Lauantai päivä tai nyt jo ilta

Aamulla totesin, että onkin kauan siitä kun olen launataina ollut levollisesti kotona. Edessä päivä, jonka kulusta saa itse määrätä. Hiihtoa tietysti, nyt Sundomin lahdella. Tuulta oli 5 m/sek, joten puolet matkasta vastatuulta ja puolet sitten ihanaa myötäistä.

Innostuin leipomaan. Sämpylöihin pistin naurissosetta ja porkkanaraastetta. Hyviä niistä tuli. pastoin myös vieraspravuurini eli sienipiirakan. Itse rakastan sieniä, mutta niistä pitää nauttia yksin, kun olemme kahden. Kokeilen kepillä jäätä, jospa vieraat pitäisivät siitä. Freesattua sipulia ja tatteja juustoisen munamaidon kanssa ja pohjaksi perunamuusihiutaleilla höystetty taikina.

Päivän kruunasi Saila Seurujärvi trion konsertti Mustasaaren kirkossa. Kun menimme, oli kirkko ja käytännöllisesti katsoen täynnä. Monia ihmisiä, joitten mukanaolosta iloitsin. Meidänkin vahtimestareita useita.

Yhtye on löytänyt tai heille on annettu (by Jla) persoonallinen musiikkityyli. Saila on luonnonlapsi, laululintu varmaan jo lapsesta lähtien ja uskoontulon jälkeen (21 v) Jumala valjasti hänen lauluäänensä palvelemaan Jumalaa. Sailalla on äänessä herkkyyttä ja volyymiä, ja sitä on helppo kuunnella.
Annin viulu taas soi uskomattoman moni-ilmeisenä. Kun en voinut nähdä häntä istuinpaikaltani, välillä ihemttlein, voiko tuo kaikki viulun ääni tulla yhdestä soittimesta. Hän ei vain soita, vaan tulkitsee ja käyttää instrumenttiaan myös efektinä. Anni on soittanut trossa koko sen eliniän eli 14-vuotiaasta asti. Hän nauttii siitä,e ttä saa käyttää lahjaansa Jumalan palvelemiseen.
Lasse Heikkilä taas on virtuoosi monen instrumentin kimpussa. Hän sävelt'' ja sovittaa laulut. Niissä on kansanmusiikin pohja, mutta vaikutteita on paljon muualtakin, jopa itämaisesta musiikista, iskelmää unohtamatta. Ehkä siksi trin musiikki on kaiken kansan musiikkia.

Sailan puhesillat laulujen välillä olivat lämmintä, aitoa lähelletulevaa kerrontaa. Konseetin alkuosassa oltiin paljon Lapin maisemissa ja Lapin luonnon keskellä. Etelän ihmiselle siinä on jotain eksotiikkaa ja Saila tuo tavallisuudessaan sen lähelle. Lapin maisemassa asuu tavallinen perhe iloineen ja vastoinkäymisineen. Sielläkin etsitään Jumalaa ja Jumala kohtaa ihmisen siell'ä niinkuin missä tahansa muualla. Sailan puhetapa on jotenkin vastustamatonta. Se on kuin naapuri jutteilisi tuossa portin pielessä, kertoisi arkisia asioita ja ajatuksia. Ja kuitenkin hän kertoo hyvin syvää hengellistä sisältöä, mutta niin arkisella kielellä. Arvostin hänen kertomustaan Oskarista, joka vammautui lapsena ja joka jäi kehitysvammaiseksi. Siis elämän kivut eivät ole vieraita estraaditaiteilijallekaan - kertomus vahvisti samaistumisen mahdollisuutta ja helpotti varmaan sanoman vastaanottamista.

Aplodeista voi kuulla, että kuulijat nauttivat kuulemastaan. Pisteenä i:n päälle oli Veli-Matti eli Vema, joka hoiti miksauksen. Ilman hänen taitojaan olisi kokonaisuus voinut olla fiasko. Ihmettelin vain, miten neljällä hengellä saadaan aikaan voluumiltaan noin monipuolista musiikkia.

Meillä oli ilo saada porukka meille yöksi. Aamulla he jatkavat sitten Ilmajoelle. Olipa taas hyötyä tyhjistä huoneista. Jokainen sai oman huoneen. Aamulla olin mankeloinut lakanat. Itselleni nimittäin mankeloidut lakanat ovat puolet puhtaiden lakanoiden ilosta.

Oli mukava kuulla heidän tarinansa - miten heistä kolmesta tuli trio. Saila halusi levyttää ja kyseli kenen kanssa, kenen lauluja. Pekka Simojoen? Lasse Heikkilän? Lassa sattui Rovaniemelle ja Saila kävi laulamassa pari laulua ja kyselemässä josko Lasse tekisi hänelle lauluja. Lasse sanoi kuulleensa jo parin laulun jälkeen, että tässä on yhteityökumppani: he löysivät oman tyylin. jäljittelemättömän sekoituksen, jollaista ei vielä ole kenelläkään muulla. Lappi, Lapin luonto, luonnon lähellä eläminen ja vertauskuvat Jumalan lapsen elämään toimivat hienona kokonaisuutena.

Mikä yhteensattuma. Veli-Matin perheineen olin tavannut pari kuukautta sitten Tampereen NNKYn kasvattajien launtai-iltapäivässä. Harvinaista kyllä - heidät olin tavannut, sillä istuin heidän pöydässään ja joimme kahvia. He elävät tiivistä lapsiperheen elämää kun heillä on 4 lasta ja vanhin on 5 vuotias. Juttelimme jo silloin elämänvaiheen vaativuudesta ja siitä, miten ihmeellisesti ihmisellä löytyy tarvittava venyminen. Arvostin tuolloin suuresti sitä, etät he tulivat iltapäivään koko perheenä eli isä myös, koska monesti äiti tulee, mutta isä jää kotiin.

Tänä iltana tapasin siis ihmisiä, joitten kanssa oli ihmeteltävän helppo olla. Joskus ihmisten kohtaamisessa tuntuu, että yhteinen aaltopituus löytyy helposti ja yhteistä jaettavaa löytyy vaikka kuinka paljon. Tietysti uskovilla yleensäkin on paljon yhteistä, mutta siinäkin on tasoeroja. Jokainen tuosta porukasta tuntui niin tutulta. Jään siunaamaan heidän työtään. Jään siunaamaan heidän 10 lastaan ja erityisesti jään pyytämään, että Jumala kääntäsi heidän poissaolonsa perheensä luota myös siunaukseksi. Pyydän, että Jla siunaisi ja varjelisi heidän perheyhteyttään.

Ehkä saimme taas pitää enkeleitä vieraanamme!!!

Tein pienen tripin Jyväskylän suuntaan. OPKOn illassa aiheena oli "Milloin olen aikuinen". Olipa tosi mukava olla avoimien ja vuorovaikutukseen halukkaiden nuortne kanssa ilta. Mileenkiintoista sinänäs, että kun suunnittlein vuorotteluvapaata, sanoin Jumalalle, että vie, missä tarvitset. Puhujapyynnöt ovat olleet enimmäkseen opiskelijailtoihin tai nuorten aikuisten juttuihin. Great. Siinä toteutuu erän vuosikymmenten takainen unelmani. Kun olen lukenut Tiituksen kirjeestä vanhojen naisten tehtävästä, jo silloin unelmoin, että voisin olla aikanaan tuollainen vanha nainen. Nyt on se aika, niin koen. Olen 60. Noilla kutsuilla Jumala on tavallaan vahvistanut kutsumukseni muuttumista tähän suuntaan.

Olen ottanut vastaan vain kutsuja hengellisiin tilaisuuksiin. Muista onkin helppo kieltäytyä ja kertoa, että olen vuorotteluvapaalla.

Jyväskylässä oli muutamia arvokkaita kohtaamisia. Jotenkin nyt minulla on selkeästi tilaa etsiä kontaktia vanhojen tuttujen kanssa ja pysähtyä. Tytin ja Markuksen (ja pikku Samuelin) luona olin yötä. Voi miten mukava oli kuulostella nuoren parin elämää. Samalla hämmästelin sitä kasvua, mitä lapsesta nuoreksi aikuiseksi varttuneissa on tapahtunut. Tytinkin olen tuntenut syntymästä asti!

Tänään taas tapasin Jantusen Kain, naapurikylän pojan. Lapsuutemme perheet ovat olleet läheisiä perhetuttuja. Kaitakaan en ole tavannut vuosikymmeniin, mutta kun tiesin, että hän on hiippkuntasihteerinä samassa talossa, johon olin muutenkin menemässä, niin kokeilin sähköpostilla kysäistä, sattuuko hän olemaan paikalla. Ja todella sattui, vaikka hänellä on vahvasti matkapainotteinen työ. Kävimme syömässä ja ensimmäiseksi löytyi yhteinen sydämenasia eli seurakuntien varhaisnuorisotyö! Kumpikin jaamme siinä yhteiset ajatukset.
Mikä helppous oli puhua, kun tiedämme mistä kumpikin on lähtöisin, vaikka emme toisiamme tunnekaan aikuisina. Tiedämme yhtä ja toista. Siis taustassamme oleva yhteinen maisema, yhteinen aikakausi on riittävä yhteinen tekijä siltojen löytymiseksi.

Ehkä nyt on tullut aika, jolloin voi ohdata ihmisiä. Työssä ollessa kohtaamisia oli työssä niin paljon, että vapaa-ajalla kaipasi yksityisyyttä. Kuitnekin ihmistne kohtaaminen, ajatusten vaihtaminen, toisen kuunteleminen antaa paljon ravintoa.

Kummallinen juttu; lukemiseen asti en ole vielä päässyt. Toki joka ilta ja aamu luen, mutta että loikoisin sohvalla tai löhöilisin nojatuolissa - se ei ole vielä toteutunut. Tosiasiassa junamatkat kirjoitin MLL:n tekstejä. Niitä on kirjoitettavana aika paljon. Se on mieluisaa puuhaa ja tempaa mukaansa., Oikein ihmettelen miten tyhjän paperin ylälaidassa olevaan otsikkoon tai kysymykseen alkaa muotoutua tekstiä. Sivun lopetettuani ihmettelen, mistä noita ajatukai tuli. miten keksin kirjoittamiani näkökulmia. Ristin kyllä käteni ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan. Siunaan tyhjän arkin.

Maan alta ihmisten ilmoille

Huomaan, että on kulunut tosi pitkä aika siitä kun kirjoitin. Emme kuitnekaan ole olleet maan alla, vaan siellä ja täällä. Kun tulimme kaupunkiin ensimmäiseltä kutomisperiodilta, saimme kuusi ihanaa DTS-tiimiläistä Norjan Skienistä. Sieltä on nyt neljättä kertaa tiimi Ilon Askelteitten vieraana. he käyvät kouluissa ja eri seurkakuntien ja yhteisöjen nuorten ja opiskelijoitten illoissa. He asuivat meillä. Päivällisellä he käyvät eri IAlaisten kodeissa.

Tiimi sai hyvän vastaantoton ja hyvää palutetta: Heille itselleen jäi tuntu, että vierailu palveli monella tapaa. he tutustuivat mm. yhteen kurdiin, pizzerian pitäjään, joka kutsui kotiinsa. Pojat menivät tulkin kanssa, joten he saivat juteltua paljon. Ja tulkki tunsi miehen kaverin (joka oli paikalla) tyttäret, joten sekin kontakti vahvistui.

Saimme tiimiltä lähtölahajksi Pentikistä ostetun vinertävän maljakon. Voi miten kaunis se on ja sopii niin meidän sinisiin astioihimme. Sitä he olivat ajatelleet.

Olen niin onnellinen kun kotimme voi palvella. Jo nuorena haaveilin, että kotini tulevaisuudessa voisi olla Open House. Toivottavasti se on ollut sitä lasten kavereille ja muille. Tosin vieraita meillä käy vähän sen jälkeen kun olen mennyt töihin. Talomme palvelee hyvin majoittuvia ryhmiä, kun tyhjää tilaa on ja vuodevaatteita löytyy.

Tulevana lauantaina saamme Saila Seurujärven ja Lasse Heikkilän trion yövieraaksemme kun he pitävät konserttia täällä. Sekin tuntuu tosi mukavalta.

Teimme tiimin vierailun aikana melkein viikon matkan etelä-Suomeen. Ensin kävimme Turussa Säteen luona. Tapasimme myös Davidin. Tutkimme Aurjoen jään paksuuden ja voimme suositella heille luistleua. Itsekin luistleimme Turussa Littoisten järven jäällä ennenkuin menimme nuorten kanssa syömään. Mikä laiva lie ruokapaikka ollut, mutta upeaa oli katsella ikkunasta Aurajoen kirkasta jäätä.

Jatkoimme matkaa Vivamoon kuuskymppisten viikonloppuun. Tuntui tosi mukavalta päästä "omiensa" pariin. Joku totesikin, että meillä samanikäisillä on yhteistä muistia paljon. Tiedämme mitä on jenkkikassi tai jamekset. Olemme eläneet niukkuuden ja säästäväisyyden ajan. Hengellisesti monet meistä olivat 60-70-lukujen herätysten lapsia. Minulla oli yksi puheenvuoro, jossa kartoitin, mitä elämänkaaren vaihetta elämme ja aamulla luento siitä, mitä 50-70 vuosien välillä tapahtuu. Taaksepäinkin oli hyvä katsoa, etät tunnistimme monet tapahtuneet prosessit yhteisiksi ja ymmärsimme ne ikään kuuluviksi.

Moni tunnisti elävänsä luopumisten aikaa. Itsekin kerroin kirjoittavani luopumispäiväkirjaa. Toisaalta teemme väliarviota asioista, jotka nyt ovat takana. Onneksi tai valitettavasti. lasten kanssa eläminen on takana. Nuoruuden jaksaminen ja voimat. Moni totesi, että terveet päivät ovat takana. Huomasin olevani tervein ainakin omasta ryhmästämme. Kiitos Jumalalle siitä. ymmärrän kyllä miten haurasta terveys voi olla. Ajattelen nyt Korosuon Ollia ja hänen yhtäkkistä syöpäänsä.

Vivamossa saimme luistella joka päivä. Voi mikä nautinto. Ensin jää oli kirkasta, mutta sitten la-su lunta oli satanut hiljalleen, mutta uskalsimme jäälle, kun perjantaina olimme sen testanneet.
Tiistaina vielä saimme käydä luistelemassa Sinin kanssa Bodom-järven jäällä. Sekä Arto, että minä kaaduimme siellä. Arto kosketti olkapäänsä ja polvensa niin että niitä kivisteli pitkän aikaa

Lähetysseuran 150 v juhliin oli mukava osallistua, kun kerran oli aikaa ja olimme siellä suunnalla liikkeellä. Rento, kotoinen meininki. Erityisesti musiikista nautin. Antti Vuoren house-band ja sovitukset ja tajuton pianisti. harmi, että hänen nimensä ei jäänyt mieleen. Harvoin kuulee sellaista improvisoinnin iloa ja virsienkin säestyksen svengiä!!!

Liekki palaa musikaali oli jollain tavalla pettymys. Ehkä se oli liian kevyt ja jätti kovasti aukkokohtia. Tai sitten olen liian vanha ja se kuvaa nykyisten nuorten kulttuuria ja ajattelutapaa. Kuitenkin musikaali on saanut paljon kiitosta. Alkuperäinen Liekki on minusta edelleen koskettava. Mutta ehkä sen kysymyksenasettelu ei tangeeraa tätä päivää.

Lohjalla olimme Eevaan ja Sakarin vieraana. Pitkästä aikaa olimme siellä molemmat. Kaisan pappisvihkimys oli viimeisin vierailumme, mutta silloin ei teitenkään ollut mahdollisuutta paljonkaan jutella. illalla tulivat Kaarrot ja näimme Namibiasta kuvia heidän jouluiselta matkaltaan.

Illalla meillä Eevan kanssa oli harvinainen urakka; Rakel oli tuonut noin 5 kg ahvenia, jotka olivat ilmestyneet heidän ovenripaansa. Siinä meillä oli siivoamista pariksi tunniksi, mutta ahvenpaistin toivossa jaksoimme ja rattoisaahan se oli kahden kesken. Heikiltä kysyin ahvenparan reseptin ja Eeva oli kysynyt samaa asiaa Kirstiltä.

Ajelimme Tampereen kautta kotiin ja tapasimme iloisen tiimin vietämässä viimeistä iltaansa. Kun he olivat torstaina lähteneet suuntasimme Vähäänkyröön Jokelaan. Oli mukava nähdä vielä joulukuusi. Kaunis se olikin ja kauniisti koristeltu. Meidän kuusemme kun koristi kotejamme niin vähän aikaa. Margit oli keittänyt perinteisen klimppisopan ja ohrapuuroa. Voi miten hyvää. Oikein vanhan ajan tunnelma perinneruokien parissa. Katselimme videotykillä Namibian kuvia ja samalla myös pari DVDtä, jotka ovat Namibiasta tulleet viime syksyn aikana. Meillä oli oikein rattoisa iltapäivä ja vasta seitsem'n maissa palasimme kotiin.

Lasten kasvua on hyvä seurata näitten nykyisten gtekniikan suomien välineitten avulla. He tulevat niin lähelle, vaikka emme olekaan kontakatissa. Julia oli sanonut Suville, että on mukava kun mummi ja vaari tulee, että hän voi näyttää niille monia asioita. Ihana lapsi - se näyttäminen eli jakaminen eli yhteiseksi tekeminen on lapselle niin tärkeää. Kumpa hänen ei tarvitsisi koskaan kokea sitä, että hänen näyttämisistään ei olla kiinnostuttu.

Kaksi kuukautta ja sitten on lähtö edessä. Anna Jumala terveyttä.

Perjantai-illan ILta särkyneille oli koskettava. Ihmettelimme, miten paljon ihmisiä oli lähtenyt liikkeelle perjantai-iltana. Pirkko Muhonen Savonlinnasta oli meitä palvelemassa. Toivomme häntä Vaasaan toistenkin. Hänellä oli maanläheinen sana. Kuulijana tajusimme, että hän elää Jumalaa lähellä ja Hänen johdatuksessaan.

Sitten suunatsimme lauantaina taas mökille. Kutominen ja hiihtäminen oli nyt ohjelmassa. Nautin siitä, että sain matot valmiiksi ja ne piti asettaa heti lattialle. Pesimme lattiat, joten tuvassa oli oikein pyhäpäivän tuntu. Oli kiva jättää talo siistiin kuntoon. Kuka sitten lienee seuraava yöpyjä. Ehkä joku lapsista käy siellä keväällä tai alkukesästä. Mehän tulemme vasta juhannukseksi.

Matoista on ihan pakko laittaa muutama kuva, jos vaikka joku sattuu joskus katsomaan. Arto tykkäsi, että mattojen lämmin värisävy sopii hyvin hirsiseiniin. Itse pidän sinisen sävyisistä matoista, mutta nyt minulla ei ollut sinistä kudetta. Siksi tumman seuralaisina olivat oranssi, kelta ja punasaävyiset kuteet. Olen erityisen iloinen, että kaikki kuteet keltaista raitakudetta lukuunottamatta ovat vanhoista revittyjä tai leikattuja. Vieläkin leikkaamatonta jäi. Ja leikattua myös. Satu ja Säde etsivät tuttuja vaatteita muistojen mattoon. Niistä tulee varmaan taas luovuuden mestarinäytteitä. Molemmilla on värisilmää ja tyylitajua.

Hiihtelin 20-15-40-50km. Ihmettelin eilen ja tänään, että en ollut illalla reporankana, vaikka takana oli monen tunnin hiihdot. Eilen ja tänään oli eväät mukana ja se antoi jaksamista. Tämän päivän lenkki kesti 5 h 30 min. Haluan testata jaksamistani päättääkseni, voinko osallistua rajalta rajalle hiihtoon maaliskuun alussa. Olen kyllä ilmoittautunut, mutta en vielä maksanut. Huominen näyttää onko voimia jäljellä....

Kyllä mökille olemaan ja hiihtämään olisi ollut mukava jäädä pidmemäksi aikaa, mutta jotkut asioitten hoitamiset kutsuivat kaupunkiin. Torstaina lähden Jyväaskylään Opkon opiskelijoitten iltaan "Milloin olen aikuinen?" on pohdintamme aihe.

Nuutin päivä

Viikko vierähti mökillä. Rakensin mattokankaan. Olen ylpeä itsestäni siitä, että osaan rakentaa kankaan, kun saan luodut loimet käteeni ja puut pystyyn. Toki siinä hommassa tarvitaan toista ihmisgtä mukana. Loimen kääriminen ei onnistu yhdeltä. kahden se sujui yllättävän sutjakasti. Muistin nyt, että sisaruksia ei saa erottaa käärinpirrassa, silloin kääriminen sujuu hyvin.

Vain kudotuksi 15 metriä mattoa. teen mökin lattialle ihan perinteiset pohjalaiset raitamatot. Käytän vanhoja kuteita. joita olen leikannut ja koko ajan jouduin leikkaamaan jotain esim. raitoja varten. Uutta kudetta on vain raitojen keltainen väri.
Oloin oikein tyytyväinen mattoihin. Kun on valmis mallin, niin on helppo kutoa. Huomaan, että minussa ei ole luovuutta ja värisilmää kehitellä itse malleja. Nytkin kudoin keittiön lattialle maton. Käytin ruskeät ja rosat ja viininpunaiset kuteet, mutta en oikein ollut lopputulokseen tyytyväinen. Tuolla se nyt on kaupungin keittiön lattialla. Pariksi päiväksi jäi vielä kudottavaa, sitten puut ovat vapaat jonkun muun kutomiselle. Ainakin Säde ja Satu valitsivat kuteita muistojen mattoa varten. Puut joutavat seisomaan tuvan nurkassa kaikessa rauhassa.

Muutekin viikko oli upea. Tuvassa oli jotenkin vielä joulun jälkitunnelma, vaikka otimmekin koristeet jo pois. Muistumia joulunvietosta välähteli ajatuksissa. Viime viikko oli vielä tajuttoman kaunis. Puut huurteessa. Joka päi vä paistoi aurinko. Vai mitätä sanot allaolevista kuvista?Oli pakko panna nämä kuvat, jotta vähän näkyisi millaisissa maisemissa saimme kävellä aamukävelymme. Myöskin hiihtosää ja keli oli oivallinen viimeviikon puolella. Sitten alkoi vesisade!

Nämä blogit toistanat itseään, mutta nyt pitää saada yksi kuva ihan pakosti vielä mukaan. Olemme saannet retkiluistella neljänä päivänä meren jäällä. Tänään oli sellainen "hyvästi retkiluistelu tällä erää-fiilis. Nimittäin lakoi satamaan lunta ja sitä tuli niin pajon että tulomatkalla luitelu ei ollut oikein enää luistelua.
Meitä oli kahdeksan sitkeää sissiä, jotka rehkimme melkein kolme tuntia. Menomatka oli kyllä oikein hyvä menokeli. Emme edes huomanneet, että olimme myötätuulessa. Totesimme, että tästä sitten retkiluistelukelit vain paranevat!!! Lumi tietää kuitenkin hiihtokelejä.

Iloinen ja kiitollinen mieli näistä muutamasta hyvästä retkiluistelupäivästä. Herkkuja pitää syödä harkiten.

Loppiaisaatto

Tulee mieleen Henrik Ibsenin Loppiaisaatto, vaikkei se mitenkään romanttinen näytelmä olekaan. Tuo nimi on vain aina sisältänyt minulle jotain herttaista, siksi erotan tämän illan muista illoista.
Nyt olemme saaneet ikäänkuin lahjaksi yhden vuoden kohokohdan. Sellaisen jutun, jota ei edes joka vuosi ole. Olemme päässeet retkiluistelemaan meren jäälle. Kolmena päivänä sitä hauskuutta on jo ollut. Nyt jäällä on pieni lumikerros, mutta kun se on irtolunta, ei se haittaa tahtia yhtään.

Tosi mukava kun minulla on mies, joka pitää tämänlaatuisesta ulkoilusta, niin saamme luistella yhdessä samoin kuin myös hiihtää. Tänään tuo seura oli erityisen hyvä, kun luistelimme 1 1/2 h vastatuuleen. Jossain kohdassa tuuli oli tosi kova ja olin peesissä ihan Arton takana, niin myrskyn läpi puskeminen oli helpompaa. Mutta voitte arvata, että takaisin tulo oli yhtä riemua. Tuuli toi meidät onnellisesti Palosaaren rantaan puolitetussa ajassa!!
Tänään oli erikoinen päivä siitäkin syystä, että olin kiireettömästi kaupungilla. Tunnistin, että tuollainen olotila on minulle harvinaista. Joskus kipaisen asioilla asiakkaiden välissä. Joskus nopeasti töitten jälkeen, mutta samalla pitää joutua kotiin tai johonkin muuhun paikkaan. Nyt istuskelin kaikessa rauhassa laboratoriossa ja odottelin terveydenhoitajan vastaanottoa. Sain viimeiset Afrikan rokotukset. Tapasin Ketolan Tuulan ja sovimme parista ohjelmasta ja yhdestä naistetilaisuudesta. Mukava kokemus sekin, olenhan sanonut Jumalalle, että olen käytettävissä. Johda tielle ne paikat, missä tarvitset.

Sitten etsin kevyttoppahousuja ja rukoilin, että löytäisin sopivat. Kun en halunnut sellaisia perus paksuja, joissa näytän lumiukolta. Ja löytyiväthän ne kun aikani olin etsinyt ja kassalla osoittautui, että ale prosentti on 50!!!! Taas tuli nähtyä, että Jumalalle voi puhua arkiset huolet ja toiveet.

Yksi tavoitteeni on laittaa ruokaa niistä tarvikkeista, joita pääasiassa löytyy kylmiöstä eli kasvimaan tuotteista tai mitä löytyy pakastimesta. Tänään tein punajuurilaatikkoa. Tottahan ruokiin pitää ostaa lisukkeita, kuten nytkin homejuustoa, mutta pääidean soisin löytyvän omista varastoista.

Uusi vuosi, armon vuosi 2009 edessä kuin avoin kirja. Vain Jumala tietää, mitä se tuo tullessaan. Kuitenkin tulevaisuus on turvallisesti hänen kädessään.

Muutenkin olen uuden edessä. Vuorotteluvapaa. Aikaa ei ole ohjelmoitu - jotain tietysti kyllä, mutta tilaa on monelle... Olen suunnitellut kutovani mattokangasta. Sohva siirtyi ulkorakennuksen vintille ja teki tilaa tuvassa kangaspuille. Kun kuusi saadaan ulos, tulevat puut sisään. Loimi on tilattu. Olen alkanut matonkuteitten leikkaamisen. Jotkut lapsista ovat valinneet kuteita muistojen mattoon.

Ritvan kanssa soittelin ja kerroin kangassunnitlemista:" Voi, alatko mattoja kutomaan. Etkö malta vapaalla olla vapaana vaan suunnittelet aikasi täyteen ohjelmaa..." Totesin, että todellakaan en osaa olla tekemättä mitään ja istua käsiäni pyöritellen. Minulle lepoa on se, että voin tehdä asioita, joista pidän ja joiden tekemisestä olen vain unelmoinut.

Joulun jälkeen olimme pari päivä kaupungissa, kun nuorta väkeä oli siellä. Sitten taas mökille. Saimme hiihtää monena päivänä useita tunteja hiihtokeskuksessa. Ladut oli tehty uudelle golf-kentälle ja ne olivat oimein mieluisia hiihtää.

Minulla on muukin salainen tai puolijulkinen haave. Olen ilmoittautunet maaliskuussa Rajalta rajalle hiihtoon Kuusamosta Tornioon. Pituutta yli 400 km ja taival taitetaan viikossa. Sitä varten pitää kartuttaa kuntoa. Arto lupasi olla valmentajani. Viitenä päivänä viikossa hiihtoa tai vastaavaa. Yksi tai kaksi vapaa päivää. Onpahan joku tavoite liikunnalle. Toivon hyvää kuntoa Afrikan matkaa varten. Sitä paitsi liikunta on mieluisaa. Varsinkin nyt kun on aikaa. Pari tuntia pävässä mieluiten ulkona.

Pilatesta olen alkanut harrastamaan DVD-levyn avulla. Siinäpä putkisto suoristuu ja pitkät lihakset venyvät. Se toimii samalla muusta liikunnasta palauttajana.

Isäntä myhäilee tyytväisenä keinutuolissa. Mökillä on aikaa olemiselle. Pysähtymiselle. Verkkaisuudelle. kuuntelemiselle.
Nautin tavallisista pienistä askreista. Ruuan laitosta. Tiskaamisesta. Luovuutta käytän siihen, miten kellarin ja pakastimen sisällöstä saadaan maittavaa ruokaa.

Ei TV:tä ( ei sitä ole kaupungisskaan), ei lehtiä, ei internettiä. Radiota kuuntelemme, eniten Radio Deitä. Uutisia tulee sopivan vähän sulateltavaksi. Kirjastossa käymme sähköpostin lukemassa. Olen ollut Satun ja Matin blogin toimiston hoitajana ja siirrän heidän lähettämänsä tekstit blogiin kirjastossa. He eivät ole Etiopiassa saaneet blogiansa aukeamaan.

Heidän elämäänsä on suuri ilo seurata. He ovat taitoineen suureksi avuksi. Tällä hetkellä he ovat Hosainassa kuurojen koululla Matti sähkö ja ATK-hommissa ja Satu tekee terveystarkastuksia oppilaille. Kuvissa näkyy ilo ja teksteissä on sellainen olo, että he ovat oikealla paikalla. Siunatkoon Jumala heitä suuresti ja näyttäköön tietä eteenpäin.