Palas de Rei

Matkakertomus jai Samoksen luostariin. Siella kayminen oli kuin matka menneeseen historiaan. Onhan tuo luostari yksi lantisen maailman vanhimpia jaljella olevia luostareita (600-luvulta). Saimme kayda opastetun kierroksen luostarin tiloissa (1 h)
Tosin se oli espanjaksi, mutta naimmehan paikat. Ihanat luostarin puutarhat, jotka olivat rakennusten sisapihoja, holvikaytavat, jollaisia kuvittelemme jokaisessa etelan luostarissa olevan. Kuulimme melkein korvissamme musiikin "Luostarin puutarhassa".

Olimme illalla kirkossa ensin Vesperissa, jonka toimittivat munkit ja pappismunkit (yht 15). Se oli gregoriaanista vuorolaulua latinaksi. Sen jalkeen oli messu. Peregriinojen lisaksi vakea oli vahan.

Istuin Neitsyt marian patsaan juurella. Hanella oli oikeasta silkista tehty ihana puku, joka oli kirjailtu kullalla hyvin kauniiksi. Mietin, miten paljon tassa maailmassa onkaan tehty taidetta ja taide-esineita kirkkoihin - Jumalan kunniaksi. Voi sita patsaiden, korkokuvien, kauniiden alttarireliefien, taulujen yms maaraa. Voi kultakoristeita ja marmori, kivi tai puukoristeita, mita kirkkoihin mahtuu. Samalla muistin kayntini Kuopiossa Ortodoksien kirkon museossa. Haikaistyin kaikista messukasukoista, pappien/piispojen/metropoliittojen viitoista. Voi sita kulta ja helmikorsitusten maaraa. Moni ihmnen on saanut elamantyonaan kirjailla tuota kaikkea. Uskon, etta tuossa tyossa on ollut erityinen siunaus. Toivottavsti he kaikki ovat olleet vahvasti tietoisia siita, etta he tekevat tyotaan Jumalan kunnaksi.

Samaa tyota voi tehda monella asenteella. Vanha kertomus kertoo kahdesta miehesta, jotka tekivat samaa tyota. Toinen sanoi hakkaavansa kivea ja toinen sanoi rakentavansa katedraalia. Kirkonrakentajia molemmat.

Kirkkojen haikaisevat taide-aarteet ja muu kauneus/komeus herattaa kahdenlaisia ajatuksia. Toisaalta ihmiset ovat halunneet rakentaa Jumalan huoneen/temppelin mahdololisimman kauniiksi. Se ikaankuin muistuttaa Jumalan suuruudesta, hyvyydesta, majeteettisuudesta. Mikaan ei ole liian arvokasta hanelle. Josksu olen ajatellut, etta vain Jumalalle, Jumalan kunniaksi voidaan tehda jotain niin suurenmoista. Tuon ajatuksen tunnistin jo vuosikymmenia sitten istuessani Bachin h-mollimessua kuuntelemassa. Silloin totesin itsekseni "Voiko mikaan muu kuin Jumalan suuruus ja kaikkivaltius inspiroida tallaisiin teoksiin!"

Toisaalta Jumala itse on sanonut, etta han ei asu kasin tehdyissa temppeleissa, vaan niitten tykona, joilla on sarjetty ja noyra henki. Jumala ei tarvitse meidan arvokkaita teoksiamme ja taidettamme, mutta ehka ne tavallaan ovat pieni heijastus Jumalan suuruudesta.

Sitten aina kay ajatus, etta kun maailman leipa on jakaantunut niin epatasaisesti, eiko osa tahan kaikkeen komeuteen kaytetyista varoista kuuluisi jakaa niitten kanssa, joilla ei ole jokapaivaista leipaa, suojaa ja terveytta. Siis monenlaisia ajatuksia eika yhta selkeaa tieta ole.

Kun ohitimme 100 km pylvaan, ajatukset ovat jo kaantyneet Santiagon suuntaan. Suunnittelemme paivan matkoja, yopymispaikkoja, sita, milloin ehka olisimme perilla ja mita sitten. Nyt jaljella on 72 km, joka on noin 3 paivan matka, jos jalat kestavat. Silloin olisimme lauantaina Santiagossa. Viettaisimme sunnuntain siella turistina ja maanantaina jatkaisimme kavelya maailman laidalle eli Finesterraan. Sinne on matkaa 86 km.

Toistaiseksi matkamme on tapahtunut kauniissa saassa. Ei sadepaivbia, ei tuulta. Helletta kylla joskus iltapaivalla, jos tie on sattunut olemaan varjoton. Nyt naemme selvasti Atlantin vaikutuksen. Aamuisin on ollut sumua aina klo 11 asti, kun olemme olleet laaksoissa. Ilma on kosteaa, mutta ei sateista. Olemme mielessamme varautuneet myos sateisiin, silla onhan kohtuutonta, etta koko 6 viikkoa olisi poutaa. Maisema on vihreaa, saamme kulkea paljon polkuja metsissa.

Nyt sain siskoltani valistusta kastanja-mietteisiin. Pula-aikana kuulema siemenia jauhettiin jauhoksi ja nykyaan niita sokeroidaan jouluherkuksi. Hedelmapallo on kylla inspiroivan kaunis. Tanaankin juttelimme, etta jos olisimme lapsia, leikkisimme niilla. Tulipa mieleen ajatus, etta Julia ja Joonas keraisivat niita kylla kippakarryyn ja keksisivat niista leikkeja. Varmaan taas keittoja, joita mummi ja vaari ja isa ja aiti saisivat syoda.

Samoksen luostari

Hyvin meni eilinen kiipeaminen Galician vuorelle. Aurinko oli vuoren takana, joten se ei lammittanyt liikaa. Nousimme 7 km ja sitten: Vau mitka nakymat. Ocebreiron kivirakennuksisessa kylassa oli nakymat joka suuntaan. Ja nyt naimme jo Atlantin ilpmadton vaikutuksen. Lansi puolella nakyi vuorten huippuja, mutta laaksot olivat sumun peitossa. Upean nakoista. Kyla on turistinahtavyys jo sinansa. Nytkin sinne tuli linja-autolla vakea ehka maiseman takia, ehka vanhan, idyllisen kyñlan takia. Kylassa oli monta ravintolaa ja baaria ja varmaan turistit elattavt ne.

Ostimme kaakaot ja menimme juomaan kylan lahteelle ja otimme patonkimme ja juustomme ja tomattimme esille ja nautimme aamupalan. Kavimme myos kirkossa hetken hiljentymassa. Sunnuntai-aamu. Kirkossa kynttilat. Jostain kuului gregoriaanista laulua. Tavallinen, kohtuullisen koruton kirkko. Jumalan lasnaolo, Herran huone.

Vietimme iltappaivan ja yon vuorilla 1200 m korkeudessa yksityisessa albergassa ( 8 €) ja tanaan saimme viela nauttia noista vuorimaisemista, kun laskeuduimme tanne 530 m korkeuteen Samoan kylaan, silla halusin ehdottomasti jostain syysta tulla majoittumaan tanne luostariin.

Albergan pihalla tapasimme pitkasta aikaa skotlantilaisen Richardin, jonka hyvastelimme noin viikko sitten. Kerroin, etta olemme kaivanneet hanta. Han kulkee sandaalaissa ja katuu ettei ottanut tukevampia kenkia. Nyt jalat ovat kuulema tottuneet. Han on mies, joka ei valita nimista, ei ihmisten eika paikkojen. Kyselin hanelta, mika on ylittamamme vuorten nimi "En valita mika minkin vuoren nimi on. Se ei auta kiipeamisessa. Maailma on taynna paikkoja ja nimia!" Han on kolunnut maailman kolkat joka puolelta, niin etta mitapa nimia mieleensa painamaan. Suomeen han viela haluaisi tulla, Norjassa han on jo kaynyt.

Olemme parin paivan ajan kulkeneet pienien maalaiskylien lapi. Ne ovat muutaman talon/perheen yhdyskuntia, jotka elavat maanviljelyksesta ja karjan hoidosta. Ja edeleen kylan lapi kulkee paallystetty katu, milloin kivilla, milloin laatoilla, milloin betonilla. Tanaan keksaimme selityksen. KOska kylat ovat aina hiukan kaltevalla maalla, sateen tullessa vesi soisi tien ja ajan kuluessa myos rakennusten perustat. Paakadun varressa voi olla penkkeja, joissa ihmiset istuskelevat, etenkin vanhat ihmiset ja katselevat maailman menoa.

Opaskirjat kertovat naista kylista, etta kadulla on lehman lantaa niin etta jalkoja saa varoa ja niin sita kylla olikin. Sehan on samalla lehmien laitumelle meneva tie. Samoin kerrottiiin, etta seudulla on paljon koiria ja sekin pitaa paikkansa. Yhdella silmayksella voi nahda 4-5 koiraa tyytyvaisena makoilevan, jollain vahtivuorolaisella on toinen silma auki.

Muitakin kotielaimia nailla seuduin tapaa. Voi sita karpasten maaraa. Karpaset tulevat myos albergoihin, hairitsevat paivalla, mutta Luojan kiitos, yolla nekin nukkuvat. Pitkin matkaa olemme myos tavanneet baareissa kissoja ja koiria. Lienevat omistajien lemmikkeja, joita matkailijat ruokkivat. Saattaapa tiskin vieressa olla kissan kuppi. Eilen paivakahvibaarissa oli kanoja - joimme nimittain ulkona ja niita sitten ruokittiin tahteeksi jaaneilla muruilla. Katevaa.

Ihminen yrittaa aina etsia jotain tuttua kiinnekohtaa nakemalleen. Tanaan tavoitin kulkimillemme maisemille tutun vastineen. Nama ovat kuin 1700-luvun maalaisromanttisista maalauksista. Niista, missa on aitoja, verajia, paimenia, joku yksinainen kivinen lato, puita, yms. Lukija lienee nahnyt niita historian kirjassa tai taiteen harrastajat Eremitashissa, British Museumissa tai Louvressa. Olen aina ajatellut, etta taulut kuvaavat sita aikaa, mutta maisemat ovat edelleen totta taalla. Niin pysahtynyt saattaa olla kylien tunnelma. Luulen, etta kylat kuolevat tai muuttuvat museoiksi tai Caminon kulkijoitten majapaikoiksi, kun vanhaojen maanviljelijoitten elama paattyy.

Atlantin vaikutus nakyy siinakin, etta maisema on taalla vihrea. Paljon kasvimaita ja lehtipuita. Taalla ei ole nakynyt kastelusysteemeja, niinkuin Leonin alueella. Siella ihmettelimme kanavia, joita kulki pitkin peltojen laitoja. JOtkut niista oli 3-4 m leveita, jotkut 1/2 m ja vesi virtasi niissa voimakkaasti. Todennakoisesti moniin kanaviin vesi tulee vuorilta. Ensimmaisen kerran kastelukanaviin tormasimme jo Ranskassa Betzierissa, kun kaupungin lapi kulki Atlantin ja Valimeren yhdistava kanava. Ihmeellinen asia sekin. Mietimme vaan, eiko vesi ole suolaista, mutta vastausta emme tieda. Paljon on taalla nahty vaivaa kastelusysteemien kehittamisessa.

Olemme siis valetaneet pahkinapuumetsissa, tammilehdoissa ja kastanjapuitten varjossa. Kastajapuun kukat tai hedelmat ne vasta ihmeellisia ovat. Puissa on kuin karvaisia tennispalloja, kovia ja kauniin sammalen vihreita. Niita on putuillut maahankin. Niitten sisalla on sitten muutama kova kastanja. Mihinhan niitakin kautetaan - ei kuulu yleissivistykseni piiriin. Tuntuu vain niin romanttiselta tuo kastanjametsa ja kastanjapuun varjo. Polut ovat paljon kulkeneet nyt vuoren rinnetta niin etta puut varjostavat sita ja polun alapuolella on rotko, jossa joki virtaa. Jokien vesi on ihmeteltavan puhdasta, kuin tunturipurojen. Se tulee ilmeisesti vuorilta.

Odottelemme Samoksen luostarin albergan aukeamista klo 15. Kavimme tuossa kahvilla/kaakaolla ja soimme tarta de Santiago. Aika hyva kakkupala, jossa on mantelijauhetta mausteena. Sita varmaan onkin sitten loppumatkan tarjolla. Istumme kirjastossa internetin aaressa ja kohta menemme kauppaan huomisia evaita ostamaan ennen siestan alkua ja varmaan syomme lounaan, kun illalla haaveilen paasevani messuun ja muuhun luostarin kirkolliseen elamaan.



Kiitos nilkkarukouksista. Nilkka voi hyvin. Tana aamuna ihmettelin, miksi istumalihakseni ovat niin kipeita. Enhan ole pudonnut peffalleni, mutta Arto valisti, etta pitkien reisilihasten kiinnityskohdat ovat samoissa paikoissa ja kai eilinen kiipeily niihin sitten vaikutti. Ei hataa, ainahan taalla jotain paikkaa kolottaa, niinkuin elamassa yleensa, etta emme tervetta/huoletonta paivaa nae.

Veca de Valcarce

Iltapaivalla lampotila saattaa olla 30 ja ylikin, siksi vaellamme aamupainotteisesti. Nytkin olimme tassa kylassa yhden maissa. Sitten kiireesti kauppaan, kun on lauantai ja seuraava kauppa on tiellamme maanantaina.

Kauppojen aukiolot ovat ihmeellisia, niihin on vain totuttava. Siesta alkaa klo 14 ja kauppa avataan uudelleen klo 17. Suljetaan klo 20.21. Samoin ruuan kanssa on omat aikataulunsa. Lounasta tarjoillaan klo 13-15.30 ja illista 19-21.30. Ja juuri tuossa valissa olisi suomalaisen nalka. Syomme vaihdellen lounasta ja illallista. Tanaan odotamme brasilialaista illallista tassa Alberga do Brasilissa.

Kummallista, etta tanne ei ole tullut meidan lisaksemme viela kuin yksi etela-korealainen. Luulen, etta ihmiset ovat menneet lahemma vuoren juurta, jotta huomiseen vuorten ylitykseen jaisi vahemman matkaa. Meilla on nousua 800 m 12 km matkalla. Kyseessa on Galician vuoristo ja se on viimeinen vuorten ylitys talla matkalla. Me taas jaimme vahan edemmaksi eli nousun alkuun on noin 5 km, koksa yleensa lahdemme pimealla, emmeka halua missata kauniita maisemia pimeyteen. Paivan valkeneminen, aamurusko ja auringon nousu ovat huikeita vuorelta katsottuna. Ei kuitenkaan samanlaisia kuin Afrikassa. Sita varikyllaisyytta ei voita mikaan.

Opaskirjat sanovat, etta meilla on jaljella kaksi highlightia ennen Santiagoa. Toinen on huomiset vuoret ja toinen on Samoksen luostari, johon saavumme maanantaina, jos Jumala suo. Sita ennen on tietysti laskeuduttu se sama 800 metria. Tahan asti laskut ovat olleet hankalampia kuin nousut. Erityisesti jos siina on veden syomia uomia ja kivikoita. No - sekin on elaman matkaa.

Vasen nilkka on ihan OK, mutta oikea nilkka on hiukan turvoksissa nilkkaluun ymparilta. Tai mika luu lienee - Satu ja Sade tietaisivat nimen paremmin. Kun sidon kengan tiukalle tukevasti, parjaan kulkiessa. Siis polvirukousten sijaan nilkkarukouksia. Kirkkohistoria ei ehka tunne sellaista rukousmuotoa, mutta nyt se on tarpeen.

Olemme tavanneet useita hollantilaisia. Heidan saksaan vivahtava kielensa paljastaa heidat. Tanaan kuljimme pienen matkan hollantilaisen pariskunnan kanssa, jossa mies oli kevatkesasta vaeltanut 61 paivaa Hollannista Ranskan etelarajalle St. Jean Pied de Portiin Hollannnista alkavaa Caminoa. Sitten han haki vaimonsa ja he jatkoivat yhdessa. Hankin oli elakkeella oleva mies. Monet arvostavat tata vcellusta siksi, etta talla reitilla huolto on erittain hyva majoituksen ja ruuan suhteen.

Hollantilainen tytto sai nimen. Han on Janette. On aika hauska, etta hanta olemme tavanneet usein. Viime yonkin olimme samassa paikassa. Se alberga muuten oli perin omaperainen. Kuvitelkaa vanha kivikirkko, jonka ymparilla on yli 2 m korkea kiviaita. Siihen kiviaitaan oli rakennettu kahden hengen looseja ihan maisemaan sopivasti. kaikkiaan tuossa albergassa mahtui nukkumaan 86 ihmista. Viimeiset tulivat illalla klo 7 ja mahtuivat sisaan.

Olemme vaeltaneet tanaan vuorten kainalossa. Valilla yllamme risteilee moottoriteita, jotka menevat tunneleina vuorten lapi. Taman laaksotaipaleen jalkeen alamme siis nousta. Laaksokin on hyvin kaunis. Alhaalla virtaa uskomattoman kirkas joki, vuoren seinamat ovat lahella ja ainoa hairitseva tekija on maantie, joka kulkee vieressa - ja ne moottoritiet. Ihmettelemme taman maan hyvakuntoista tieverkkoa ja paallystettyja kylateita.

Huomenna ei ole internettia enka tieda onko Samoan lustarissakaan. Matka kuitenkin jatkuu.

Cacapelos

Taalla kirjoitetaan paljon paivakirjoja. On liikuttavaa nahda kun vanhat ukot ja nuoret pojat kirjottavat paivan paatteeksi. Naisten kirjoittaminen on jotenkin luonnollisempaa.

Kyllapa taalla kasvaa isoja kurpitsoita. Isoja peltoja ja kahden kannettavia kurpitsoita. Parakaalia olen myos ihmetellyt. Minulla se kasvaa puolmetriseksi ja tuottaa yhden kunnon kukinnon elleivat madot ole sita ennen sita tuhonneet. Taalla parsakaati on metrin korkuinen ainakin ja siina haaroo monet kukkavanat niinkuin tomatissa konsanaan.

Oletko tunnistanut joskus ilon ja innostuksen tunteen, kun siivoat, silitat, kitket kasvimaata/kukkapenkkia tai teet jotain muuta arkista. Sen saman tunteen tunnistan itsessan kulkeissani tata Camnoa. Aamuisin tuntuu kivalta ajatella; edessa uusi paiva: Millaisethan maisemat, keta ihmisia tapaan, millainen alberga? Siis mielenkiintoisia asioita koko paivan matkalle.

Matkaa jaljella 200 km. Eilen yltimme Leonin vuoriston. Sunnuntaina on edessa viimeisen vuoriston yltys. Ei se nousu vaan laskut. Ne ottavat jalkoihin. Nyt jo tunnen eilisen laskun jaykistykset reisissa ja saarissa eika siina nay venyttelyt auttavan. Vain aika ja kivun kanssa elaminen auttavat eteenpain.

Olen hyraillyt "niinkuin vuoret naa, ymparoi laaksoamme", slla eilen ja tanaa olemme oleet ihanasti vuorten ymparoimana. Vuoria on lahella ja siintavan sinisia kaukana. Etta maailma voikin olla kaunis. Ja valilla koskemattoman nakoisia keskiaikaisia kylia, joita ei ole pilattu modernilla tyyliin sopimattomalla rakentamisella.

Venaja tuli mieleen kun asken soin rioleja (pelmenia). Hyvilta maistuivat paksun tomattikastikkeen kanssa. Ja aamulla 8 km jalkeen jalleen kaakao ja croissantit. kahvilassa kayminen taalla on halpaa. 2 isoa kuppia kaakaota, croissant ja yksi iso pulla ja yhteensa ne olivat alle 4 €.

Joskus ikavoin tyopaikan tyokokouksen voisilmapullia, niita samoja, joilla jskus muulloinkn ilahdutamme ihania tyotovereitamme. Arto kaipaa kaurapuuroa. Muuten olemme tyytyvaisia.

Molinaseca, lahella Ponteferradaa

Eilen aamulla se tapahtui. Koko seitseman hengen porukka kulki reilusti kaksi kilometria harhaan varma-askelisen edellakulkijan johdolla. Yhdessa tienhaarassa tutkimme yhdessa, kumpaan suuntaan. Naimme heikon nuolen toiselle tielle, ja sinne lahdimme. Lieko ollut Matkan vihollisen piirtama nuoli. Tie kaantyi jonkun matkan kuluttua 90 astetta pohjoiseen. Suuntamme piti olla lanteen. Arto sanoi useampaan kertaan, etta nyt suunta on vaara, mutta sanoin, etta ehka teemme mutkan ja paadymme oikeaan suuntaan. Saavuimme isoon liikenneliittymaan, jossa eri tasoissa kulki moottoriteita ja muita maanteita - kuvitelkaa jotain Treen uutta liittymataajamaa tai Hgin seudun liikenneliittymia. Siella tajusimme, ettei tassa mitaan Caminoa kulje mihinkaan suuntaan. Lahdimme Arton kanssa takaisin ensimmaisina. Muut viela ehka toivoivat, etta oikea tie loytyisi silta suunnalta. Palasimme siihen mista lahdimme ja 10 metria kuljettuamme hylkaamaamme vaihtoehtotieta nakyi PAKSU, PAKSU nuoli siihen suuntaan.

Siis rukoilkaa kaikkien joukkojen johtajien puolesta entista enemman. Rukoilkaa myos niitten puolesta, jotka huomaavat, etta tiemme ei ole oikea ja suunta on vaara, etta he saisivat voimaa ilmaista sen selkeasti ja lahtea vaikka yksin etsimaan oikeaa suuntaa. Epavarmuuden hetkella koko joukon pitaa pysahtya ja tutkia suunta....

Taalla suurella osalla ihmisista on erilaisia jalkavaivoja- Rakot ja hiertymat ovat tavallisia, mutta niiden kanssa viela tulee linkuttamalla toimeen. Turpoamiset ja tulehdukset tai polven ja lonkan kivut ovat hankalampia. Parin paivan ajan olen kardinyt jonkun asteista nilkan turkoamista ja kipua jalkapoydassa. Voitelen jalkoja Voltaire geelilla ja kipeita kohtia Tiikerisalvalla (Arto saanut joskus City-maratoonilla). Paivan taivalluksen jalkeen on taivaallista suihkusta tultua kayda sangylle pitkalleen, voidella jalat ja levata ja lepuuttaa jalkoja. Illalla ei tee mieli kavella, vaan antaa jalkojen levata. aamulla on kuitenkin ollut ihan mukava lahtea eika kipua ole tuntunut.

Tosiasiassa minulla on liian pienet kengat talle matkalle. Hyvat Meindelin Ladyt ovat toistakymmenta vuotta vanhat ja silloin jakakin oli pinempi. Ihminen kun tahtoo kasvaa kaikilla osa-aluilla ian myota. En kayta sanaa pohottya tai turvota, silla se sana ei toivottavasti pida paikkaansa henkisella alueella. Lampimiin olosuhteisiin on hyva, etta vaelluskengat ovat numeron liian suuret. Sukilla voi saadella sopivuutta. Nyt en ole vaihtanut sandaaleja iltapaivalla, kun tunnen etta nilkka tarvitsee koko paiva tuen. parjaan kylla taman kanssa, mutta tajuan yha syvemmin, etta jokainen kavelty paiva terveilla jaloilla on lahjaa.

Miten olisin varustautunut toisin, jos talla kokemuksella saisin lahtea. Vatteet on OK. Yhdet pitkikset ja yksi hame. Yksi vaelluspusero (sama joka paiva), yksi illaksi lyhythihainen. Sitten se pitkahihainen silkkinen ja silkkivilla, kun tarvitaan lampoa. Pyyhkeessa viilasin grammoja liikaa. lapin vellusten mallin mukaan ompelin sifonetteja yhteen, mutta pyyhe on taalla aika olennainen, kun suihkutilat ovat usein ahtaat ilman pukeutumistilaa. Iso pyyhe kietaistuna ymparille ja sitten valjempiin paikkoihin pukeutumaan - toimisi hyvin. Monilla naisilla on joku kangas, niita isojen hartiahuivien tyyppisia. Ne ovat monikayttoisia. Myos uudesta materiaalista oleva teknopyyhe nayttaa olevan suosittu. Artolla ons ellainen kun Sini toi sen kerran Lontoon tuliaisina. Ne olivat Englannissa uutta silloin, mutta Suomessa niita ei viela tunnettu. HEIJASTIMEN ottaisin mukaan tai useamman. Usein aamulla lahdemme pimeassa ja saatamme kulkea tien reunaa jonkun matkaa. Muuten varustus on ihan OK. Nautin kevyesta repusta. Se on edelleen noin 7 kg eika tunnu selassa.

Arto on ottanut oppia Arvon kielikoulusta. Arvo kuulema parjasi Lapissa saksalaisen pariskunnan kanssa puhumalla suomea ja saksalaiset saksaa. Arto puhuu espanjalaisille suomea ja kylla asiat selviavat. Mitapa sita jotain ulkomaan kielta vaantamaan kun puhekumppanikin osaa vain omaa kieltansa.

Olen ihallut Camino-kirjoissa kirjoittajan tapaamien ihmisten tarinoita. Nyt huomaan, etta jokaisesta ihmisesta saisi tarinan. Siitakin saksalaisesta naisesta, jonka Camino kekseytyi viime vuonna flunssaan. Han oli maannut kolme paivaa Santo Domingossa luostarissa pienessa huoneessa, jossa oli sanky, tuoli, valkeat seinat, ikkuna ja krusifiksi. "Se oli tarkea osa minun Caminoani", han totesi ja oli tullut jatkamaan nyt Saguinista. Tai tarinan saisi uusseelantilaisesta Margaretasta, joka kaksi vuotta elakkeella oltuaan nyt Caminolla kyselee Jumalalta, olisiko talla s¡viela tehtavaa hanelle ihmiskunnan palveluksessa. Tai brasilialaisesta Jeanista, jota olemme tavanneet pitkin matkaa kolmannesta paivasta lahtien. Ilahdumme aina tavatessamme, vaikka meilla ei ole yhteista kielta. Kuitenkin opettelemme aina muutaman uuden sanan, mina espanjaa ja han englantia, jotta saamme vahan kommunikoitua. Hankin on ilmeisesti elakeiassa. Han on tuossa viereisella koneella ja naytti juuri perheensa kuvaa. Vaimo ja kaksi kaunista tytarta.

Joitakin Matkalla tavattuja toivoisi viela nakevansa. Joittenkin yhden kerran kohtaaminen jatti kauniin jaljen ja heita muistelee vielakin. Sellaisia oli Etela-Afrikkalainen Christel ja kanadalainen Catherine samoin kuin kanadalaiset Bevely ja Bill.

Tanaan oli RIST-paiva. Jo eilen kuulin ihmisten puhuvan, etta huomenna kuljemme Crux de Ferran ohi. Se on korkealle kohotettu rautaristi, jonka juurelle Caminon kulkija t ovat jattaneet kivia; elaman sa taakkoja ja rukouksia. Toiset tuovat kiven jo kotimaasta, toiset ottavat matkalta ja toiset jattavat symbolisesti taakkojaan. Paljon siina oli kivia, ihmisten taakkoja, huolia ja rukouksia. Se oli monien kulkijoiden pysahdyspaikka. Jotenkin sen juurelta lahdon jalkeen oli keventynyt olo. Ehka ilo oli siita, etta meilla on Ristin Vapahtaja, joka on kantanut kipumme, sairautemme ja syntimme. Hanen paalleen saamme heittaa kaikki murheemme ja taakkamme ja se on totta. Kiitos Jumalalle. Huomasin itsekin aamutunteina vuorta kiivetessamme kokoavani monia mieleen tulevia rukousaiheita. Tiesin, etta Jumala kuulee ne.

Iloitsin myos etta Caminon yksi kohokohta on risti, jonka juurelle taakkoja jatetaan, ei Maria. Samme lahestya suoraan Isaa Jumalaa ristin tahden. Halleluja.

Astorga

Tanaan sain levahtaa ristin juurella. Olimme kavelleet jo 25 km. Ensin aamun pimeydessa ja hamarassa, sitten auringon paisteessa ja lammossa. Onneksi olemme saaneet jattaa taaksemme tasaisen, varjottoman Mesetan. Nyt maisemassa on jo makia ja metsikoita, tammea ja pahkinapuita. Maella ennen Astorgan kaupunkia oli pystytetty risti, niinkuin taalla usein on. Istahdimme penkille, riisuimme kengat, lepuutimme jalkoja ja nautimme paarynasta.

Muistelin ristista kertovia lauluja. Paallimmaisena olivat mielessa lapsena ja nuorena opitut laulut: "Sun ristis olkoon ainoa", "Oi Golgatan ihana risti", "Ristis luokse salli mun", "Risti vain, risti vain". Yritin muistella uudempia lauluja. Ne pyorivat ihan milessa mutta huonosti tavoitin niita, vaikka niissa on monia, joita rakastan "Vain vanha ristinpuu..", "...risti vain, ei mikaan muu...", mutta alkuja en lauluille tavopittanut. Voi tuo lahimuisti. Vanhat laulut osasin ulkoa. SIIIIIIs laulakaa lapsille, laulakaa lasten kanssa. Silloin heidan sieluunsa piirretaan pysynia jalkia.

Tama maa on kivien maa. Joskus ihmettelemme peltoja, jotka ovat pienien kivien paratiiseja. Eipa taitaisi Hannu-veli enaa valitella ita-Suomen kivisista pelloista, jos nakisi nama pellot. Lahinna viinitarhat saattavat kasvaa kivisilla pelloilla. Kivista on rakennettu taloja, milloin saven, milloin sementin kanssa. Kivilla on paallystetty katuja. Voi mika tyo kivien etsimisessa kun esim. vanhojen kaupunkien katuja on paallystetty pienilla soikeilla kivilla ja niista on tehty kuvioita. Piknik-paikoilla on kivisia poytia ja penkkeja, erivarinen marmori on tavallista lattioissa, kaytavien seinissa, joskus jopa katukivena.

Piknik-paikkoja taalla on runsaasti. Niissa on vesihana, kauniisti mutoiltu vesi-paikka, penkit ja poydat ja usein tulisijan paikka. Mutta kummallista, etta mistaan ei loydy vessaa.

Tanaan kavimme suklaa-museossa. Tama Astorgan kaupunki on ollut oikein suklaan valmistamisen keskus. Taalla on ollut monia eri suklaan valmistajasukuja. Opaskirjat sanovat, etta nyt on kultakaudesta jaljella enaa vain museo. Tosin suklaata on paljon kaupan. Paikkakunnan erikoisuus on tummasuklaa, jossa on kokonaisia manteleita. Museossa oli suklaan valmistusprosessin esittely videolla, suklaarasioita, papereita, sukujen historiaa ja sitten kerailysarjoja, joita ennen vanhaan tuli suklaalevyn kylkijaisina. Minakin muistan lippusuklaan, joka maksoi 35 p. Naapurin Hugo kerasi lippuja ja hanella alkoi olla taysi kokoelma maailman lipuista. Nykyinen nuorisoi ei tuollaisista kerailyista tieda mitaan. Kahvipaketeissakin saattoi olla kerailtavia sarjoaja; autoja ja mina muistan keranneeni jotain Joonas-sarjaa.

Tupakkaa tassa maassa poltetaan paljon. Harvoin loydat kuppilaa tai ravintolaa, jossa tupakointi olisi kielletty. Myyja saattaa poltella tupakkaa ja huippu oli viime lauantain illallispaikka, jossa yksi teatraalinen mies teki asiakkaille ruokaa ja samalla palveli ohikulkevia asiakkaita ja poltti samalla tupakkaa. Han juorksi kuin maratoonari palvellessaa meita ja vahtiessaan, etta pihvit eivat pala. Lopulta jalkiruuan kohdalla han sanoi., etta ottakaa hedelma baarin hyllysta.

Camino kulkee aina kyliin sisalle, vaikka se voisi oikaista ja ohittaa ne. Se vie baarien, kauppojen ja kirkon vierelle. Pyhiinvaeltajan Matka kulkee siella, missa ihmiset ovat, ei eramaan yksinaisyydessa. Ehka pyhiinvaeltajan yksi tehtava on rukoilla kylein puolesta. Minulle tarkeaksi on tullut muistaa kylan uskovia asukkaita ja pappeja. He ovat avainhenkiloita Jumalan siunauksen leviamisessa.

Pienimmassakin kylassa on kirkko, vaikka asukkaita olisi muutama kymmen. Ei siella tietenkaan pappia ole, Naapuriseurakunnan pappi ilmeisesti kaup pitamassa messun.

Pyhiinvellus olisi helpompaa, jos joku olisi jarhjestanyt meille hiljentymishetket ja sanan ammentamishetket joka paivalle. Pyhiinvelatajan on kuitnekin itse kilvoiteltava saadakseen ravintoa paivan evaaksi ja hiljentyakseen kohtaamaan ja kuuntelemaan Jumalaa. Siksi silloin talloin matkalla sattuneet pyhiinvaeltajien rukoushetket ovat olleet virkistava yhteyden kokemisen paikka.

Tanaan tili yllattava ikava Juliaa ja Joonasta. Kuulin muutaman kerran kaunisaanisen linnun laulua. Silloin muistin Julian. Ihan kuin han olsi tanssinut silmieni edessa ja kutsunut meidat muutkin tanssiin mukaan ja jarjestanut koreografian, jossa vaarinkin on oltava mukana. Sitten tuli kuvat Joonaksesta, tuosta elamaa uhkuvasta pojan pollerosta. Siskoaan matkien hankin alkaa tanssia aina kun han on iloinen ja innostunut. Hanen hyppelynsa on liikuttavaa, tiedattehan, etta 2 vuotiaalta hyppely onnistuu erittain kompelosti, mutta yritysta on. Muistin hetken, kun palasimme Janne, Annika, Markku, Arto ja mina vapun jalkeen Ambomaan matkalta. Suvi oli laittanut lasten kanssa vappulounaan. He olivat koristaneet kodin serpentiinein ja ilmapalloin. Voi sita lasten riemua, intoa ja hyppelya, kun he tulivat piahlle meita vastaan ja kertoivat."Meilla on kotona serpentiineja ja ilmapalloja. Tulkaa katsomaan, tule vaari katsomaan, kaikki katsomaan..." Osasimmekohan yhta innostuneena iloita tuosta vappujuhlasta, jota oli koko paiva valmisteltu.

Iloitsen tanaan, etta laset saavat pian Janne-isan kotiin mumman hautajaismatkalta. Voin vain kuvitella sita halausten ja ilon ja hyppelyn maaraa ja uutisten kertomista.

Matka jatkuu siella ja taalla ja kaikkien rakkaitten elamassa. BuenCamino!

Villar de Mazarife 2

Tietokone teki tepposet ja minun piti tallentaa alkuosa luonnosvaiheessa. Jos lukija ryntasi blogin kimppuun juuri tahan kohtaan ja haluat lukea alkuosan tasta paivasta niin tutki Villa de Mazarifen alkuosa.

Niin se Chritel-juttu jai kesken. Isanta sanoi, etta chritel nayttaa paljon nuoremmalta. Sitten tuli minun vuoroni kirjoittautua. Sanoin "Mina olen 60". Han sanoi, etta hyvat leidit, en ole tassa kyselemassa teidan ikianne. Sanoin, etta toivoin kuulevani hanen sanovan minullekin "Olet paljon nuoremman nakoinen kuin ikasi". Saimme alapetit. Ehka kerromme ikamme aina kun meille osoitetaan kerrossankynen ylapeteja. Muuten taisin jo jossain aikaisemmassa blogissa kertoa tuon ikajutun. Lukija katsokoon sormien lapi toistoja, koska lahmimuisti taalla patkii. Joskus yritamme muistella, missa olimme eilen ja millainen alberga ja millainen polku, emmeka meinaa millaan muistaa.

Mutta eilisesta Benediktiinilaisten albergasta viela. Illalla kokoonnuimme pihalle, josta lahdimme kirkkoon (21.30)iltarukoukseen ja pyhiinvaeltajien siunaamiseen. Kirkon aulassa sateilevan nakoinen nunna selosti iltarukouksen kulun ja harjoittelimme joitain yhteislaulu/lausumisosuuksia. Sen ymmarsin hanen puheestaan etta pyhiinvaellus on jatkuva tapahtuma, ei vain tama matka, jonka nyt teemme.

Sitten kirkon ovet avattiin. Nunnat istuivat kirkon etuosassa penkeissa, joitten katsesuunta on keskikaytavaan. Siis niinkuin katolisissa isoissa kirkoissa on paikat esim. kuoropojille tai kuninkaallisille. Meita peregriinoja oli ehka satakunta. Onneksi meilla oli edessamme englanninkielinen teksti, josta ymmarsimme rukouksista ja teksteista. Iltarukouksen jalkeen rukoiltiin viela pyhiinvaeltajien ja heidan perheittensa puolesta ja kerrottiiin, mista maista meita oli. Uusia mm etela-korealaiset, jotka olisvat ihan vieressamme makuusalissa.

Tietysti on myonnettava, etta en jaksa ymmartaa Marian rukoilemisen merkitysta. Sen verran meille tulkattiin, etta rukouksessa pyydetaan Mariaa ja apostoleja meille matkalle mukaan. Tarvitsemme aitia matkalla (totta) ja opastajia. "Marian kautta voimme lahestya myos rukouksessa Kristusta". Se on se kasittamattomyys. Kiitin Jumalaa, etta meilla sanan mukaan on lupa lahestya Jeesusta Vapahtajaamme suoraan ja Isaa Jumalaa Jeesuksen kautta (Jolla on Poika, hanella on myos Isa, nain Jeesus opetti".

No noista opillisista erikoisuuksista huolimatta tunnen uskonyhteytta katolisten kanssa. Muistelen taas ihanaa Leopoldinen ystavaa Namibiassa. Harvoin loydat kurssilaisten joukosta niin syvallisesti uskovaa ja raamattua ymmartavaa ihmista kuin han oli. Ja ihailen sitakin, etta melkein joka kerta kun menemme kirkkoon vaikka vain turisteina, niin siella on monia ihmsia rukoilemassa polvistuen tai istuen. He tulevat kirkkoon, notkistavat polvensa maahan asti ja tekevat ristin merkin. Harvemmin tapaamme luterilaisessa kirkossa rukoilevia ihmisia.

Tanaan tassa pienessa kylassa olin yskin kauppamatkalla ja ihme ja kumma kirkon ovi oli auki. Menin sisaan ja kerrankin polvistuin minakin, kun sain olla yksin kirkossa. Sitten tuli vanha mies ja sanoi,etta han sytyttaa valon, niin alttari nayttaa kauniilta. Ja totisesti vahitellen sinertava valo valaisi koko alttarin. Han toivotti buen Caminoa ja minusta tuntui, etta han todella tarkoitti sita.

Villar de Mazarife

Nyt olemme kayneet ensimmaisen kerran pankkiautomaatilla. Emme tosin tassa pienessa kylassa vaan Loenissa. Mita meilta kuluu rahaa tahan taivaltamiseen? Lahtiessamme Suomesta 1.9 meilla oli 1000 € mukanamme. Nyt ne on kaytetty. Olen laskenut, etta suurinpiirtein yhteensa 50 € meilta kuluu paivassa majoittumiseen ja syomiseen ja INTERNETTIIN, joka on tarkea osa Matkan tekoa. Majoitukset ovat 3-8 € per henkilo. Useimmiten olemme syoneet pyhiinvaeltajien menun eli kolmen ruokalajin aterian joko lounaalla tai illalla ja sen hinta on noin 10 € perh henkilo. Sitten kaupassa kaymme aamupalaksi ja matkaevaaksi leivan, banaania, jonkun muun hedelman, ehka jugurtin ja huustoa. Joskus tomatin tai oliivia patongin valiin. Kerran paivassa juomme kaakaota tai kahvia. Nyt olen muutamana aaumuna juonut matkan varren kuppilassa kaakaota ja syonyt croissantin ja muitellut niita kahta ihanaa paivaa Ranskassa Betzierissa Tarassenkon Leenan ja Gilin vieraana. Eljas kuulema vielakin junan nahdessaan toteaa, etta tuonne ne Arto ja Saara menivat ja kun lahetin Eljakselle kortin, jossa oli Caminon kulkija niin Eljas oli todennut "Tuossa se arto kavelee" Ihana poika. Hanta kylla viela pitaa nahda myohemminkin - vanhemmista viis, mutta Eljas. Ja mita siita Niilostakin tulee kun jo puoli vuotiaana tutkii kaikki paikat ja ties kohta kavelee!!!

Rahoistahan olin kertomassa. Eipa taalla muuhun rahaa kulu. Tanaan muuten tein eka kerran ruokaa, mun hospitaliero naytti keittiota ja sanoi, etta nurkan korissa olevat ruokatavarat on vapaasti kaytettavissa. Sielta loytyi makaroonia, sipulia, valkosipulia, paiallinen makkara, ketchuppia, mausteita, parmesania. Mita muuta ruokaan tarvitaan!!! Patonki ja tomatti ja raanasta vetta. Ja tayteen tulimme.

Mutta eilen. Uskookohan kukaan perheemme lapsista; kavimme pitzalla isan 66 vuotispaivan kunniaksi. Sita ei ole tapahtunut 10 vuoteen, sen jalkeen kun kuulin miten monta kaloria yhdessa pitzassa on. Talla kaloreita oli varmaan kaksinkertainen maara, niin hyvin rasva tirisi ja kermainen juusto virtaili. Ehka 6 h kavelyssa kuitenkin tuo kalorimaara kuluu.

Eilien saavuimme Leoniin. Se on yksi Matkan neljasta suuresta (115 000) kaupungista. Muut ovat Pamplona, Logrono ja Burgos. Taas viehettava vanha kaupunki tajuttoman suurine katedraaleineen, ikivanhoine (300-luvulta) kaupungin muureineen ja basilikoineen ja viehattavine puistoineen. Vasyneilla ja iltapaivakipeilla jaloilla ei vain jaksa kavella niinkuin haluaisi. Monet jaavat kahdeksi paivaksi voihin suuriin kaupunkeihin, mutta me emme ole turisteja, siksi emme kaanna sita vaihdetta paalle.

Olimme majoittuneita Benediktiinilais sisarkunnan albergassa. Meidat olisi asetettu ylakerrossankyyn, mutta Arto sanoi olevansa 66 ja mina lisasin, etrta han tayttaa sen juuri tanaan. Hospitaliero sanoi, etta jos han saa pusun poskelle, niin han paastaa meidat alasankyyn ja niin kiltti tati sai Artolta suukon. Dormitorissa kajahti samalla Happy birthday to you, saksalainen ystavamme sen aloitti. Kohta hospitaliero toi Artolle kakun puolikasta, jossa paloi yksi tulitikku. Olipa se mukavaa. Toinenkin tikku sytytettiin ja sankaria ja hospitalieron onnittelupusua kuvattiin. Wau.

Kerran mennessamme albergaan, edellamme ollut pyysi paasta alasankyyn kun hanella on jalka kipea. "Olet niin nuori, nuoret saavat kiiveta ylasankyyn" sanoi isanta. "Olen 40", sanoi etela-afrikkalainen ystavamme Christel.

Reliegos

Eilen tuli pysahdys. Jo aamulla heratessa tunsin, etta nyt en jaksa, oli vahan huono olo ja ilo ja into lahte matkaan puuttui kokonaan. Kavelimme 13,5 km Saguin kaupunkiin ja etsimme hostellin Nukuin koko paivan aamu kymmenesta lahtien. Valilla kavin kahvilla.

Ei ajatustakaan etta olisin jaksanut lahtea jatkamaan matkaa. Sita on uupumus. Tahdon voimalla ehka olisin kulkenut jonkunkilometrin, mutta sitten en tieda miten kauan voimien palautuminen olisi kestanyt.

Toisaalta oli ihan nautittavaa kuuman suihkun jalkeen kaariytya huopiin ja nukkua. Illansuussa aloin kuunnella musiikkia; Hillsongia, Riihikirkon kuoroa ja ja panhuilua. Milloin olen ollut paikallani tuntitolkulla ja antanut musiikin puhutella/hoitaa.

Olin ylittanyt voimani, kun olen yrittanyt pysya Arton vauhdissa. On noyryyttavaa sanoa;"Ei menna niin lujaa" tai "

Olimme unohtaneet, etta Jumala loi lepopaivan. Eras ystava laittoi viestin:"Voi Saara kulta, unohditko, etta sulla oli juuri 60 v paiva. 60 vuotias tarvitsee lepoa - sinakin, vaikka olet kestava ja sitkea. Hyva kun muistit lepopaivan. Israelin kansalakin eramaavaelluksen aikana oli sapatti, jolloin ei edes mannaa satanut. Toivon ja npyydan sulle taydellista ruumiin ja sielun lepoa. Siunatkoon kaikkivaltias Jumala sinua ja Artoa". Ihana kun on olemassa ystavia.

Tana aamuna olivat voimat palanneet. Eivat aluksi entiselleen, mutta kun matkaan lahdimme, alkoi olla oikein mukava kavella ja taitoimme 30 km ja saavuimme pienen pieneen Reliegoksen kylaan, jossa on yksi alberga ja kaksi baaria. Siina kaikki. Tama on yksi niista kylista joille pyhiinvaeltajat tuovat leipaa.

Tanaan oli viela kuljettavana mesetaa. Eteen ei kannattanut katsoa, kun tie jatkui silman kantamattomiin, mutta siniset vuoret antoivat voimaa ja iloa. Parin paivan perasta meseta on ohitettu ja saamme taas vaihtelevampia maisemia.

Terradillos de lod Templarios

Tama paikka liittyy jotenkin Temppeliherrojen ritarikunnan historiaan. Taalla on heilla myos oma albergansa, mutta kun se on niin uusi, niin hakuduimme mielummin vanhaan. Vanhoissa majataloissa havisee historian lehdet. Taallakin sulassa sovussa rukousnauhat, ikonit(!) ja vanhat tyokalut ravintolan seinilla.

Eilinen majapaikka jatti jaljen. Olimme Alberda Elspirito Sanktu, jota yllapiti benediktiinilaisten doughers of charity. Nuo ystavaliset, lempeat valkopukuiset naiset jattivat jokaiseen jaljen. Kuin enkelin tai aidin kosketus. Saksalaispojatkin hymyilivat lampimasti kun puhuimme noista palvelevista naisista ja sanoin, etta he ovat kuin aiti ja tarvitsemme valilla matkalla aitia. Opis jalleen, etta jokainen kohtaaminen on tarkea. Jokainen kohtaaminen voi jattaa jaljen.

Iso krusifiksi oli makuusalimme seinalla, vastapaata sankyani. Siina oli hyva nukkua. Ikaankuin siunattuna. Pikkukaupungissa naytti olevan vanhuksia ja kehitysvammaisia, joita valkomekkoiset vanhat naiset taluttivat. Ehka he olivat Charity sisaria. Siunaan heidan paikkaansa ja tyotaan. Oli mukava huomata, kun monet majoittujat tuntuivat iloitsevan ymparistosta. Voisin kuvitella, etta rakennus on ollut ennen sairaala. Huoneemme vaikutti vanhalta sairaalan salilta, johon mahtuu 12 sankya. Ja mika luxuxd: siella ei ollut kerrossankyja.

Nyt on raktnnut myos arvoitus, miten ihmiset parjaavat kylissa ilman kauppaa. Monissa kylissa on vain alberga ja sen yhteydessa baari. Kylaan tulee iso pakettiauto ja tyytyttaa hirveasti - kuin paikallisjuna, pysahtyy johonkin ja emannat tulevat ostoksille. Leipa-auto nakyy olevan, sitten kala-auto, liha-auto ja vihannesauto erikseen. Kerran pysahtyi auto, jossa oli lampaan kuva ja kai se sitten myi lampaan lihaa,. Sisalla naytti olevan vaaka ja hyva jarjestys. Muistui mieleen Namibian lihakauppiaat 30 C helteessa puun varjossa tai Viipurin kauppahalli!!

Olemme nahneet parina aamuna kun paimen vie lammaslaumaa (satoja lampaita) laitumille. Paimen kulkee edella, lauma seuraa. Koira voi olla apuna. Eilen paimen pysaytti lauman maantien ylitysta varten odottamaan liikenteen rauhoittumista. Sitten han antoi merkin ja kaikki rynnivat tien yli. Vaikuttava naky.

"Minun lamapaani tuntevat minun aaneni ja ne seuraavat minua". Niinhan Jeesus sanoi. Tuskin lauma olisi lahtenyt meikalaista seuraamaan jos olisimme vaihtaneet paimenen kanssa paikkaa. Kuulenko pamenen aanen? Seuraanko? Pysynko laumassa?

Kylla talla Matkalla yksi ilo on tutuiksi tulleet ihmiset. Osa on jo halaustuttuja. Kun yllattaen tapaamme muutaman paivan katkon jalkeen, on ilo molemminpuolinen. Joitain jo kaipaa, kun emme ole tavanneet. Joittenkin kanssa meilla on elekieli tuttavuus. Heita ovat espanjan/portugalin kieliset ystavat. Kehittyypa siina elekieli ja etsin kylla jonkun sana sanakirjasta. Tanaankin sain selville, etta koko matkan samoissa paikoissa kulkeneet kaksi miesta ovat isa ja poika. He lahtevat aamuisin samoihin aikoihin ja ohittelemme toinen toisiamme ja aina iloisesti hiukaamme "Hola". hollantilaista tyttoa olemme tavanneet kolmessa paikassa. Viime yona olimme vierekkaisissa sangyissa. Han tekee iloisena yksin matkaa. Paivanmatkat voivat olla 5 km tai 30 km. Miten vain tuntuu.

Japanilaiset pojat ovat edelleen samassa matkassa. Eilen toinen toi minulle hakaneulan, joka minulta oli pudonnut yhteisen edellisen paikkamme sangyn viereen!!!! Tanaan olemme kamppakavereita kanadalaisen pariskunnan kanssa. He ihmettelevat, etta osaammer puhua englantia. Sita ovat monet muutkin aidinkieletaan engl. ihmetelleet. En kylla tieda engl. kielen taidosta, mutta kun he puhuvat selvasti vierasmaalaiselle, niin kylla sita ymmartaa kaiken ja kai sita on jo tullut tottumusta puhua ilman etta hakee sanojaan. Saksaakin on ollut hauska tavoitella. Ei se niin kaukana muistilokeroissa ole. Suomalaisia on tavttu puolenkymmenta. Yhdet suomalaiset olivat etsimassa Burgosissa burger-paikkaa, kun kuulema hampurilaiset ovat tasta kaupungista lahtoisin.

Taalla ei kainostella kirkonkelloja (jokohan tasta kirjoitin). Burgosissa soivat ison katedraalin valtaisat kello 15 min ennen iltamessua. Boadilla del Caminossa kirkonkellot soivat joka taysi ja puoles tunti yollakin. Siis Nkurengurun apostolisen seurakunnan aamurukoushetken kellot 3.30 ovat pienta tahan verrattuna. Eilisessa kylassa taas kirkonkellos soivat joka puoles tunti, mutta lopettivat klo 22. Muistelen vain keskusteluja Suomessa ja niiden seurauksena kirkonkellot ovat vaienneet monin paikoin.

Tanaan olemme kulkeneet Mesetaa. Aamulla oli 18 knm ilman kylia tai taloja. Miten karkoittaa yksitoikkoisen tien ikavyys. Sen sijaan, etta katselisi kivista polkua (leveys 3 m) tai eteensa silmankantamattomiin jatkuvaa tieta, voi jutella tai katsella kaukaisuudessa taivaanrannalla siintavia sinisia vuoria. Nyt aavistan sinisten vuorten lumon. Niista nautin tanaan suunnattomasti. Matkaa sinne lienee 100 km (arvaus). Tai sitten voi Psalmien kirjoittajan ohjeen mukaan muistella menneisyydessa tapahtuneita hyvia asioita "Kuivassa eramaassa mina muistelen Herran muinaisia tekoja..." jotain sellaista sanotaan psalmien kirjassa. Itse olen huomannut, etta elaman puuduttavissa, hengellisestikin kuivissa vaiheissa voi muistella Jumalan tekoja, joitten keskella on joskus saanut olla.

Eilen oli ensimmainen paiva, jolloin pidimme sadetakkia tunnin ajan. Nyt saa on selvasti kylmennyt. Aamulla oli jo legginsitkin jalassa ja aamupaivalla myos Ruskovillan silkkivilla.

Boadilla del Camino

Vuosia sitten kun politikot alkoivat kirjoittaa blogeja, paatin, etta mina en kylla blogia ala kirjoittamaan. Itsekeskeista. Mutta miten kavikaan. Kun vuorotteluvapaani alkoi, tuntui kovin luonnoliselta kirjoittaa ja kertoa ensin perheenjasenille (nyt tarkoitan laajennetun perheen jasenia) ja ystaville, mita vuorotteluvapaalaisen elamaan kuuluu. Sitten huomasin, etta voihan tata lukea muutkin, jotka ehka ovat kiinnostuneita esim. Afrikan kuulumisista tai tasta Caminon matkasta. Siksi olen julkisesti kertonut, etta tallainen blogi on olemassa. Lukekoon kuka haluaa.

Jos josktakin lukijasta tuntuu, etta puhun liian henkilokohtaista itsestani tai jostain muusta, niin please, kerro. Itse tulee joskus tekstilleen sokeaksi.

Eilen tuli vastaamme mies, joka sanoi kavelevansa Roomaan. Toivotimme hyvaa matkaa puolin ja toisin. "Hulluja on monelaisia", totesimme ja niin luulemme monen kylalaisen ajattelevan Caminon kulkijoitten jatkuvasta virrasta.

Sunnuntai-illan Burgosin Katedraalin messusta viela. Ihmettelin taas kun kirkko tayttyi. Meita oli ehka 300-400. No onhan Burgos iso kaupunki, mutta taalla on monta kirkkoa ja sunnuntainakin useita messuja. Kaydaanko taalla nain paljon kirkossa. Ensin oli taas Ruusukkorukous. Siita minun on otettava selvaa kun tulen Suomeen. Ave Mariaa ja Isa meidan-rukousta siina luetaan moneen kertaan yhdessa ja paljon muuta, jota en ymmarra. Nyt messussa oli urut. Tuntui vaihteeksi kotoiselta. Tahan asti messuissa on ollut esilaulaja ja olemme laulaneet ilman saestysta. Pappeja oli 15. Luit oikein 15. Ei taalla nay olevan pappispulaa - vai mika juttu tama oli. Ei kuitenkaan mikaan juhlapyha. Emme ole osallistuneet ehtoollliselle. Olemme kunnioittaneet katolisten kasitysta, etta ehtoollispoyta kuuluu vain oikean katolisen kirkon jasenille. Ehka joskus silti hiivin sinne salaa ja otan ehtoolisen Jumalan kasvojen edessa.

Maanantaina ja tanaan jalat ovat kulkeneet joutuisasti. Kumapanakin matka on ollut 30 km tuntumassa. Aluksi on ollut aikomus vahemman, mutta pieni tuokio kahvikupin aaressa on palauttanut voimat ja 6 tai 8 km on sujunut - tietysti enemman tai vahemman vasyneilla jaloilla.

Valilla minulla on taysi tyo pysya Arton perassa. Yritan kiiruhtaa askelta, etta hanen ei tarvitsisi koko matkaa kulkea minun hitaanpaa vauhtia. Valilla kuljen edella, erityisesti poluilla, silloin vauhti on sopiva. Kun kuljemme kasi kadessa, silloin ei ole vauhdin kanssa ongelmaa.

Harvoin kahvi on niin maistuvaa kuin taalla 20 km vaelluksen jalkeen kun pysahdytaan kahvilassa. Taalla on kummallista, etta kahviloissa ei ole PULLAA: Kuvitelkaa nyt tyopaikkapullakahveja rakastavat, mita kahvi olisi jatkuvasti ilman pullaa. Monesti baareissa on muoviin pakattuja ikipullia tai kakkuja (viimeinen kayttopaiva hamassa tulevaisuudessa). Hyvia nekin ovat cafr con lechten kanssa (vastaa kai lattea, kun vahvaa kahvia on kolmasosa kupista ja loput kuumaa maitoa). Milloinhan loytyisi oikea KONDITORIA: Nyt kun taalla 6-7 h kavelylla kuluttaa kai jonkin verran energiaa, niin olisi vara hellia salaista pahettaan eli pullarakkautta. Nauttikaa tyopaikoillanne pullasta kun kerran saatte. Aina sita ei saa.

Viime yona olimme Hontanaksen kylassa. Se oli kuollen kylan tuntuinen. Vanhat rakennukset, ei yhtaan uutta. Meidan albergamme oli varmaan keskiaikaiseen kivitaloon kunnostettu, ihastuttava asumus. Taalla oplisi toita luoville arkkitehdeille, jotka osaavat ja kokevat iintohimona kohdella vanhoja rakennuksia pieteetilla ja silti tehda rakennuksista kayttokelpoisia ja nykyaikaisia. Nama albergat ovat kaikkiaan luku sinansa. Upea verkosto. Hinnat 0 (donativo)- 8 €. Siihen saat sangyn (yla tai ala), suihkun, pyykinpesumahdollisuuden, usein keittion, jsosa voi kokata, jos haluaa. Internet on 1 €/ 20-30 min. Emme ole kokanneet. Kerrankin syomme ulkona kolmen ruokalajin lounaan tai illallisen a 9-11 €.

Joukon johtajan tehtava on VASTUULLINEN. Sen olemme huomanneet Matkalla, kun pimeassa lahdemme ja etsimme merkkeja. Joskus luotamme edella menijaan. Enta jos han menee harhaan. Onneksi ainakin taalla rupeamme kyselemaan:"OLemmeko oikealla tiella? Oletko nahnyt merkkeja?" Joskus pysahdymme ryhmana etsimaan oikeaa tieta. Voi joukkoa, joka menee johtajansa kanssa yhdessa harhaan. Silloin voidaan menna kauaskin, ennenkuin kukaan kysyy, olemmeko oikealla tiella. SIIS: Joukkojen johtajat tarvitsevat PALJON esirukousta. He tarvitsevat myos noyryytta kysella yhdessa tieta.

Tanaan oli ensimmainen kylmahko paiva. Kaivoin paalleni 1 € maksaneen kirpputorilta ostetun miesten silkkisen paidan. Se on vihrean kirjava ja sopii hameeseeni. Muuten jokaisena paivana on paalla ollut sama hame ja sama pusero, jota on joka paiva pesty. Kohta voi lisata legginssit, jos kylmyys jatkuu. Arvelimme lampoasteiksi aamulla 8, mutta kylla se paivalla lampeni noin 15 C.

Yksi hauskuus Caminolla on tavata "tuttuja". JOsksu tutuksi tulleet jaavat eika heita tapaa enaa. Eilen kahvittelimme skotlantilaisen ja sakslaisen ystava miesten kanssa. He jaivat Hortanakseen, me jatkoimme. Sanoimme "See you later", mutta voi olla yhta hyvin, etta emme tapaa. Jokainen jattaa pienen jaljen. Niinkuin eilinen hollantilainen tytto, joka kulkee yksin ja etsii elamansa suuntaa. Tanaan tapasimme hanet iloisesti uudelleen, mutta tulevaisuudesta emme tieda. Lukijalle selvennykseksi: Kaikki alle 40 nakoiset ovat tyttoja ja poikia. 40-60 ovat miehia ja naisia ja siita vanhemmat ovat ikatovereitamme.

Burgos, 120 000 asukkaan kaupunki

Ehka joku hyva ystava tai moni on pitanut polvirukouksia, koska Arton polvi on ollut oikein hyva koko matkan. Joskus yolla se on vahan valittanut, mutta kylla tassa itsekullakin eri ruumiinosat valittavat. Matka on kuitenkin sujunut hyvin, vaikka jalat ovat vasyneita jokaisen paivan jalkeen.

Nyt on pokertynyt olo. Kavimme Burgosin Katedraalissa. Se on Espanjan suuriin goottilainen katedraali. Se on suurin, missa ikina olen kaynyt. West Mister Abbey on pieni tahan verraattuna - mikali kavin koko Abbeyn lapi. Kirkkoa on alettu rakentaa 1200-luvulla ja sita on lisatty ja lisatty ja samassa kompleksissa on ollut myos luostari. Kirkossa on 16 kappelia, puisia korkokuvia, kipsisia korkokuvia, patsaita, oljymaaluksia, lasimaalauksia, freskoja... mita osaisinkaan luetella. Kuinka monta taiteilijan ja koristeveistajan tyovuotta tassa on kulunut.

Vain Jumalan kuunniaksi - Soli Deo Gloria - voidaan tehda jotain noin mahtavaa. Silti se jattaa sekavan olon. Mihin kokoontuu seurakunta. No sille oli kylla oma kappelinsa. Sinne menemme illalla pyhiinvaeltajien messuun. Kuitenkin kirkkon on enemman museo.

Olo on samanlainen kuin Eremitaasista ulostullessa. Muitsan tuon saman tunteen kun tulin West Mister Abbeysta. Kavelin hetken Harroldsin suuntaan ja huomasin pinen kirkon, jossa sanottiin olevan taidenayttelyn. Menin siaan. Siella oli kotoisasti ihmisia kahvilla. nuoren skitsofreniasta parantuneen naisen maalauksia - vaikuttavia kuvia kasista. Tapasin tuon naisen. Han kertoi, etta tama seurkaunta oli apuna hanen tervehtymisessaan. Hanella oli sielunhoitaja, jota han tapasi viikottain ja sai soittaa milloin vain. Siunaan tuollaisia sielunhoitajia. Tapasin myos seurkaunnan papin. Han esitteli seurakunnan tiloja. Sanoin hanelle, etta asken kavin kirkossa, joka oli kuolleitten museo, mutta nyt olen tullut elavien ihmisten kirkkoon. Tuo kokemus on jaanyt vaikuttavana mieleeni.

Nyt Burgosin Katedraalissa on paljon sulateltavaa. Vaikuttava se oli, mutta ei seurakunnan koti. Tuollaisista paikoista ei voi ottaa yhtaan valokuvaa, koska kuva ei vangitse mitaan siita. mita monumentti oieasti on. Vaikka ottaisit kuvan puisen korkokuvan yksityiskohdasta, haviaisi sekin. Kiinnostunut lukija voi etsia netista Burgos Cathedral - varmaan sielta loytyy oikean valokuvaajan ottamia kuvia.

Olemme siis Burgosin vanhassa, laajassa kaupungissa. Aamupimealla lahdimme Atapuercasta. Muutaman kilometrin perasta alkoivat jo Burgosin valot nakya, mutta matkaa oli 20 km. kaupungin laitamilta keskustaan oli uuvuttavat 8 km. Onneksi tiesimme sen, ettemme tuskastuneet.

Suunnittelimme menevamme pieneen Emmaus albergaan. Siita sanotaan, etta se on christian community, jossa tehdaan yhdessa ruokaa ja jaetaan se, kuten Emmauksessa aikanaan ja illalla on yhteinen rukoushetki. Menimmekin, mutta se avautui vasta klo 14 ja olimme perilla klo 11. Jatkoimme matkaa katedraalin vieressa olevaan uuteen 100 hengen albergaan. Tamakin on tajuttoman moderni paikka, kuten Santo Domingon alberga. Tietysti on valilla kiva olla luxus-olosuhteissa, mutta mielellamme etsimme pienia, vanhoja paikkoja. Ehka huomis-iltana paasemme sellaiseen. Niissa on oma tunnelmansa.

Eilisia huonetovereita oli viela brasilailainen mies, joka asuu Irlannissa ja oli kuullut Caminosta jo 12 vuotta sitten. Nyt hanen haaveensa toteutui. Han sanoi, etta tama on maailman kuuluisin vaellusreitti. Tanaan taas jaamme loosimme skottilaisen miehen ja itavaltalaisen miehen kanssa. Tama kansainvalisyys on ihastuttava asia. Ehka Camino palvelee kansojen vlaista ystavyytta, rauhaa ja hyvaa tahtoa. Tama on kansojen kohtaamispaikka, jossa kaikki ajattelevat hyvaa toisistaan ja tovovat hyvaa. Ehka jotain siita siirtyy kotiinkin ja arjen asenteisiin.

Atapuerca

Tanaan askel oli kevyt. Krisse toivotti viestissaan kevytta ja siunattua askelta talle paivalle ja kun olimme kulkeneet 30 km ja ylittaneet 6>lla km suunnitlemamme, huomasin, etta Krissen rukoukset ovat kannatelleet jalkojani. Tavllisesti jalkani ovat tosi vasyneet 20 km jalkeen. Yleensa vaihdan sandaalit loppumatkaksi, etta murheelliset varpaat saavat levata. Silloin askel kevenee joksikin aikaa. Liian pitkaa aikaa ei voi sandaaleissa kulkea, silla sitten nilkat vasyvat.

Tanaan olemme tavanneet kaksi tsekkilaista tyttoa. Tai naista. Sitten samaan albergaan tuli kaksi sveitsilaista naista, jotka ihailivat kovasti Suomea ja jarviamme. Saimme kertoa Satun DTS>sta Genovan lahella ja Sateen vaihtoviikosta Svetsissa ja sveitsilaisesta Kristianista meilla ja hanen hammastyksestaan kun han sai luistella meren jaalla. Huoneessamme on Lontoolainen pariskunta ja heidan kanssaan on mukava puhua Lontoon muistoista ja tulevista matkahaaveista kummityton kanssa.

Monesti ihmiset kysyvat toisiltaan aikooko nama tehda koko Caminon Santiaagoon asti. Nyt olen ruvennut sanomaan, etta IF God will eli jos Jumala suo. Silloin loytyy henkiystavia, jotka ymmartavat miten riippuvaisia paivamme ovat Jumalasta. Tanaakin yksi pietarsaaresta kotoisin oleva tytto toivotti siunausta erotessamme. Niin on joku muukin tenyt. Great.

Eilen olimme kirkossa pyhiinvealtajien siunauksessa. Pieni viisiminuuttinen ja kymmekunta ihmista. Siunaus luettiin eri kielilla. Sita ennen oli ollut messu ja siita tuli paljon ihmisa. Olen ihmetellyt monena iltana, miten paljon ihmiset kayvat messussa. Paivassa on tarjolla monta messua tai rukoushetkea. Paivalla olevista en tieda, mutta illalla heita on ollut aina paljon. Vanhempaa vakea kyllakin. Meistakin vanhempaa!!!!

Ruusukkorukouksessa olemme olleet kahdesti kun se on ennen messua. Toisessa rukouksen esiluku tuli kova/aanisesta ja kirkkokansa yhtyi omaan osuuteensa. Toisella kerralla esilukijana oli nainen. Messussa ovat papit olleet toimittamassa. Aika mielenkiintoinen kokemus oli tuo nauhalta tullut esiluku. Saastaa tyovoimaa kun rukous on ilmeisesti sisalloltaan toistuva eika ihmisia nayttanyt haittaavan, vaikka rukoushetkea ei opllutkaan johtamassa ihminen. Niin ja maallikoita ja naisia kaytetaan nakojaan myos tassa palvelutehtavassa, samoin kuin tekstinlukijana messussa.

Espanjassa asutus on keskittynyt kyliin ja kaupunkeihin. Kylat ovat kuin pienia kaupunkeja, asfalttikadut, talot toinen toisissaan kiinni, kaksi/kolmekerroksisia. Alakerrassa saattavat asua kotielaimet. Kylassa voi olla 100/1000 asukasta. Kaupungit ovat samalla kaavalla mutta muutaman tuhannen paikkoja. Kaupunkien uudet osat ovat harvempaan rakennettuja, mutta vanhat keskustat tiheaan ja kadut ovat kapeita. Ikkunalaudoilla ja ovien pielissa on kukkaruukkuja ja erityisesti pelakuita. Toki muitakin kukkia.

Espanjaan verrattuna Suomen tapa asuttaa matta talo sinne, toinen tanne omaan rauhaansa tuntuu taalta katsottuna varmaan omituiselta. Taalla kylan Plaza on kokoontumispaikka. Illalla siella on paljon vakea ja ihmettelemme, etta lapset ovat siella klo 9 illalla, Tietysti vanhempiensa kanssa.

Kylissa on muutama Baari/ravintola ilmeisesti erityisesti Caminon kulkijoita varten. Kauppoja ei pienissa kylissa ole. Maat ovat kylan ymparilla, usein myos kasvimaat.

Kuinkahan suuria yleistyksia nama minun Espanjakuvaukseni ovat$

Belorado

Merkkeja on seurattava tarkkaan. Onneksi joskus on ystavia, jotka kertovat, jos olemme menossa vaaraan suuntaan. Niin tana aamuna. Ihmettelimme merkin asentoa; kai se vain on vaantynyt ja olimme jatkamassa hyvaa, suoraa tieta. Silloin Etela-afrikkalinen uusi ystavamme huusi "Tie kaantyy tanne". Erityisesti hamarassa voi harhaan meneminen tapahtua. Niin sitten tapahtui puolen tunnin kuluttua. Menimme ensimmaisena, emmeka nahneet ketaan. Jatkoimme ja jatkoimme kunnes aloimme epailla kun ketaan ei nakynyt. Olimme kulkeneet huolettomasti emmeka huomanneet etta levealta tielta oli siirryttava polulle.

Olisipa elamassakin ystavia, jotka sanoisivat, jos suunta vaikuttaa vaaralta. Jos Tiella ei ole ketaan kulkijoita, on syyta tarkistaa, olenko oikealla tiella, jos en ole nahnyt merkkeja vahaan aikaan. Joskus joutuu kulkemaan yksin... mutta silloin on olatava varma, etta tama on oikea tie.

Tanaan tapasin toisen henkiystavan, etela-afrikkalaisen Christelin. Hanen matkansa motiivit ovat hengelliset. Han on elamansa taitteessa. Han on nelikymppinen, industrial psychologian tohtori, ollut 10 v professorina ja muutaman vuoden konsulttina. Nyt lopettanut koska firman eettinen toimintatapa ei aina ole oikein. Nyt han kyselee aloittaisiko omaa firmaa vai mika on Jlan tie. Han on valkoinen. Sain oikastuksi itseltani harhakasityksen etta et-Afrikassa valtaosa on valkoisia. Heita on noin 20 %. Oli muutenkin mukava puhua Afrikan asioista. Etela-Afrikassa on voimakkaita heratyksia ja vuurta hengellista nalkaa. Cristel ihmetteli miten vahan Espanjassa nakyy hengellinen elama ja miten vahan sita on Caminon kulkijiotten puheissa, kun sille alueelle johtaa keskusteluja. Kerroin hanelle etta katolisessa kirkossa on karismaatista uudistusliiketta ja hankin liittyi niihn jotka rukoilevat katolisen kirkon uudistumisen puolesta. Uudistus siella olisi laajimman kristillisen kirkon uudistusta.

Eilen olimme messussa. Uskomat, isoa kaunis upea kirkko. Suomessa ei ole yhtaan sellaista. Hyva kayda

Belorado

Santo Domingo de la Galanza

Kaymmeko taalla kirkoissa? Emme kovin usein, koska kirkot ovat lukossa. Kaksi kertaa olemme olleet pyhiinvaeltajien siunauksessa joka on messun jalkeen. Pari kertaa kirkon ovet ovat olleet auki ja olemme voineet kayda istahtamassa. Muutenkaan hiljentyvia ihmisia ei taalla nae. Ehka jokaisen hiljentyminen on sisaista.

Tanaan tapasin ensimmaisen ihmisen, jonka motiivit ovat hengelliset. Han oli kanadalainen sympaattinen rouva. Han sanoi, etta hanella on jokaiselle paivalle eri ihmisia, joitten puolesta han rukoilee. Siinapa tehtavaa jokaiselle paivalle. Jumala varmasti antaa asiota ja ihmisia jokaisen paivan listalle.

Kanadassa on tullut muotiin Camono innostus. Siella on ilmestynyt puolenkymmenta kirjaa aiheesta viime vusoina ja jotkut ovat olleet best sellereita. Muutenkin kanadalaiset ihailevat historiaa, joka nakyy tassa maassa. Se on osa heidan maansakin historiaa.

Yksi saksalainen juuri elakkeelle paassyt miesopettaja kulkee samaa matkaa kuin me eli yopyy samoissa paikoissa. Han ylisti Suomen koulujarjestelmaa ja sita etta meilla viela opettajia arvostetaan. Han on jo toinen, joka tietaa Suomen koulusta ja sen tasosta. Ollaan siis onnellisia siita osasta hyvyytta.

Kuljimme mielenkiitoisen aidan ohi. Se oli verkkoaita, johon ehka sadan metrin aluelle oli pujotettu erilaisia risteja. Caminon kulkijat olivat pujotelleet sinne omia ristejaan. Ehka elman taakkoja, ehka kiitosta ristista, voiton ja sovituksen merkista. Toinen kaunis ja puhutteleva polun osa oli paikka, johon oli rakenneltu satoja, satoja kivipyramiideja tai torneja eli pienia kivia oli aseteltu paallekkain. Liievatko nekin olleet ihmisten taakkoja, jotka jatettiin Caminolle. Olin onnellinen, etta Jeesus vapahtaja on kantanut syntikuormamme ja hanen kantoi myos muut meidan taakkamme, vaikka osa taakoista kuluttaa edelleen harteita ja sydanta. Silti ne saa jatkuvasti rukouksessa jattaa Hanen kannettavakseen ja luottaa etta kaikki yhdessa vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Kaikella on tarkoituksensa. Jumala voi kaantaa kaikenv - myos vastoinkaymiset siunaukseksi. Sitakin olen elamassani saanut kokea.

Tanaan oli lyhyt paiva. Jo yhdentoista jalkeen olimme Santo Domingo de la Galanzassa. Taas yksi kaupunki, jossa vanha ja uusi asuvat yhdessa. Tassa on yksi Espanjan viehatys. Alberga oli HIENO ja UUSI. Taalla on ollut pyhiinvaelluksen alkuaikoina mies Santo Domingoksi ristitty, joka huolehti pyhiinveltajista. Hanen perinnettaan jatkamaan on perustettu tama alberga ja hanen 900-juhlavuotensa kunniaksi se on kokonaan uusittu. Tama on kuin4 tahden hotetti, tosin huoneissa 28 kerrossankya, mutta kaikki uutta, kiiltavaa, avaraa. On keittiota, internethuonetta, suihkuja, pesuhuone ja pyykin kuivatus ulkona. WAU. Ja paikka on periaatteessa ilmainen. Donativo lipas on vastaanottotiskilla.

Nyt on ollut hyva nukkua kahdet paivaunet, kauda lounaalla, lepuutella jalkoja ja odottaa paivan kuumuuden menevan ohi. Sitten kavelylle ja ruokakauppaa etsimaan ja jatskille tai muulle herkulle ja illalla kirkkoon. Talla on Ruusukkorukoushetken jalkeen 19.30 pyhiinvaeltajien siunaus ja kirkon esittely.

Ehka kaipaisin joka ilta jonkunlaista mahdollisuutta yhteiseen hiljentymiseen. En tieda onko pyhiinvaelluksen luonne yksityinen. Mielestani yksityisyyden lisaksi sopisi myos seurakuntayhteys. Muuta yhteytta talla porukalla kylla on Mika mahdollisuus jollekin ryhmalle, aktioporukalle, yms pysya jollakin paikkakunnalla ja iltaisin jarjestaa pieni kokoontuminen ulkona, kun taalla on lamminta ja usein tilaa kokoontumiseen. Tulee kuka tulee ja sellaista kaipaa. Silla tavalla voisi loytya myos henkiystavia Matkalla.

Najera

Tanaan taalla nakee vaappuvia ja huojuvia ihmisia. Suurin osa vaeltajista on kavellut 30 km. Se on monille pisin matka elamansa aikana. Niin myos minulle reppu selassa. Edellinen majapaikka olisi ollut Ventosassa, mutta paivanmatka olisi jaanyt lyhyeksi. No meita yhdistaa nyt jaloista keskusteleminen.

Merkkeja on seurattava tarkaan, etta ei lahde houkuttelevimmille helpommille tai varjoisemmille teille. Olemme miettineet, mita jos joku Matkan Vihollinehn tekisi omia merkkejaan, joita ei erota oikeista Caminon merkeista. Onhan osa merkeista ihan vain keltaisella maalilla tehtyja nuolia. Silloin voisi helposti menna harhaan. Ehka matkans uunnasta voisi ruveta paattelemaan etta jotain on pielessa. Siksi suunta on tarkistettava kompassista.

Merkit puhuttelevat jatkuvasti. Niita on monenlaisia ja vain Caminon kulkijat tietavat, mitka merkit kuuluvat heille. Paikalliset tietysti tietavat, mutta joku ulkopuolinen voisi ihmetella, miksi tuo reppuselkainen kaantyi tuonne!!!Onneksi ei viela kukaan Vihollinen ole ollut asialla.

Taalla kohtaavat maailman kansat. Tanaakin tapasimme japanilaisia nuoria miehia. Olivat lukeneet Caminosta jostain ja kiinnostuivat tulemaan. Toinen oli toimittaja ja han teki jotain kuvajuttua matkasta. Saksalaisia on paljon, samoin espanjalaisia, portugalilaisia, italialaisia, ranskalaisia. Tanaan olen tavannut myos brasialaisia, tanskalaisia, belgialaisia, kanadalaisia. Yhden New Yorkilaisen mustan tyton kanssa olen jutellut useammin ja tanaan kyselin, missa han oli 11.9... Han oli tullut Gymilta ja mennyt toihin. Internet ei toiminut. Hanan ystavansa Saksasta soitti ja kysyi, mita New Yorkissa tapahtuu. Han ei tiennyt. Ystava pyysi avaamaan TV:n samalla han kasoi ulos ja naki savun. Empire State Building oli 2 km paassa. Sitten tyopaikka ja lahirakennukset tyhjennettiin. Hanesta oli kummallista kun Suomessakin tiedetaan yha tuo paiva. Sanoin, etta me vanhemmat ihmiset tapaamme kysya myos "Missa olit kun kuulit John Kenedyn murhasta?"

Katoliset ja afrikkaliset osaavat polvistua kirkossa. He notkistavat polvensa pyhan edessa. Katoliset tekevat sen monta kertaa messun aikana. Onko meilta havinnyt pyhan kunnioitus, auktoriteetin arvostus, oman pienuuden tunnstaminen suuremman edessa. katsoin myos eilen kun albergan vapaehtoinen hospitaliero otti kassalippaan ja avasisen, ennen sita han teki ristinmerkin. Tietenkaan en tieda mikdsi, mutta se voi olla rukous, etta lahjoituksina tulleet rahat kaytettaisiin oikein tai noyryyden merkkina vastuullisuudesta Jumalan edessa, Jumalan, joka nakee, kun han kasittelee rahoja. Mene tieda, mutta Pyhan lasnaolosta tietoisuus nakyy taalla ainakin ulkoisissa merkeissa.

Abergoissa noudatetaan kirjaimellisesti saantoja; valot sammuvat klo 22, olkoonpa ihmisten yohon valmistautminen kesken tai ei ja eilenkin illalla joku sopotti muutama minuutti hiljaisuuden jalkeen, niin heti kuului "SHHHH". aamulla alkaa puolen kuuden maissa hiljainen pakkaaminen. Kuudelta syttyvat valot. Kahdeksalta majapaikat pitaa olla tyhjia. Mutta kuorsaamista kukaan ei pysty saannoilla rajoittamaan. Toisinaan sita aanta on enenmman, toisinaan vahemman. Viimeyona natsi yksi kerrossanky yli muiden ja nukkuja muisti kaantyilla vahintaan joka viides minuutti. Silta tuntui, mutta se lienee harhatunne. Joskus kuorsausoina otan MB-soittimen ja alan kuunella saarnaa tai Rttuopetusta ja siihen kylla nukahdan. Se toimii paremmin kuin korvatulpat.

Tanaankin albergan makuusalissa on noin 100 henkea. Toisaalta iso sali on avarampi ja ilmavampi kuin pienet huoneet. Ikkunat ovat koko yon auki.

Tanaakin on riittanyt helletta varmaan 30 asteen verran. Ja syyskuussa matkaan lahteneet kuvittelivat, etta silloin olisi viileampaa. Albergamme sijaitsee Ria Najerilla varrella. Ihanan vilvoittava joki, jonka matalilla rannoilla voi vaikka liottaa jalkojansa.

Kahden paivan pitka vaellus saa jalat tuntemaan yhta ja toista. onneksi alkupaivien kiipeamisen jaykkyys on kadonnut, joten voi keskittya uudenlaisiin vaivoihin. Kuitenkin esim. viimeyon aikana jalat taas virkistyivat ja aamulla oli hyva lahtea matkaan. Huomenna kuljemme 20 km, joten annamme jaloille vahan kevyemman paivan. Onneksi kummallakaan ei ole rakkoja, ei hiertymia, ei nilkka eika polvikipuja. Siis normaalia vasymysta vain.

Iloisia ihmisia. Yhteista ihmettelya ja myotaelamista. Iltapaivan vasymyksen lepaamisen jalkeen katselemme taas uusin ja uteliain silmin paikkaa johon olemme tuleet a lahdemme tutkimaan ymparistoa.

Logrono

Yksi rakas lukija mietti, mika sai minut lahtemaan talle matkalle. Kaikki lakoi Suvin ja Jannen lahdosta Afrikkaan. Moni kysyi, menetteko kaymaan. Siita ajatus vuorotteluvapaasta, jotta siella voisi olla turistiviikkoja pidemman ajan. Sitten kysymys, mita haluaisin vuodelta, jolloin voin tehda selalista, joka ei tya-aikana ole mahdollista. Camonon olin aina sulkenut mielestani, koska se vie yli kuukauden aikaa. Nyt huomasin; WAU, se on mahdollista. Kiinnostus liittyy liikkumisen innostukseen, retkeilyyn, tuntemattomaan tutustumiseen ja jonkun yhteisen, molemmille mieluisen tekemiseen Arton kanssa. Toivoin toki, etta kuuden viikon "hiljaisuudessa", irtiotossa kaikesta arkisesta ja tyohon liittyvasta tulee tilaa Jumalan puheelle ja sen kuulemiselle. Olemme oikein iloisia, etta lahdimme talle matkalle, vaikka paivat ovat rankkoja, suihkun ja pienen levon jalkeen voi tavoittaa jotain ehyesta onnesta.

Tanaan kujimme 27, kun olimme jo 11 aamupaivalla Viannan kylassa, jonne ensin aioimme yoksi. Siihen yhdeksan kilometria ja yhden maissa olimme Logronon isossa kaupungissa. Albergan jono oli jo pitka, mutta saimme kylla hyvin paikat ja taas hyvin varustetusta majapaikasta. Viime yon olimme Los Argosissa, joka oli Laihian kokoinen mutta keskiaikainen kyla. Illalla olimme messussa, jonka l0puksi oli jalleen pyhiinvaelatjien siunaus. Meita oli varmaan sata eivatka kaikki ollenkaaan olleet siella. Luku kertoo vain sen, miten paljon meita on liikkeella, vaikka on syyskuu ja jokainen ajatteli, etta nyt on hiljaisempaa. Kyllka iltapaivalla albergat tayttyvat ja osa joutuu majoittumaan hostelleihin, jotka ovat kalliimpia,. mutta tarkoavat toki enemman yksityisyytta.

Eilen tapasimme samassa huoneessa isrealilaisen nuoren parin. Kerroimme, etta monet kristityt suomemessa rakastavat Israelia ja rukoilevat sen puolesta ja toivovat rauhaa Jerusalemiin. He olivat vaikutettuja. On erityisen mieluisaa, kun olen tavannut jo nelja juutalaista ja kuullut heidan tarinansa ja sukunsda tarinan.

Eilen sanoi yksi herrasmie "You are the only lady in Camino who walks in skirt" YES, hauska etta han huomasi ja totesimme, etta hame on kaytannollinen. Olen kulkenut koko matkan vihreassa hameessa ja yhdessa vihreassa puserossa, jonka pesen joka ilta. Hame on vilpoinen tassa kuumuudessa. Nytkin ilma on ollut noin 30 varjossa. Onneksi matkalla on varjoa oliivilehdoissa ja mahtelitarhojen siimeksessa.

Olen miettinyt Laulujen Laulun teksteja kun olemme kulkeneet Oliivitarhojen ja mantelipuulehtojen ja viinitarhojen halki. Edelleen syomme karhunvatukoita. Lienevatrko ne samoja, joita Rakel kertoi sailovansa. Ne ovat vadelman nakoisia, mutta mustia ja HYVIA. Niita on valtavasti polkujen varsilla. Keranneeko kukaan. Siita saamme paivan vitamiinit kun kouratolkulla niita syomme.

Tilli kasvaa taalla luonnossa. Malvan kukkia on monenlaisia ja Afrikka tulee mieleen, kun jskus tapaamme kaktuksia. kukkia muutenkin on paljon, tai ainakin enemman kuin Afrikassa.

Blogin lukijat eivat saa tutustua ottamiimme kuviin, mutta Caminpon matkalaisten ottamia loytyy paljon netista esim googlettamalla Santiago de Compostellan vaellus ja jos englantilaisille sivuille menee niin kuvia LOYTYY VIELA ENEMMAN.

Huomaan etta kerron monia asioita moneen kertaan, mutta ehka taalla tulee ajateltua samat ajatukset moneen kertaan ja tehtya samat havainnot moneen kertaan, niin lukijakin saa myotailla tata elamaa.

Aamuisoin lahdemme matkaan pimeassa noin 6.20. Banaani poskeen ja joskus jugurttia ja vetta. Sitten 7.15 paiva valkenee. Parina aamuna olemme vaeltaneet kuutamossa. Aamulla on viileaa, siksi moni haluaa lahtea varhain. Kahdeksan maissa syomme patonkia ja jotain sen paalla ja taas vetta ja jonkun hedelman ja parin tunnin perasta sama toistuu. Tanaan oli klo 11 ihanan virkistava kahvi Viannassa. Suklaan ajattelimme viimeiselle 9 km matkalle, mutta se muistutti enemman kaakaota, joten se sai odottaa viileampia aikoja.

Matka jatkuu.

Estella sunnuntai-ilta

Pyhiinvaellus on sisainen asia. Kun majapaikoista lahtee aamuisin matkaan satapainen joukko, he voisivat olla mita tahansa reppuselka turisteja, retkeilijoita, vaeltajia tai jalakapatikassa kulkevia maailman katselijoita. Toistemme sisaisia ajatuksia, ikavaa ja tunteita emme nae. Kukaan ei viela ole kertonut olevansa pyhiinvaeltaja. Matkan motiiveista emme ole puhuneet toistemme kanssa.

Tanaan ilahduimme illallisella kun tapasimme jalleen kanadalaisen naisen, jonka tapasimme jo junassa Bayonnesta St. Jean Pied de Portiin. Han oli ensimmainen, jonka kanssa juttelimme. pari kertaa olemme hanet nahneet ja juuri tanaan juttelimme Arton kanssa, etta han on varmaan mennyt menojaan kuten israelilaiset miehet.

Eilinen huoli evaista oli turha. Illalla loytyi kauppa, josta saimme patongin, jugurttia, hedelmia ja leikkeleita. Tanaan ihmeeksemme olisi jo aamulla ennen seitsemaa ollut mm. Taverna auki ja seuraavassa kaupungissa leipomo, vaikka on sunnuntai. Nyt olemme samassa tilanteessa. Sunnuntai-iltana ei todellakaan ollut mikaan paikka auki ja huomiseen lahdemme toivoen, etta joku kahvila olisi aamupaivalla auki, etta voisimme saada yhden bokadillon...

Tanaan oli helpohko reitti ja ehdimme ennen paivan kuumuutta (klo 13) ANFAS albergaan
Estellaan. Valitsimme taman paikan kolmesta vaihtoehdosta kun tama oli sellaisen yhdistyksen yllapitama, joka tukee psyykkisesti rajoitteisia ihmisia. Heita oli myos tyollistettyna taalla. Tanne mahtuu 30 ihmista. Sali on avara ja mukava ja internet on FRII, muulloin se on maksanut 1 €/20 min.

Nama albergat ovat uskomattoman hyvin jarjestettyja paikkoja; suihkut, pyykinpesu ja kuivatus, monesti keittio, internet. Sijainti caminon varrella. Klo 22 illalla ihmiset sammuvat kuin saunalyhty. Varmaan jokainen on vasynyt, mutta minaan iltana ei ole hiiskaustakaan kuulunut sen jalkeen. aamulla jotkut alkavat rapista 5.30. Varsinainen hiljaisuus loppuu klo 6.00. Nousemme silloin ylos ja usein olemme lahdossa klo 6.30. Aamun vileydessa on mukava vaeltaa. 7.15 alkaa olla valoisaa. Silloin missaamme ensimmaiset maisemat, mutta naemme auringon nousun. Parina aamuna olemme saaneet vaeltaa taysikuun valossa.

Albergaan asettumisen jalñkeen alkaa olla rutiinina suihku, pyykinpesu, lepaaminen (usein nukahdamme) Sitten lahdemme kylalle/kaupungille etsimaan kahvi/kaakaopaikkaa. Tutkimme kaupunkia, valilla voimme kayda albergassa ja seitseman maissa illalliselle. Espanjan kaupungit tahan asti ovat olleet hyva sekoitus vanhaa ja uutta. Tamakin kaupunki. Jotkut rakennukset ovat 1100-1300-luvulta. Mitka juuret ja kosketus menneisyyteen, aikaan jossa ihmiset ovat myos elaneet. Estellan kaupunki on perustettu 1100-luulla pyhiinvaeltajien levahdyspaikaksi Puente de Reinan ja Logronon valiin.

Paivan rutiini on loytynyt. Nyt voi levossa kuunnella.

Puente la Reina

Nykyajan pyhiinvaellusta; Kaytamme internettia, kuuntelemme Mb soittimesta saarnoja ympari maailmaa, katselemme nahtavyyksia.

Ketka taalla vaeltavat? Mukana on kaikenikaisia. Eniten ehka tahan vuodenaikaan yli 50 miehia ja naisia, pariskuntia joitain, sitten on parikymppisia tai 20-30 ikaisia. 30-40 naiset puuttuvat. Kuka hoitaisi lapset. Sen ikaisia miehia kylla nakyy. Monet vaeltavat yksin. Miehet ja naiset. Kuinkahan moni on pyhiinvaeltaja?

Joitain ihmisia tapaamme paivittain. Meilla on samanlainen rytmi. Yksi tanskalainen rouva ja yksi suomalainen, Malagassa asuva rouva on tavattu majapaikoissa. Yksi tanskalainen tytto myos. Monet kohtaamiset ja yopymistuttavuudet ovat vain sen hetken. Minka jaljen jatamme toisiimme. Siihen pysahdyin tanaan.

Tervehdykset, kuulumisten kysymiset, ystavallisyys, kotimaasta kysely, yhteinen ihmettely eivat kysy paljon vaivaa ja jattaa hyvan jaljen. Samoin matkalla lausuttu tervehdys. Ela hetkessa. Tama hetki on tarkeampi kuin paamaara. Matkalla olo on tarkeampi kuin perille paaseminen. Sita opettelen.

Aamuhamarissa jatimme Pamplonan kaupungin. Onneksi kavimme kaupungin muureilla ja vanhassa kaupungissa eilen. Pimeassa ei kaupunkia voi katsella. Kiipesimme vuorelle, jossa ehka 50 tuulimyllya (sahkoa varten) ja sitten laskettiin vuori alas. Alastulo on edelleen tyalasta. Pari paivaa viela, ehka sitten helpottaa.

Tama albergue on viereisen luostarin veljeskunnan yllapitama. Tahankin mahtuu 70. Olemme 10 hengen huoneessa. Uskomattoman hyvin nama majoitukset fasiliteetteineen on jarjestetty. Kaupat menivat kiinni klo 14. Emme tajuneet etta on lauantai. Mielenkiintoista nahda, missa saamme huomenna aamupalaa, ikun on sunnuntai. Yhteentoista jaksaa veden ja myslipatukoitten voimalla, mutta sitten....
No ehka taas illalla pyhiinvaeltajien kolmen ruokalajin illallinen antaa energiaa viela aamullakin. Arto on joutunut taalla opettelemaan hanelle vierasta ruokarytmia eli iltasyomista. Se on tankkausta aamua varten, kun taalla ei kaurapuuroa ja ruisleipaa tunneta.

Edelleen nautimme vuorista, vanhoista kylista, pelargonioista saviruukuissa vanhojen kivitalojen parvekkeilla (ranskalaisilla), karhunvatukoista, joita syomme matkan varrella monia kourallisia.

Taman paivan sana puhui elavan veden lahteesta. Talla matkalla lahteet (vesihanat, joita taalla kutsutaan foutain) ovat tulleet tutuiksi. En halua kantaa litroittain vetta, vaan luotan, etta litra riittaa ja sitten on lahella lahde.

Mitahan ovat lahdeihmiset?

Pamplonan ikivanha kaupunki

Kolmas Matkapaiva illassa. Takana yhteensa 70 km. Kohtuullinen kavely paivassa. jalat voivat hyvin, paitsi etta ne ovat jumissa ja jaykat kahden kiipeily ja laskeutumispaivan jalkeen. Tanaan olimme jo tasaisemmalla tiella.

Nama refugiot ovat tosi upeita ja hyvin jarjestettyja paikkoja. Rochesvallesin majapaikka oli vanha luostarin viljamakasiini (120 ihmista), toinen oli vanha koulu Zubirin pienessa kylassa. Siella yhdessa huoneessa 24 ihmista. Nyt olemme vanhassa semnaarissa jossa majoitumme neljan hengen loosityyppisessa paikassa, jossa on isot makuusalit, mutta talla tavalla myos yksityisyytta.

Kaikissa paikoissa on ollut tietysti suihkut ja mahdollisuus pesta pyykkia ja internet. Nykyaikaa.

Ronchesvallessa oli illalla messu - ensin tavallinen katolinen messu tai vesper ja sen jalkeen pyhiinvaeltajat kutsuttiin eteen ja siunattiin. Meita oli toista sataa ja paristakymmenesta maasta. Siunaus lausuttiin eri kielilla, kai milla pappi sen osasi sanoa. Kuuluimme silla hetkella samaan joukkoon, jotka tarvitsimme siunausta ja esirukousta. Taivaassa kuultiin ja tiedettiin, miksi itsekukin oli matkalla. Ja seilla tiedettiin, mita meista jokainen tarvitsi.

Taman aamun Sanassa muistutettiin: "Pysy hiljaa ja kuuntele". Siihen taalla on aikaa ja mahdollisuutta.

Aamuisin olemme lahteneet liikkeelle veden ja jugurtin ja hedelman voimin. Noin 5 km perasta syomme patonkia ja juustoa tms ja vetta. Nyt iltapaivalla joimme herkulliset kahvit Pamplonan vanhassa keskustassa, elien taas soimme iltapaivalla lounaan, mutta emme sitten illalla muuta kuin hedelmia. Nyt menemme pyhiinvaeltajien illalliselle, joita on tarjolla jokaisessa majoittumispaikkakunnassa. Tosin se on myohaan, kuten Espanjassa on tapana ehka klo 20.00

Taalla on oppinut vasyneena nukkumaan vaikka ymparilla kuorsataan. aamulla odotamme etta kello on 6.00, jolloin voi alkaa liikkua. Ennen puolta seitsemaa olemme matkassa aamuhamarissa. Klo 7.15 on paiva valjennut.

Olemme oppineet sanomaan kaikille "Ola", kuten "Morogeni" Afrikassa. Valilla toivotamme "Buen Camino" ja jotkut paikalliset toivottavat sita meille. Mitapa siihen muuta sanomaan kuin "Gratsia"

Ronchesvalles. Ensim´. vaelluspaiva

Pysyakseen tiella on tarkistettava usein, etta on oikealla tiella. Taalla merkkina on simpukka tai keltainen/valkoinen/sininen viiva. Enta oikealla tiella elamassa pysyminen? Millaiset merkit?

Upea paiva. Kuljimme 27 km matkan St Jean Pied de Portista Ronchesvalleen. Kova nousu - eli nousimme noin 900 metria ja laskimme 500 m. Mutta maisemat. Pyreitten vuoristo ymparilla, valilla pilvet alapuolellamme. Ilma sopiva, tietysti huipulla tuuuli, mutta lempeasti. Laskun lehtometsat ja loivat rinteet - miten niita kuvaisi. Satumaa tai salainen puutarha.

Ronchesvallen refugio on vanhassa luostarissa. Iso makuusali, jossa kerrossankyja 120 ihmiselle. Mukava tunnelma. Vieressamme nukkuu 2 israelislaista miesta. Kuulema kovin harvinaista, etta sielta lahdetaan pyhiinvaellukselle. Tosin alkuperainen Jaakon tie on alkanut Jerusalemista.

Odotellessamme toimiston avautumista, alkoi kirkosta kaikua voimakasta laulua. Kirkko oli taynna ihmisia, jotka lauloivat laulun toisensa perasta voimakkaasti ja osoittain moniaanisesti. Riensin siaan. Menossa oli ehka vesper. Kieli on tunnistamatonta. Siksi kysyin olemattomalla espanjankielella, milla kielella siella lauletaan. Kuulema baskiksi. Ehdin ajatella, etta taivaassa on varmaan rock osasto ja afrikkalaisen musiikin osasto ja sitten klassisen moniaanisen laulun osasto. Niissa kaikissa haluan viipya. Ja varmaan muissakin. Uppouduin nauttimaan tuosta laulusta ja pystyinpa yhtymaan siihen kun nain sanoja. Great.

Eilen matkustimme junalla Betziersista Toulousen kautta Bayonneen ja paikallisjunalla St Jean Pied de Portiin. Matkat menivat hyvin. Illalla kavelimme idyllisessa vanhassa kaupungissa ja kavimme illallisella ja sitten refugioon nukkumaan. Refugio oli siisti, uudet puusangyt, 8 henkea huoneessa. Tutustuin kursaamiseen. Ikkuna sai olla koko yan auki. Ihanaa. Aaamulla 6.15 matkaan. Kymmen kilometrin jalkeen soimme sampulan. Sitten alkoi taival, jossa ei ollut mitaan huoltopistetta, mutta muutaman hedelman ja myslipatukan voimin jaksoimme. Perilla paivakahvi oli poikaa. Nyt havainnoimme maisemaa, ihmisia illallista ja messua odottaessa.

Matka on alkanut monien seurassa. Kaikilla sama suunta.