Elämää Caminon jälkeen
Neljä viikkoa kotimaassa. Jalat eivät vieläkään ole omat. Aamuisin liikkeellelähtö on yhtä kankeaa kuin Caminolla. muutaman minutin jälkeen askel alkaa sujua. Tosin oikeaan nilkkaan on jäänyt joku kipu ja korkokengissä jalkani tuntuvat olevan väärässä paikassa.
Kuitenkin muistelemme vieläkin usein Caminoa. Milessä unelma, että vielä joskus voisin siellä kävellä, ehkä viikon, pari!
Kotiin tultua oli suuri ilo uudesta saunasta, kylpyhuoneesta ja kodinhoitohuoneesta. Remontti oli saatu valmiiksi ja olimme siihen tosi tyytyväisiä. Siellä ovat nyt talon kauneimmat huoneet.
Huomasin, että en ole ollut täällä kaupunkikodissa yli puoleen vuoteen. Kesälläkin vain käväisimme ja silloin tällöin nukuimme. Tosin nytkin olen välillä piipahtanut Helsingissä, Turussa, Seinäjoella, Göteborgissa ja torstaina suuntaamme Pietarin lähelle Kelttoon. Siellä on kirkon koulutuskeskuksessa perhetyön kurssi.
Olen nauttinut tosi paljon luentojen valmistamisesta. kerrankin on aikaa vaikka kokonainen päivä järjestellä ajatuksia, tehdä power point-esitystä, etsiä kuvia. Miten työn ohessa ollenkaan olen ehtinyt valmistella luentoja. Töissä en pystynyt niitä tekemään, iltaisin kotona ja monesti oli sellainen tunne, että paremmin olisi pitänyt syventyä.
Kaappien siivoaminen on mukavaa. uudistetussa kodinhoitohuoneessa on ilo käsitellä pyykkiä. Ruuanlaitto kahdelle - siinä ei ole paljon päänvaivaa, kun pakastin on täynnä ja molemmat ovat moniruokaisia.
Turusta tullessani tajusin vahvasti, että nuorin lapsi on lopullisesti muuttanut kotoa. Kuukausi sitten hän tyhjenteli komeroita ja laatikoita. Mieleeni jysähti selkeästi, että äidin työ on tehty. Katselin taaksepäin. Cd-levyltä tuli laulu: "Lastenhuoneen seinälle kun katson..." tuo laulu vei muistoihin. lasten huoneisiin. Iltahetkiin. Taas sama kysymys: Olinko tarpeeksi läsnä, evästinkö tarpeeksi, kuulinko tarpeeksi. Kipeän totta on sanonta, että lapsuus menee niin nopeasti ja sitten tulevat tyhjän pesän vuodet.Ensimmäisen kerran huomasin ajattelevani: "Jos saisin muutaman lasten lapsuuden päivän takaisin. Pysähtyisin. Keskeyttäisin kiireen. Vaatisin vähemmän. Oltaisiin vain". Ehkä jokainen äiti seisoo tällä portaalla joskus.
Tämän hetken motto näyttää olevan: "Nyt kun vielä." Koska huomisesta ei tiedä, terveys voi olla haurasta, eläminen on tänään.
Loppuvuodesta paljon iloisia asioita odotettavissa. Suvin ja Jannen perhe välikausilomalle. Jounin ja Marin tapaaminen puolen vuoden jälkeen, Säteen ja Davidin häät....
Kuitenkin muistelemme vieläkin usein Caminoa. Milessä unelma, että vielä joskus voisin siellä kävellä, ehkä viikon, pari!
Kotiin tultua oli suuri ilo uudesta saunasta, kylpyhuoneesta ja kodinhoitohuoneesta. Remontti oli saatu valmiiksi ja olimme siihen tosi tyytyväisiä. Siellä ovat nyt talon kauneimmat huoneet.
Huomasin, että en ole ollut täällä kaupunkikodissa yli puoleen vuoteen. Kesälläkin vain käväisimme ja silloin tällöin nukuimme. Tosin nytkin olen välillä piipahtanut Helsingissä, Turussa, Seinäjoella, Göteborgissa ja torstaina suuntaamme Pietarin lähelle Kelttoon. Siellä on kirkon koulutuskeskuksessa perhetyön kurssi.
Olen nauttinut tosi paljon luentojen valmistamisesta. kerrankin on aikaa vaikka kokonainen päivä järjestellä ajatuksia, tehdä power point-esitystä, etsiä kuvia. Miten työn ohessa ollenkaan olen ehtinyt valmistella luentoja. Töissä en pystynyt niitä tekemään, iltaisin kotona ja monesti oli sellainen tunne, että paremmin olisi pitänyt syventyä.
Kaappien siivoaminen on mukavaa. uudistetussa kodinhoitohuoneessa on ilo käsitellä pyykkiä. Ruuanlaitto kahdelle - siinä ei ole paljon päänvaivaa, kun pakastin on täynnä ja molemmat ovat moniruokaisia.
Turusta tullessani tajusin vahvasti, että nuorin lapsi on lopullisesti muuttanut kotoa. Kuukausi sitten hän tyhjenteli komeroita ja laatikoita. Mieleeni jysähti selkeästi, että äidin työ on tehty. Katselin taaksepäin. Cd-levyltä tuli laulu: "Lastenhuoneen seinälle kun katson..." tuo laulu vei muistoihin. lasten huoneisiin. Iltahetkiin. Taas sama kysymys: Olinko tarpeeksi läsnä, evästinkö tarpeeksi, kuulinko tarpeeksi. Kipeän totta on sanonta, että lapsuus menee niin nopeasti ja sitten tulevat tyhjän pesän vuodet.Ensimmäisen kerran huomasin ajattelevani: "Jos saisin muutaman lasten lapsuuden päivän takaisin. Pysähtyisin. Keskeyttäisin kiireen. Vaatisin vähemmän. Oltaisiin vain". Ehkä jokainen äiti seisoo tällä portaalla joskus.
Tämän hetken motto näyttää olevan: "Nyt kun vielä." Koska huomisesta ei tiedä, terveys voi olla haurasta, eläminen on tänään.
Loppuvuodesta paljon iloisia asioita odotettavissa. Suvin ja Jannen perhe välikausilomalle. Jounin ja Marin tapaaminen puolen vuoden jälkeen, Säteen ja Davidin häät....
