, että jos hänen julistamansa Jumalan Sana on totta, hänen ruumiinsa ei mätäne. Eikä ole mädäntynyt. Kerroin myös kahdesta isäntämaastamme Ruotsista ja Venäjästä ja ajoista noiden valtojen alla. Sain ansiotonta arvonnousua: ”Oletko historian opettaja, kun osaat noin historiaa ja puhut sujuvaa englantia”
Olimme tunteja hiihtäjien huoltopaikalla ja sain jututtaa hiihtäjiä. Ihana ilma, hieno keli. Hyvä luisto. Mahtava päätös hienolle hiihdolle. Kahden maissa tulimme Tornion kaupunginhotelliin. Sauna ja Janssonin kiusaus . Lepäilyä ja illan odottelua.
Ai miksikö kirjoitan, miksen vietä rentoutunutta lomaa ilman koneita ja internettiä? No, joka tapauksessa kirjoittaisin päiväkirjaa ja viimeksikin RR-hiihdosta siirsin ne kotona blogiin. Nyt kun minulla on pieni Samsungin matkakone ja mokkulan pätkä, niin samalla vaivalla laitan koko jutun suoraan blogiin. Kirjoittaminen on tapani kerrata tapahtumia ja miettiä joskus niitten merkitystä. Jos joku on niitten lukemisesta kiinnostunut, jaan ne mielelläni. Päiväkirjojani ei lue kukaan! En kirjoita mitään niin henkilökohtaista ja toisiin ihmisiin vahingoittavasti liittyvää, etteikö blogi voisi olla avoin.
……………………
Kolmen ruokalajin illallisen jälkeen siirryimme päätösjuhlaan auditorioon. Kiitospuheet ja jokaisella maalla oli ohjelmaa. Mukavaa kun vielä löytyy luovuutta ja kykyä pitää yhdessä hauskaa. Saksalaisilta, joita oli yli puolet ryhmästä, löytyi kronikka koko matkasta ja kun kaikki eivät kieltä ymmärtäneet niin piirroskuvilla selvennettiin, mitä sanottiin. Itävaltalaiset tekivät porukasta säestävän orkesterin ja jokaisesta maasta oli solisti tai ryhmä esittämässä Norbertin tekemän tekstin omalla kielellään vuoronperään. Suomennos oli kyllä laajennettu kronikka alkuperäisestä ja esitimme sen Kuuban serenadin sävelellä. Ja meillä suomalaisilla oli Raunon puheen jälkeen ”jos sull lysti on….” ja saimme saksalaisen säestyksen myös. Sitten kerroin kolmesta asiasta, mitä suomalaiset kaipaavat, kun menevät ulkomaille. Arvuuttelin tietysti ensin. No saunan kaikki arvasivat. Tumma leipä tuli aikanaan ja kerroin, että kun Afrikassa ostimme tummaa leipää, niin arvatkaas, mistä maasta se oli kotoisin? Saksasta. Nyt kaikki ovat saaneet RR-hiihdon aikana saunaa ja tummaa leipää, mutta kolmas erityisesti nuorison kaipaama asia on salmijakki. Ja sitten panimme salmijakkipussiin kiertämään, jotta ulkomaiset vieraat saisivat vielä tutustua tuohon suomalaisten herkkuun.
Ilta oli päätöksessä. Onneksi vielä aamupalalla ja bussissa tapaamme porukkaa, Viikossa ehtii nähdä, kokea ja kohdata paljon. Nyt on muistojen sulattelun aika. Voimien palautumisen aika. Kiitollisuuden aika.