Kuvat edelliseen blogiin

Nämä muutamat kuvat halusin jakaa blogissa.
Meitä on nyt neljä jäljellä. Kaksi vuotta sitten äidin haudalla meitä oli viisi. Kuka seuraavana?



Kungsledenin päivät olivat huolettoman ihania. Sää oli kohtuullinen. Tässä yksi kylmän tuulen päivä. Tai olimme sen verran korkealla, että tuuli oli kova. Emme suinkaan crokseissa vaeltaneet. Tauolla ne olivat helpot sujauttaa jalkaan. Minulla oli sama hame vaellushameena kuin Caminolla. "Mademoisell charleston" sain nimekseni yhdeltä ranskalaiselta mieheltä, jolla oli silmää kauneudelle.


Wau noita Norjan maisemia! Ajopäivän satoi, joten katselimme vuoria ikkunasta, mutta toinen päivä oli aurinkoinen. Kyllä unelmani toteutui täydellisesti. Käydä kerran elämässä näissä maisemissa. Ja erityisen mukavalta tutui, että S ja M olivat kanssamme jakamassa nuo kokemukset!



Ihana hetki katselijoille ja päähenkilöille. Onnellinen päivä. Juhlayleisö sai kulkea Acrigolan kirkosta tilausraitiovaunulla Katajanokalle. Kiva reissu!




Kesän iloja oli myös kotona pikkuvessan renotti eli kaakelointi. Edellisenä vuonna meidän Caminomme aikaan remonttimies taikoi meille upeat pesu- ja saunatilat ja kodinhoitohuoneen. Nyt työn tekivät David ja Jouni Säteen avustuksella. D teki isoimman ja ehkä tylsimmän työn eli aikaisempien kaakeleiden irrottamisen ja tapettien irrottamisen. Yhdessä sitten kaakeloivat.
Hyvä siitä tuli. Säde on luvannut stailata vessa, kuten Suvi teki pesutiloille viime jouluna! Ihana kun joku osaa/jaksaa tehdä tuota.
Käväisin yhden ystävän remontoidussa kylpyhuoneessa ja vessassa ja keksin jutun, minkä olisimme voineet tehdä, jos olisimme älynneet. Heillä oli kummassakin peilin ympärille asetettu kauniit seinälamput. Johdot on vedettävä ennen kaakelointia, joten hyvästi se idea, mutta sanon sen tässä, jos joku kaipaa ideoita remontiin!!

Syksy

Kyllä kesässä olisi ollut paljon jaettavaa, mutta mihin kesä humahti? Muistojen joukkoon tietysti. Se sisälsi monia mukavia tapahtumia tosin suruakin. Meistä viidestä sisaruksesta Heikki veli kuoli yllättäen. Hän hukkui onkimatkallaan lähellä mökin rantaa. Hyvä uimari ja ikänsä vesillä liikkunut. Vielä emme tiedä kuolinsyytä. Nyt meitä oli neljä sisarusta hänen haudallaan. Kenen vuoro seuraavaksi?

Nyt on syksyinen maanantai-aamu. Menen töihin kahdeksitoista, kun illalla on ekaluokkalisten vanahmepien vanhempainkurssi. Tavanomainen aamu. Ensin päivän sana evääksi, sitten lenkille, sitten suihkuun ja puurolle. Niin alkaa päivä hyvin heränneenä.

Kesän elimme mökillä, maalasimme talon ja piharakennuksen, askartelimme puutarhassa, keräsimme mansikoita 20 sankollista. Mikä ihana saalis. Lapset kävivät joskus viikonloppuna, juhannuksena heitä oli monta paria.

Olin mukana useilla perheleireillä. Yhdellä alusta loppuun. Jotenkin koen sen omaksi tehtäväkseni tällä hetkellä. Nuorissa perheissä on tulevaisuuus. Heidän jaksamisessaan ja taidoissaan. Jospa voisin olla hiukan heitä varustamassa ja tukemassa.

Yksi kohokohta oli Kungledenin vaellus. Lähdimme ystäväpariskunnan ja Satun ja Matin kanssa kohti pohjoista. Osa meistä aloitti kulkunsa Abiskosta ja osa Kebnekaisen suunnalta. Matkan lopussa Satu huomasi, että olemme niin lähellä Norjaa, että voisimme suunnata sinne. Se on ollut haaveeni vuosikymmeniä; nähdä Norjan vuoria ja vuonoja. Siispä ajelimme Lofoteille ja siellä ihailimme pari päivää Luojan muovaamaa maailmaa!

Mattojen kutominen on ollut edelleen mukavaa. Nautin siitä,e ttä saan käyttää vanhoja vaatteita uuteen tarkoitukseen. Olen etsinyt tekstiilivärejä, jotta saisin värjättyä vaaleita kuteita mieleisekseni. Eipä niitä löydykään kuten ennen Dylon-väriä joka kaupasta.

Kesän huipensi Sinin ja Hannun häät. Sinne kokoontui koko alkuperäinen perhe eli myös Suvi pääsi tulemaan Afrikasta kaasoksi. Viimeistä kertaa vietimme Abent before (mun sana) eli huomisen morsian ja sisarukset puolisoineen ja me vanhemmat. Katselimme yhdessä taakse lapsuuteen. Kerroimme ajatuksiamme keskipisteenä olevasta henkilöstä ja evästimme häntä matkaan. Kiitollisuus ja ilo kuvaavat ainakin minun tuntojani. Ehkä muittenkin jollain tavalla, vaikka puhuimme niistäkin asioista, jotka lapsuudessa eivät olleet kivoja.

Häistä jäi onnellinen uisto. He löysivät toisensa. He saivat toisensa. He arvostavat löytämäänsä ja toivottavasti aina jaksavat tehdä toista onnelliseksi. Silloin itsekin saa olla onnellinen.

Kirja "Kun tiet eroavat - elämää avioeron jälkeen" ilmestyi. Sitä lukiessa ihmettelin, miten tuonkin olen osannut kirjoittaa. Mistä ajatukset ja sanat tulevat. Kirjoittaessa olen ikäänkuin virrassa ja sanoja ja ajatuksia tulee. Ei tietysti tyhjästä, olenahan lukenyt ja valmistautunut aiheeseen.

Tänä syksynä on konkretisoitunut se, että pesä on tyhjä. Nyt olen tavoittanut siitä vahvoja sävyjä myös. Olemme voineet olla viikonloppuja mökilölä ihan maanantaihin asti ja minun vapaa päivinäni. Kun lapset olivat kotona, vaikka isotkin, emme jättäneet heitä yksin kaupunkiin kun he eivät halunneet mukaan tai halusivat vain päivän olla mökillä. Toki kävimme päiväseltään kahden, mutta emme jääneet yöksi. Aika aikansa. Ja nyt on uusi aika.

Odotan ilolla ja kinnostuksella, mitä Jumala on suunnitellut tähän uuteen aikaan. Olen tähän asti saanut elää mielenkiintoisen elämän.

Kuvat eivät suostuneet tulemaan tähän blogiin mukaan. Ehkä ne tottelevat hetken päästä.