5. päivä Ranualta 49 km johonkin

Eilistä päivää pitää vielä hehkutella. Ehkä joku blogin lukijoista ei ole tajunnut, että se oli sellainen taistelu, että sitä muistellaan vielä vanhainkodissakin. Monet ovat ottaneet sen puheeksi tänään ja raavaat miehetkin sanoivat, että se oli voimien rajoilla. Se vastatuuli ja tuisku ja luistamaton suksi kinoksissa.
Sen sijaan tämä päivä oli kuin paratiisin etumakua. Aamusta asti aurinkoa. Aluksi tosin -16 C, mutta ei se kylmältä tuntunut. Sain sopivan vauhtista hiihtoseuraa, sillä se on ratkaisevaa tällaisena dagen efter, jolloin edellisestä suorituksesta ei ole vielä ehtinyt palautua. Aavat suot, tyyni ilma, auringonpaiste ja kiireettömyys.
Eilen illalla ja yöllä noustessani jaloilleni ajattelin, että ei näillä jaloilla päästä huomenna liikkeelle, mutta kummasti vaan yhden Buranan ja pitkän yön jälkeen jalat olivat tutut entiset.
Ensimmäinen pysäkki oli laavu, jossa tarjottiin nuotiolla keitettyä kahvia ja saimme paistaa makkaraa. Muistan viime kerrasta, että makkara ei koskaan ole tuntunut niin hyvältä kuin tuossa paikassa. Siksi paistoin heti kaksi – melkein talven kiintiö – paljon sinappia. Ja perillä tuoretta pullaa ja tuoremehua. Kahvia en uskalla enää illansuussa ottaa, että se ei vain vaikuttaisi yöuniin. Täällä uni on yksi jaksamisen edellys.
Tyttö häipyi omia vauhtejaan jo ensimmäsillä kilometreillä. Nuorella on nuoren voimat ja jaksaminen. Löysi oman vauhtista seuraa yhdestä itävaltalaisesta. Hän on saanut paljon arvostavaa ihailua osakseen ”Ei taida Suomen maasta löytyä montaa tuon ikäistä, joka lähtisi tänne hiihtämään”. Yksi sanoi, että hänen on korpien asukkaana muutettava käsitystä helsinkiläisistä. Tytön sitkeyttä myös ihmetellään. ”Keneltä lie perinyt?” kysellään ja sanon suosiosta, että isältään. Sitkeä sissi hän kyllä on. Juttelimme, että yksi tuntemamme nuori voisi tykätä tästä, nimittäin kaima K. Hän kun tykkää sekä hiihtämisestä että kielistä. Tänä aamuna yksi mies kysyi meiltä, miten paljon kilometrejä pitää olla alla, kun eilen olimme selvittäneet matkamme.
Tänään saavuimme Hosian vanhalle koululle. Luokissa armeijan sängyt ja miehille ulkosauna. Siellä ne hangessa pyörivät, kun kuulivat, että se on suomalainen tapa.
Kielitaidosta on paljon iloa. Vaikka englanti on meille kaikille vieras kieli, syntyy hyvin juttua. Olen kaivanut muistilokeroista myös saksaa ja ihme kyllä, että sieltä putkahtaa mieleen aika paljon sanoja.
Kuvia tulee tulevaisuudessa, kone ei suostu lataamaan niitä.