Totta se on että Juhani Turpeenoja on hiihtänyt omin suksin koko matkan. Hän oli sanonut hiihtävänsä tänä talvena maailman pisimmän hiihdon ja luullut, että se on Vasaloppet. Sen hän hiihti ja sitten paljastui , että RR-hiihto on vielä pidempi. Ei kun varaamaan paikkaa tästä hiihdosta. Ja erityiseksi jutun tekee se, että hän oli koulupoikana viimeksi hiihtänyt ja tänä talvena aloittanut uudelleen. Ja Juhanin kunniaksi on mainittava, että hän jaksoi hiihtää minun tai tytön perässä, vaikka poweria varmaan olisi ollut nopeampaankin vauhtiin. Sama kiitos pitää lausua Pertille. Saavatpahan kertoa kotona, että kyllä he olisivat nopeamminkin hiihtäneet, mutta se vanha ja nuori rouva oli huollettava maaliin.
Eilen jäi kertomatta, että maaliin tulijoita odotti juhlallisesti 14 maan lippulinna ja liikuntakoulun ”Bravo”-ryhmä. Kelpasi siinä puhista viimeiset hengästymiset pihalle ja juoda mehut/kahvit bussia odotellessa.
Aamulla bussi starttasi ennen kahdeksaa. Hyvästejä sinne ja tänne, ”tavataan/nähdään” brothers and sisters in snow and storm. ”Suloisia ovat voitetut vaikeudet”, toistimme taas kun muistelimme vastatuulen päiviä Ranuan soilla! Hajaannuimme enimmäkseen Oulussa. Osa junaan, osa Oulunsalon kentälle. Junassa vielä viimeiset kertaukset. Samaan vaunuun sattui kuusamolaisia. He kyselivät ja kuuntelivat kiinnostuneina, miltä RR sisältä päin on näyttänyt.
Kohti uusia elämän vaiheita. Minne tie vie? Ketä matkalla taas kohdataan? Jokainen jättää jäljen, myös nämä päivät.