Uusi vuosi
Kuinka vuosi kuluukaan nopeasti. Kuin eilinen päivä kun aloitin vuorotteluvapaani. Eilen veivasin polkupyörällä -27 C pakkasessa töihin. Jähmeää oli, mutta hikistä. Tänään vaihdoin untuvatakin windstopperiin ja jo tuntui kevyemmältä.
Opettelen elämään taas uutta vaihetta. Säteen ja Davidin häät toivat tullessaan tietoisuuden, että kukaan ei enää tule "kotiin". Jokaisella on oma koti muualla.
Häät olivat ihana ilon juhla. Ne sisälsivät yllätyksiä; Säde oli tehnyt hääpukunsa itse ja myös Davidin frakkipuvun. Missä välissä; opiskelun, sosiaalisen elämän ja häävalmistelujen lomassa. Voi sitä tyttöä. David oli tehnyt hääkimpun ja hääpöytien koristeiksi origami-joutsenia. Ja häävihkosesta ei sivuja puuttunut. Voi noita luovia ja kekseliäitä nuoria. Ja kiitokseksi häissä auttaneille he olivat tehneet CD-levyn, jossa lauloivat rakkauslauluja.
Kun hääjuhlaa muistelen, ensimmäiseksi mieleen nousee häävalssi. Se oli ihanan kevyt, koreografialtaan kaunis ja rakkaudella tanssittu. Toinen kuva on siitä, kun David astelee frakissaan flyygelin ääreen ja laulaa Säteelle laulun, joka liittyy heidän yhteisiin muistoihinsa. So beautiful. Säde oli kirjoittanut puhuttelevan runon, sekin oli yksi helmihetki.
Nuorta paria lukuunottamatta lähdimme muu perhe (11) Isosyötteelle viikoksi. Afrikan lomalaiset toivoivat viikkoa paikassa, jossa varmasti on lunta. Kesällä emme voineet aavistaa, että lunta on Vaasassakin. No yhteinen mökki keskellä ei mitään tarjosi hyvän mahdollisuuden yhdessäoloon. Hiihdimme, nuoret laskettelivat parina päivänä. Lapset ulkoilivat, Janne ja kumppanit tekivät pihaan hyppyrimäen. Siinä oli kahtena iltana Kuusirinteen iltamäkihyppykilpailut mahtavien tervaroihujen valossa. Tyylejä oli monia ja voittajia omissa sarjoissaan lukuisia. Minäkin voitin 60-vuotiaitten naisten sarjan sauvahypylläni.
Iltaisin katselimme maailmanmatkaajien kuvia videotykillä.
Palellutin pienen merkin poskipäähäni kun yhtenä päivänä hiihdin - 30 C pakkasessa.
"Hei, hei. Olet rakas" sanoi Joonas lentoasemalla halatessaan hyvästiksi. Sillä lauseella voi elää pitkään. Oli ihana päivittää läheisyyttä ja leikkejä lasten kanssa. Loppiaisena lapset olivat meillä kun vanhemmat pakkasivat. Syötyämme Joonas kellahti lattialle ja sanoi:"Mulla on masu niin täynnä, että en jaksa kävellä". Sanoin, että sitten pitää vain makoilla lattialla. "Ei kun ota sylkeröön". Näytti siltä, että lapset aavistivat lähdön tietävän eroa. He ikäänkuin tankkasivat syliä tuona päivänä. He puhuivat kotiin menosta Namibiaan. Siellä on heidän kotinsa.
Mitä tuonee tämä vuosi? Tälle maalle, maailmalle, perheellemme, minulle? Unelmat ja suunnitelmat ovat vähissä. Häitä on sentään tiedossa tulevallekin vuodelle ja se on mukavaa.
Opettelen elämään taas uutta vaihetta. Säteen ja Davidin häät toivat tullessaan tietoisuuden, että kukaan ei enää tule "kotiin". Jokaisella on oma koti muualla.
Häät olivat ihana ilon juhla. Ne sisälsivät yllätyksiä; Säde oli tehnyt hääpukunsa itse ja myös Davidin frakkipuvun. Missä välissä; opiskelun, sosiaalisen elämän ja häävalmistelujen lomassa. Voi sitä tyttöä. David oli tehnyt hääkimpun ja hääpöytien koristeiksi origami-joutsenia. Ja häävihkosesta ei sivuja puuttunut. Voi noita luovia ja kekseliäitä nuoria. Ja kiitokseksi häissä auttaneille he olivat tehneet CD-levyn, jossa lauloivat rakkauslauluja.
Kun hääjuhlaa muistelen, ensimmäiseksi mieleen nousee häävalssi. Se oli ihanan kevyt, koreografialtaan kaunis ja rakkaudella tanssittu. Toinen kuva on siitä, kun David astelee frakissaan flyygelin ääreen ja laulaa Säteelle laulun, joka liittyy heidän yhteisiin muistoihinsa. So beautiful. Säde oli kirjoittanut puhuttelevan runon, sekin oli yksi helmihetki.
Nuorta paria lukuunottamatta lähdimme muu perhe (11) Isosyötteelle viikoksi. Afrikan lomalaiset toivoivat viikkoa paikassa, jossa varmasti on lunta. Kesällä emme voineet aavistaa, että lunta on Vaasassakin. No yhteinen mökki keskellä ei mitään tarjosi hyvän mahdollisuuden yhdessäoloon. Hiihdimme, nuoret laskettelivat parina päivänä. Lapset ulkoilivat, Janne ja kumppanit tekivät pihaan hyppyrimäen. Siinä oli kahtena iltana Kuusirinteen iltamäkihyppykilpailut mahtavien tervaroihujen valossa. Tyylejä oli monia ja voittajia omissa sarjoissaan lukuisia. Minäkin voitin 60-vuotiaitten naisten sarjan sauvahypylläni.
Iltaisin katselimme maailmanmatkaajien kuvia videotykillä.
Palellutin pienen merkin poskipäähäni kun yhtenä päivänä hiihdin - 30 C pakkasessa.
"Hei, hei. Olet rakas" sanoi Joonas lentoasemalla halatessaan hyvästiksi. Sillä lauseella voi elää pitkään. Oli ihana päivittää läheisyyttä ja leikkejä lasten kanssa. Loppiaisena lapset olivat meillä kun vanhemmat pakkasivat. Syötyämme Joonas kellahti lattialle ja sanoi:"Mulla on masu niin täynnä, että en jaksa kävellä". Sanoin, että sitten pitää vain makoilla lattialla. "Ei kun ota sylkeröön". Näytti siltä, että lapset aavistivat lähdön tietävän eroa. He ikäänkuin tankkasivat syliä tuona päivänä. He puhuivat kotiin menosta Namibiaan. Siellä on heidän kotinsa.
Mitä tuonee tämä vuosi? Tälle maalle, maailmalle, perheellemme, minulle? Unelmat ja suunnitelmat ovat vähissä. Häitä on sentään tiedossa tulevallekin vuodelle ja se on mukavaa.
